Validia Pori elokuvaryhmä huikea toimintavuosi

Tänään tutustuimme yhdessä Validia Pori elokuvaryhmässä blogien tekemiseen ja julkaisimme tämän vuosikertomuksen ja koosteen viime opistokauden tuotoksista.

Jos joku jostain ihmeen syystä ei tiedä, mikä on Validia Porin elokuvaryhmä, niin olemme joukko elokuvantekijöitä, joiden kotipesä on Validia-palveluiden liikuntavammaisten päivätoiminnassa.

Tuotamme ideoita ja käsikirjoituksia Otsolan kansalaisopiston "Sanoista eläväksi kuvaksi" elokuvakurssilla. Elokuvatoimintaa meillä on ollut jo vuodesta 2008 lähtien ja olemme tehneet yhdessä yhteensä 14 lyhytelokuvaa.

Apua ja elokuvakalusto sekä ohjaus apua saadaan MEKA TV:ltä sekä Satakunnan Elävän Kuvan Keskukselta. Meillä on oma editointilaitteisto ja saimme hankittua juuri oman videokamerankin.

Syyskauden 2014 aluksi pohdimme, miten vauhdikas toimintavuosi meillä olikaan kansalaisopiston elokuvapiirissä 2013-2014. Muut tulevat sitten perässä jos pystyvät.

Saimme aikaiseksi 5 uutta yhteisöelokuvaa, kehitimme runomaatioita, rakensimme näyttelyn toiminnastamme ja kaikkea muuta sen sellaista.

2013-2014 toimintaa

• Yhteistyö Satakunnan Museon kanssa
• Näyttely PILKAHDUKSIA Otsolan kansalaisopistossa
• Palvelutalon 35 vuotispäivät
• Kehitettiin runomaatioita
• Ensi-ilta Viikkarin kyläjuhlilla

Viime kauden elokuvatuotantomme tässä

Kerro se museolle - 5 min - 2013

Toimintavuosi alkoi yhteistyössä Satakunnan Museon kanssa. Syyskauden alussa Museolta käytiin esittelemässä Kerro se museolle -hanketta, joka keräsi kauppamuistoja menneiltä vuosilta. Samalta istumalta tehtiin heti lyhytelokuva omista kauppamuistoista, eihän tällaisia tarinoita kannata hukata.

Pilkahduksia - 7 min - 1.11.2013

Pilkahduksia -näyttely Otsolan kansalaisopistoon tehtiin aika kiireellä muun tohinan ohessa, mutta se oli hieno pysähdys osallistujille, jonka ohessa tutkittiin, millaisia pilkahduksia liikuntavammaisten arjesta löytyy ja siihen, miten kulttuuritoiminnan ja taiteen avulla voidaan kertoa ja osallistua enemmän.

Samaan teemaan liittyen teimme sitten elokuvan palvelutalon 35 vuotis juhlille.

Kylässä - 2 min - 24.2.2014

Ryhmä toteuttaa ideoita enemmän kuin yksi reppana ohjaaja pystyy viimeistelemään, joten keksimme yhdessä keinon hyödyntää vanhoja kuvamateriaaleja hauskalla tavalla. Teimme yhdessä runoja videokuvien perusteella, teimme musiikiin ja kehitimme Runomaatio menetelmän yhdessä.

Kesällä 2013 kävi Monituotteesta joukko Me Itse vieraita, mutta vasta talven pimeydessä saimme tästä vierailusta hienon pienen runomaation valmiiksi.

Huviretki Reposaaressa - 2 min - 10.3.2014

Pitkään keskeneräisenä roikkunut kuvamateriaali huviretkestä Reposaaresta vuodelta 2010 sai myös runomaatio menetelmällä lyhytelokuvan muodon.

 

Tanssimuistoja - 8 min - 17.5.2014

Vuoden päätyö oli kerätä tanssimuistoja ja näistä koko vuoden aikana kerätyistä tarinoista ja valokuvista sittten koottiin Tanssimuistoja elokuva, jonka ensi-iltaa juhlistettiin Viikkarin kyläjuhlilla 17.5.2014.

Eihän tällaisessa yhteisöelokuva toiminnassa täällä Länsirintamalla mitään niin uutta ole, mutta ainutlaatuista kyllä, vastaavaa toimintaa emme tiedä muualla olevan, joten kyllä me vähän ylpeitäkin toiminnasta olemme. 

Kotiseuturetkellä Nakkilassa

Viime päivinä muun työn ohessa sain vihdoin Nakkilan paikkatietovideot esityskuntoon, 5 kpl episodia Ruskilan perinnepiirin kotiseuturetkestä viime kesältä. Editointi on roikkunut työlistan kärkipäässä viime syksystä, mutta aina on tullut jotain muuta ennen. Sarja on tehty talkootyönä. Kuluihin saatiin pientä tukea Nakkilan kunnan ympäristotoimelta ja SEKK tuli vastaan parin työntekijän kuvausapua tarjoten. Syy videoiden roikkumiseen taitaa olla selvä, ansiotyöt tässä tukalassa taloudellisessa tilanteessa menevät aina eteen.

Tässä koko sarja esikatselussa. Sarjaa suunniteltiin talvella 2013 ja kesällä lähdettiin matkaan pienen porukan kanssa Kokemäenjokea alaspäin. Ensin käytiin Lammaisten vesivoimalaitoksen luona tutkimassa paikkatietoa.

Kistussa käytiin vain kuvaamassa, sillä paikka oli vaikeakulkuinen, eikä kaikki muistitietoihmiset olisi kovin helpolla sinne päässeet. Editoinnin yhteydessä muistin, että minulla oli paikasta Tauno Priialta saatuja kuvia tukinuitosta arkistossa ja näiden valokuvien kera kuviin tuli pieni juoni mukaan. Maisema on kyllä muuttunut tukinuittojen jälkeen kokolailla.

Arantilankoskella muisteltiin sillan rakentamista ja oltaisiin muisteltu ehkä vähän muutakin, mutta saatiin ukkoskuuro niskaan ja muisteluista tulikin sitten vähän tynkä, mutta juttu tästäkin sitten vain tuli.

Sitten käytiin Kirkkosaaren vaiheilla ja muisteltiin samalla Kukkaskosken tarinoita.

Ruskilankoskella ei sitten tämän Ruskilan perinnepiirin kotiseuturetkellä käyty. Olimme kuvanneet aiemmin tarinaa lasten ja nuorten elokuvaleirillä ja päätimme ottaa tämän viehettävän tarinan paikkatietoihin Ruskilankoskesta mukaan.

Ja mikäs tämä paikkatietovideoiden tarkoitus oikein olikaan. Se olkoon pieni pienten piirien salaisuus, kunnes Nakkilan kunnan ympäristötoimi kertoo asiasta kaiken.

Ruskilan videoita editoitaessa tuli sitten ajatus, että kun tämä piiri on kerännyt tarinoita useiden vuosien aikana, olisi ehkä syytä hakea pientä hanketta tämän ympärille, että saataisiin enemmän näitä jo kuvattuja tarinoita esille ja arkistoitua katseltavaan muotoon. Katsotaanpas, keksitäänkö syksyllä joku kanava tämän suunnitelman toteutumiseen.

Maaliskuun editointisuma on siis taas vähentynyt yhdellä, 2/34. Ei siis enää kuin 32 keskeneräistä editointityötä.

Lasten ja nuorten MEKA TV toiminta

MEKA TV on ehdolla Demokratiapalkinnon saajaksi. Palkinto jaetaan tänä vuonna lasten ja nuorten osallistumista ja vaikuttamista edistäville. Palkintoehdokkaiksi etsitään toimijoita, jotka innostavat lapsia ja nuoria aloitteellisuuteen ja positiiviseen vuorovaikutukseen muiden kanssa.

Kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse?

Ehdotuksen palkinnonsaajaksi teki kehitysvammaisten oma Porin Me Itse alajaos. Millaisia perusteita haussa sitten oli?

MEKA TV ei ole vain lasten ja nuorten toimintaa, mutta kokolailla erilaista toimintaa lasten ja nuortenkin kanssa ollaan saatu aikaan tällä ja vähän viime vuosituhannellakin.

MEKA TV on toiminut Satakunnassa 20 vuotta koko maakunnan alueella jokaisessa kunnassa.

Toiminta on alkanut 1992 kehitysvammaisten videokerhona, mutta on laajentunut todelliseksi mediaa kaikille toiminnaksi lapsille, nuorille, erityisryhmille, aikuisopiskelijoille ja senioreille.

Sosiokulttuurisen innostamisen menetelmät, joita ollaan kehitysvammaisten kanssa kehitetty, toimivat kaikkien kohderyhmien kanssa elokuvan tekemisessä ja yhteisökasvatuksellisissa projekteissa.

Erilaisten kohderyhmien kanssa on tuotettu 640 erilaista yhteisöelokuvaa ja paikallistelevisio ohjelmaa erilaisissa elokuva- ja mediakasvatusprojektissa.

MEKA TV (silloinen KeViKe) laajeni Opetusministeriön KEPPI -projektissa 1995-1997 myös lasten ja nuorten toiminnaksi. KEPPI projektin yhteydessä toteutettiin useita aikuisten kehitysvammaisten ja pienten kyläkoulujen yhteisiä viestintäleirejä.

Toiminta laajeni 2000 luvulla myös lasten ja nuorten omiksi mediakasvatusprojekteiksi useissa kyläkouluissa. Erilaisten kotiseutu- ja kyläprojektien innostamana kehitettiin Mediavaunu 2003-2005, Elokuvakipinä 2005-2009, Karhuseudun suistomaat 2006-2007 ja Karhuseutu TV 2008-2010, joiden projektien suurkäyttäjien olivat nimenomaan lapset ja nuoret. MEKA TV on ohjannut myös kansainvälisten nuortenprojektien Clover Power ja FENIX elokuvaosiot nuorten kanssa.

Viimeisin Ahlaste tuupi projekissa tuotettiin vuoden aikana 40 lyhytelokuvaa ja kansalaisjournalistista juttua lasten ja nuorten kanssa. Kehitysvammaisten Tukiliiton Haittaa se kampanjan yhteydessä tehtiin elokuvaprojekti, jossa erityislapset ja tavalliset lapset tekivät elokuvaa yhdessä.

Koko elokuvan tekemisen kaari ideoinnista, käsikirjoituksesta, tuotantosuunnittelusta, kuvaamista, editoinnista, musiikintekemisestä lähtien ensi-iltaan saakka on omaehtoista tuotantoa lasten ja nuorten ehdoilla. Tekemisen yhteydessä on opittu mediakriittisyyttä, jotta kaikkia tehtyjä elokuvia on voitu esittää julkisesti.

MEKA TV poikkitaiteellinen- ja tieteellinen tekemistapa erilaisten kohderyhmien kanssa toisia kuunnellen ja toinen toisilta oppien on mitä demokraattisin tapa saada havainnoida, tutkia, tulkita ja vaikuttaa omaan ympäristöön vaikuttaviin asioihin.

Lopputyöviikko torstaista toimettomuuteen

Työseurantaviikon 11. ja 12. työpäivät levisivät kuin harakat taivaalle. Pienen aikaa torstai aamulla jaksoin, koitin saada jotain aikaan ja sitten riitti kiitti.

Pankkitilin kannalta viikko oli onneton, kaksi palkallista työtuntia vain. Työtunteja allakan mukaan tuli kuitenkin 30, mitä lie yleishyödyllistä, pakollista ja palkatonta hömppää.

Freelancerin etuja on se, että jos ei työ maita, niin sitä voi aina siirtää. Jos on tehottomia työtunteja, niin parasta tehdä jotain muuta. Onhan se työnanjankin etu, ei tarvitse maksaa luppoajasta vaan oikeasta reaalisesta työajasta.

Huonoja puolia tietty on se, että luppo- ja rospuuttoajoista ei kukaan maksa mitään. Vain laskut ja menot ovat säännöllisiä.

Hyviä puolia kotihommissa on tietty mukavat työmatkat ja se, että pääsee tekemään hommia silloin, kun siihen on paras mahdollinen aika ja on jotakuinkin tehokas ja valmis tekemään hommia. Paitsi silloin kuin hommia on liikaa.

Huonoja puolia taas se, että kun työhommat menevät oikein sekaisin ja päällekkäin, on myös koti sen näköinen hyrskynmyrskyn. Työ- ja vapaa-ajan väliset viivat muuttuvat mosaiikiksi, kun pitäisi tehdä kotihommia, keskeneräisiä työasioita putkahtelee sieltä ja täältä.

Aloitin kotihommat tiskaamisella, tavaroiden siirtelyllä oikeille paikoilleen ja sitten aloin pohtia kodin digitaalisia ongelmia analogisten LP levyjen soidessa taustalla juuri niin kuin pitääkin.

Meidän koti on jossain ihmeen katvealueessa ja digiboxit sekoavat muutaman kerran vuodessa, yleensä silloin kun Eurajoen linkkimastoon tehdään jotain parannuspäivityksiä. Nytkin meillä on anteeneja ympäri taloa 4 kpl, jotka toimivat joko satunnunnaisesti tai ei lainkaan. Sitten kun saa jossain digitaalilähetykset anteenin signaaleja metsästäessä jotenkuten toimimaan, kodissamme pitää hiipiä hipihiljaa aivastamatta, jotta asemat pysyvät paikoillaan.

Tallentava digiboxi on minun työssäni aika ehdoton, haluan katsoa tiettyjä ohjelmia, mutta ne itse asiassa melkein kaikki tulevat siihen aikaan, kun  minun työvireeni on parhaimmillaan. Nyt kun meillä kotona on ollut kuukauden verran asemat hukassa ja tallentavat digiboxit solmussa, olen joutunut käyttämään parasta työaikaani mm. Star Trek the Next Generation seuraamiseen. Ja mikä itku, Emmerdale tulee samaan aikaan. Emmerdalet onneksi pystyy katsomaan Katsomosta jälkikäteen.

Päätin siis pitää vapaapäivän kesken kaiken, keskittyä digiboxien ja TV kanavien kanssa tappelemiseen, jotta sitten seuraavilla työviikoilla voin keskittyä parhaaseen työaikaan oikeisiin ansiotöihin. Asiathan pitää elämässä laittaa tärkeysjärjestykseen. Sehän on minun maailmassani kristallinkirkkaasti selvää, mikään työasia ei voi olla tärkeämpää kuin Star Trek the Next Generationin seuraaminen. Nyt kun taas saisin tallentavat digiboxit toimimaan, niin ongelmaahan ei taas enää olisi.

Näin siinä sitten kävi;

Sähköihmemies MacImpolan ihmeelliset seikkailut digitaalisessa maailmassa jatkuvat. Aamulla oli kotona ja työhuoneella yksi täysin toimiva televisio ja kaksi huonoa digitaalimössöä tuottaavaa toosaa sekä kaksi toimimatonta tallentavaa digiboxia. Nyt kiivaiden taisteluiden jälkeen 2 televisiota toimii ja yksi lakkasi kokonaan toimimasta sekä toinen tallentavista digiboxeista on antautunut taas käytettäväksi. Tilanne siis 2-1, eli pisteet niukasti kotiin.

Iltapäivällä oli sitten lähtö Turkuun. Ei oikeastaan mikään työasia, luottamustehtävä enemmänkin, kyllä minun SEKKin puheenjohtajana pitää kunnioittaa läsnäolollani Myrsky hankkeen näytelmää Turun kaupunginteatterissa. Mukana oli SEKKistä väkeä kokonainen pikkubussillinen, reissu oli antoisa ja mukava kaikin puolin. Mukava välihetki pakollisen puurtamisen lomassa ilman että on niska limassa.

Edellisenä päivänä olin toimertunut kävelylenkille pitkästä aikaa ja päätin jatkaa hyvää sarjaa. Kävelin kaupungille SEKKiin, joten jo toinen lenkkipäivä perätysten.

Tässä kuva ajatuksistani, jonka otin kävelymatkalla ja joka kuvastaa aika hyvin työelämääni nyt synkkine tulevaisuuden näkymineen.

Perjantai 21. päivä

Perjantaina koitin uudelleen päästä työnsyrjään kiinni, mutta jouduin sivupoluille maksaessani laskuja. Sitten vain meni yli puoli päivää koittaessa setviä DNA laskutuksen sotkuja, joista sitten osa selvisi ja osa ei. Tapauksen selittämiseen tarvittaisiin vissiin oma blogi, joten olkoon tämä tässä. Joka tapauksessa kun meitä kaksi ihmistä selvitti DNA laskutuksen sotkuja, niin 40,- tuli "tienattua", kun otti asioista selvää. Ei kovin hyvä päivätinki kahdelle ihmiselle yhteensä, kun kummallakin oli kuitenkin palkaton vapaapäivä.

Vapaapäiväksihän tuo meni. Ainakin osittain. Lähdettiin sitten kotiseuturetkellä, metsään kävelylle ja vanhoja Mediavaunu-, Myötätuulen viesti ym. MEKA TV reittejä tarkistelemaan Kourijärvelle, Rudanmaalle, Inhottujärvelle, Lassilaan, Karhijärvelle, Kairilaan ja Pomarkkuun. Kyllä tuli vähän surku olo, kun niin monet maaseudun vireät toiminnat ja reitit olivat enimmäkseen niin pahasti rapistuneet ihan muutamassa vuodessa. Kyllä reitti Satakunta on surkeassa jamassa ja Porissa varsinkin.

Vapaalla lauantaina ja sunnuntainakin - ainakin melkein

Lauantain heräsin kello 6:00, vaikka olisi pitänyt saada ja olisi voinut nukkua pidempään. Päässä vain alkoi velloa omat YT-neuvottelut, ei voi mitään. Tässä yhden ihmisen yrityksessä ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään YT-neuvotteluiden kulusta, kun joutuu tekemään päätökset vain itse ja kaiken muunkin.

Lähdin sitten kokolailla aamutuimaan Porin Isometsään 7,5 kilometrin lenkille. Harvoja asioita, mistä Porissa voi olla oikeasti ylpeä, on liikuntamahdollisuudet, mutta kyllä vain huonoon kuntoon oli päässyt Isometsän lenkkipolutkin, varsinkin tuo 7,5 km lenkki, jonka ylläpito kaikessa hiljaisuudessa on lopetettu? Melkoista mutavellia oltiin kaivinkoneilla sinne tehty ja jos vieraspaikkakuntalainen olisi seurannut muutamaa opastetta ja opasteiden puuttumista, olisi eksynyt varmasti. Voi surku, mihin Pori menet näiden hienojen retkeilyreittien ja kuntopolkujen kanssa? 

Ilta menikin sitten kokonaan hienossa seurassa perheystävän 50 vuotisjuhlassa. Paitsi että kun olin rämpinyt tuolla Porin kaupungin mutavelleissä aika rankan lenkin, minulla meni hartiat kokonaan jumiin ja olin kyllä aika kipeänä, mutta sehän on nyt taas ihan toinen juttu se.

Sunnuntai työviikon lopettaa

Vapaapäivä työasiat mielessä. Minulle ei sopisi säännöllinen työ viisi päivää viikossa ja kaksi vapaata. Säännöllinen työaika on minulle kauhistus. 

Sanan ”kulttuuri” alkuperä tulee latinan verbistä colere, viljellä, sekä siitä edelleen johdetusta substantiivista cultura, joka tarkoittaa viljelystä.

Minulle sopii tällainen viljelijän luova työ, silloin kylvetään kuin kelit sen sallivat. Silloin kerätään sato, kun on sopiva keli. Silloin kun on töitä ne tehdään niin hyvin kuin osataan. Luppo- ja rospuuttoaikoina huolletaan kalustoa, päivitetään ohjelmistoja, opetellaan uusien ohjelmien käyttöä sitä ajatellen, että kiireaikoina aikaa ei ole muuhun kuin välttämättömään. Silloin on oltava työkalut kunnossa ja pää timmissä. 

Tänään siis huolsin tärkeimpää työkaluani, itseäni. Mietintämyssy löysästi silmillä tein mitä huvitti, en stressannut, kävin lenkillä ja join pari lasillista punaviiniä ennen saunaanmenoa. 

Työviikon 9. ja 10. päivä

Oikeasti työallakassa on tällä viikolla vain 2 työtuntia. Varsinainen työviikko alkoi tänään keskiviikkona 10:00 ja päättyi 11:30. Viikon työtehtävä oli Otsolan kansalaisopiston Validia Pori elokuvaryhmä vetäminen.

Koko alkuviikko on mennyt johonkin ihme hömppäämiseen noita kahta Validia kurssituntia lukuunottamatta. Muutama editointityö (itse asiassa 25 kpl) olisi tuossa tuomassa leipää pöytään, mutta en toimerru millään alottamaan niitä, kun dead-linet ovat vielä niin pitkällä.

Eilen, viikon 9. työpäivänä heräsin taas ilman kellonsoittoa 7 maissa, ajattelin tehdä vähän rästihommia pois, mutta johonkin ihan muuhun meni taas tuokin palkaton työaika. Varmuukopiointeihin, levyjärjestelyihin, syksyn kurssien suunnitteluun, inventaarioihin, laitekorjauksiin, ohjelmapäivityksiin, koulutusmateriaalin kokoamiseen ja niin edelleen.

Syksyä rakennellessa huomasin, että pian pitäisi alkaa tekemään ensi vuoden toimintasuunnitelmia. Siitä tuleekin tänä syksynä vielä hankala homma, tulevaisuuden näkymät ja mahdollisuuden ovat nyt huonoimmat kymmeneen vuoteen, mitään kantavaa projektia ei ensi vuonna ole MEKA TV toiminnalla tiedossa.

Yleensä minusta on hauska tehdä toimintasuunnitelmia seuravaksi vuodeksi, mutta tänä vuonna se on erityisen vaikeaa. Pitäisi keksiä joku taikatemppu, millä voisi nyhjäistä jotain tyhjästä. Mieluummin tekisin ensi vuonna jotain oikeita hommia kuin taikatemppuja.

FB 18.9.2012

Yhden jumissa olleen skannerin sain toimimaan ja yhden kiusallisen ajuriongelman korjattua, jotka ovatkin kiusanneet minua monta kuukautta. Mutta väritulostinta en saanut korjattua, tästä tuleekin sitten vain lelu vesilinnuille.

Sitten vain piti päivällä vähän tuulettaa päätä, kävimme huviajelulla Raumalla syömässä ja kaupassa. Iltanokosten ja Star Trekin katselun jälkeen naulitsin vielä illalla kolmeksi tunniksi itseni työpöydän ääreen saamatta mitään näkyvää aikaan.

Tänään keskiviikkona työviikon 10. päivänä aloitin kurssimainosten tekemisellä, postittamisella ja markkinoinnilla. Porin seudun kansalaisopiston erityisryhmien mediakurssi alkaa näyttää melkoisen hyvältä paketilta nyt.

Validia kurssin jälkeen puolen päivän maissa en sitten taas saanutkaan mitään aikaan. Haettiin kotiin Mammuttimarkkinoilta edullinen väritulostin puolihintaisine tulostinmusteineen, joten nyt on taas väritulostinkin skannereineen käytössä parin kuukauden toimintakatkon jälkeen. 

Niin ja yksi työ ja työnantaja taisi tulla lisää syksyn allakkaan ensi viikosta alkaen. Vaikka ei nyt päätyötä ja -työnantajaa olekaan, ehkä 10 työnantajan sivutuloilla pärjätään tämä syksy ihan kohtuullisesti, vaikka tällaisia puoliluppopäiviä muutaman tulisikin.

Kaipa näillä puolivetelillä tehottomilla ja taloudellisesti tuottamattomillakin päivillä joku syynsä on. Ensi viikosta alkaa taas sellainen neljän viikon työrumba, että jaksamista kysytään taas.

Yhteen asiaan olen kyllä tänään tyytyväinenkin, sain itsestäni sen verran irti, että tein pitkän kävelylenkin ja se kyllä teki hyvää. Omiakin akkuja pitää saada ladattua, että jaksaa.

Työviikon 8. päivä

Vaikka kuinka olin päättänyt, että kohtuullisen rankan työviikolopun jälkeen herään vasta kun huvittaa, ei tosiaankan olisi huvittanut herätä kello neljä aamulla. Kun oli käynyt selväksi, ettei enää unta tulisi, hääräsin työhuoneella kolmisen tuntia ja meni päivänokosille jo kello 7 aamulla.

Työpäivästä näytti siis tulevan tehokas, kun päivänokosetkin oli ruksattu pois työlistasta jo aamupäivällä. Vaan toisin kävi. Päivä tuhraantui pähkäillessä laskujen maksamista ja laskuttamista. Melkoisten fakiiritemppujen jälkeen sainkin sitten kaikki akuutit laskut maksettua ja jopa pari laskutusta lähti eteenpäin.

Kuvaavaa tämän päivän puuhasteluille on tämänkaltainen toiminta; ajattelin, että hoidan asian kerrallaan. Ensin otin yhden paperin käsiini, vesimittarin kirjauspyynnön. Kun oli menossa lukemaan mittaria, huomasin, että välivarasto oli tupaten täynnä tavaraa, joten ensi piti raivata tie  pannuhuoneeseen, missä vesimittari on. Kun vein eilisen esityksen äänikalustoa varastoon, oli sieltä lamppu palanut. Kun olin hakemassa lamppua, siivouskaapin edustalla oli eilen jättämiä laukkuja edessä. Sitten aloin purkaa laukkuja, jotka oli tietenkin kiireessä pakattu väärin, joten oikeita tavaroita viedessäni oikeille paikoille. Kalustoa siirtäessä huomasin, että yhden kameran akku piti laittaa lataukseen. Kameran laturia hakiessa löysin taas tuon vesimittarin kirjauspyynnön, mutta edelleen pannuhuoneen oven edessä oli tavaraa, joiden paikka oikeastaan oli autotallissa. Viedessäni autotalliin oikeita tavaroita alkoikin tulla sitten jo niin väsy ja nälkä, että piti tehdä ruokaa. Ja niin edelleen. Joka tapauksessa, kun aloitin puolen päivän aikaan lukemaan vesimittaria, sain kyllä tällä kierroksella kaikenlaista aikaan, mutta nippanappa ehdin viemään sen päivä postiin ennen iltaa.

Että tällainen päivä. Monta pientä mitätöntä asiaa on siis hoidettu pois silmistä.

Iltapalaksi viimeistelin eilisen ensi-illan Ahlaste tuupi Onnenkallio TALENTin. Pieniin korjauksiin ja viilauksiin meni vielä pari tuntia ennenkuin olin siinä määrin tyytyväinen, että sen voi julkaista.

Ja tässä se on; Onnenkallio TALENT

Entäs sitten kun editointihomma on valmis? Ne pakolliset rutiinitehtävät. Ensi homma on tietty projektin varmuuskopiointi. Sitten se konvertoidaan WMV -tiedostoksi ja pukataan YouTubeen. Samalla kun YouTube pukkaus etenee, juttu masteroidaan AVI tiedostoksi ja tallennetaan myös esityskelpoiseksi MPEG tiedostoksi. Minkä jälkeen ne tietty masterit ja arkistot varmuuskopioidaan. Kun homma on valmis YouTubessa nähtäväksi, käydään asianmukainen markkinointikierros asianomaisille tahoille Facebookissa, Twitterissä ja Google plussassa. Sitten tiedot päivitetään MEKA TV sivuille, ansioluetteloon ja arkistointilistauksiin. Joista sitten tietty tehdään vielä varmuuskopiot.

Ja sitten jos tarmoa riittää, niin päristellään rumpuja tekemisistä sitten vielä täällä.

Joku sanoi eilen, että minun työ näyttää helpolta kun osaa. Helppoudesta en osaa sanoa, mutta turhan monimutkaista tämä on kyllä. Ja kuulostaa työläältä, mutta näillä rutiineilla koitan viimeiseen asti välttää sitä, ettei tarvitse mitään samaa hommaa kahteen kertaan tehdä. Sen verran laiska ihminen olen, yksi kerta riittää kiitos. Ja varmuuskopio päälle.

Sunnuntain sutinoita ja Grande Finale

Sunnuntai tai ei, työviikon 7. päivä käynnistyi kello 7:00. Niin tai oikeastaan jatkui, päivän ensimmäisenä tuntina istuin kyllä tiivisti editointipöydän ääressä. Päivän ensi-ilta oli vielä kesken, mutta jätin Onnenkallio TALENT editoinnin suosiolla kesken, kun alkoi hahmottua, että lyhytelokuva vaan siitäkin tulee.

Aamupalaksi piti vielä laittaa päivän Ahlaste tuupin Grande Finalen esityskuntoon. Ensimäinen ja oikeastaan päivän ainoa isompi jumi tuli siinä, että huomasin kahden lyhytelokuvan masterin puuttuvan kokonaan ja muutama muukin arkistointikappale oli jossain aivan muutalla kuin piti. Vaikka Ahlaisten Grande  Finale elokuvia ja episodeja on vuoden aikana kertynyt vain 45, niin kyllä niidenkin järjestyksessä pitämiseen ja arkistointiin vaan menee oma aikansa.

Sain sitten Grande Finalen kahden ja puolen tunnin esityksen järjestykseen ja esityskuntoon, viimeisteltyä kahden elokuvan keskeneräisiksi jääneet masterit, editoitua päivän ensi-illan, tehtyä diplomin aktiivisimmille osallistujille sekä pakattua päivän kurssi- ja esityskamat.

Sen verran koville aamutoimet otti, että olin Ahlaisissa 15 minuuttia myöhässä.

Päivä Ahlaisissa alkoi kello 12:15 tuupin uuden laitteiston käyttökoulutuksella. Perustuupilaisten lisäksi mukana oli 4 uutta aikuisopiskelijaa. Sitten vaan ryhmäjako kahtia, tuupilaisilla oli vielä yksi kuvausjuttu tehtävänä ja sitten annoin aikuisille 20 minuutin pikakoulutuksen elokuvan tekemisestä eli pikaisesti kävin läpi sen, mitä nuoret olivat vuoden aikana elokuvan tekemisestä oppineet.

Tekemällä oppii, joten aikuiset kuvasivat pienen kansalaisjournalistisen jutun Ahlaisten kirjastossa olevasta valokuvanäyttelystä ja sen sisällöstä. Samaan aikaan nuoret suunnittelivat ja kuvasivat vaatimattomasti yhden koostejutun siitä, millainen vuosi Ahlaisissa on ollut tuupi projektin aikana.

Ahlaisissa on siis nyt tämän tuupi-projektin loppumetreillä hankittu toimiva tuotantolaitteisto, jolla hommaa voidaan jatkaa omin voimin. Ohjelmassa seuraavaksi on siis käyttökoulutuksen tarjoaminen jatkuvuuden turvaamiseksi.

Ahlaste tuupin Grande Finale alkoi 16:00 ja melkoinen kavalkadi Ahlaisten vuodenajoista isolle valkokankaalle pläjähtikin. Kolmen tunnin aikana katsottiin kaikki Ahlaste tuupi vuoden aikana tehdyt uutiset, lyhytelokuvat ja mainokset, joita onkin sitten kertynyt 45 kpl. Ja näyttiväthän nuo paljon komeammilta isolla valkokankaalla katsottuna kuin pienellä rupisella YouTube ikkunalla tihrutettuna.

Ennen ensi-iltaa vielä palkittiin aktiivisimmat osallistujat Ahlaste tuupi Diplomilla. Hieno ilta hienossa seurassa.

Illan jälkeen olikin sitten takki aikamoisen tyhjä. Vuoden projekti olikin sitten tässä. Nyt on tyhjennetty tämä työpöytä, jotta sen voi taas täyttää.

Päivän kamojen purkamiseen ja roudaamisen 21:00 jälkeen 14 tunnin työpäivän jälkeen kyllä oli olo aika vedoton, mutta ehkä minä sen vedottomuuden sitten olinkin ansainnut, joten ei sitten muuta kuin saunaan ja petiin.

Lauantaina yötyömyöhään

Työviikon 6. seurantapäivän muutamat merkinnät ehdin ja jaksan tehdä vasta yömyöhään, kun alan dead-line ihmisenä vasta päästä editoinnin makuun. Huominen Ahlaste tuupin ensi-ilta ja huomisen päivän suunnittelu muutenkin on vielä tässä alkutekijöissään. Eilinen haahuilupäivä siis vähän kostautui, mutta eihän tässä mitään uutta ole.

Kansalaisopistojen MEKA TV kurssit Huittisten seudun kansalaisopistossa ovat kerran kuussa lauantaisin, mikä sopii minulle kaikin puolin hyvin. Kolmesta tunnin lasten ja nuorten elokuvakurssista sekä neljän tunnin erityisryhmien elokuvapiirista matkakuluineen tulee täysi päivätienesti.

Suunnitteluineen, pakkaamisineen ja kursseineen näistä tulee kutakuinkin 10 tunnin menetys vapaa-ajasta. Ja sen jälkeen kun heräsin seitsemän maissa aamulla, seuraava tauko tuleekin sitten kutakuinkin vähän ennen viittä illalla. Hulinapäivä siis, mutta myös selkeä palkkatyöpäivä eikä mihinkään ylimääräiseen haahuiluun tarvitse eikä ehdi sortua.

Iltasella tuli käytyä kaupassa ja pienillä iltanokosilla. Iltayhdeksältä taas alkoivat väsyneet aivot toimia sillä lailla, että nyt editointi sujuu. On sen verran väsynyt, ettei jaksa keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan ja näinhän se sitten menee, dead-line ihmisen arki.

Muutama perjantaimerkintä

Työviikon 5. seurantapäivän merkintöjä ei ole kovin montaa. Aamu käynnistyi ilman kellonsoittoa, väänsin aamupäivällä kolmisen tuntia kaiken maailman syksyn laskelmia, suunnitelmia ja laitoin kursseja järjestykseen. 

Päivällä pidin vapaata ja iltaseitsemän jälkeen tuli haahuiltua nelisen tuntia jotain olematonta työpöydän ääressä. Välillä on vain pakko pitää vähän tällaisia välipäiviä, jotta voi miettiä ja pitää mietintämyssyä löysästi silmillä, miten tässä oikein jatkaa.

Vähäsen on veto viidentenä työpäivänä ja varsinkin kun tietää, että seitsemän työpäivää on vielä edessä ennen seuraavaa vapaata. Ja varsinkin kun kaksi seuraavaa päivää on aika tiukkaa ja pitkää päivää. Sallin itselleni siis tämän päivän haahuilun.

Tulin laskeneeksi talousasioita vatvoessa ja laskuja maksaessa freelancerina olemisen arkea pohtiessa, että minun pakolliset ja säännölliset menot ovat noin 800,- kuukaudessa. Sen verran siis pitää tienata kuukaudessa ensin, että alkaa saamaan jotain palkkaa itselleenkin.

Syyskuussa, kun kurssit ovat vasta alkamassa, minulle tulee 22 säännöllistä palkkatyötuntia. Muutamalla taidetoimikunnan työskentelyavustupäivällä ja muutamalla silpputyöllä pääsen pääsen +-0 tulokseen kaikkien menojen ja tulojen suhteen, joten kohtuullinen kuukausi on tulossa taloudellisessa mielessä.

Tein laskelmia yhteen tarjouspyyntöön ja jos tuo 8 päivän homma menee läpi, talous on turvattu loppuvuodeksi. Eniten päänsärkyä aiheuttaa vuodenvaihde, jolloin on tiedossa 4 viikkoa, jolloin ei ole mitään tuloja tiedossa. Ajatus siitä, että pitää mennä ensimmäistä kertaa kolkuttelemaan työvoimatoimiston ovia kymmeneen vuoteen tuntuu vastenmieliseltä. 

On tämä vaan aika tasapainottelua epäsäännöllisten tulojen ja säännöllisten menojen kanssa elämäminen. 

Jossain mielessä on hieman rauhoittavaakin, että tässä taloudellisessa keikuttelussa yksi asia tuntuu pysyvän vakioina; MEKA TV talous on ollut, on ja näyttää pysyvänkin vakaasti puhtaassa nollassa. Sitä ei näytä mitkään talouden tuulihatut eikä pörssikurssit keinuttavan.

Torstain toivottomuutta

Työseurannan 4. päivänä en laittanut herätyskelloa soimaan. Ajattelin, että nukun niin pitkään kuin unta riittää ja aloitan päivän aherruksen virkeänä sitten vasta.

Heräsin sitten 5:45 ja 5:50 totesin tilanteen toivottomaksi unen suhteen, kun keskeneräiset editointityöt hyökkäsivät päälle. Väänsin itseni ylös sängystä työpöydän ääreen, mutta sen verran nyt väsymys painaa puurtajaa, että aamutoimiin meni tehokkaan 10 minuutin sijaan 16 minuuttia tällä kertaa.

Sen sijaan, että olisin alkanut tarmokkaasti vääntämään päivän editointisumaa, jämähdin Tampereen kaupungin YouTube sivuille, jossa oli julkaisu Tampereen kaupungin kehitysvammaisten toimintakeskuksen Wärjäämön lyhytelokuva "Ihminen on se mikä luonnostaan on".

Täytyypä nostaa hattua Tampereen kaupungille ja heidän YouTube kanavalle. Siellä nostetaan virallisilla kaupungin sivuilla kehitysvammaisten tekemä elokuva esille hienosti. Muutenkin siellä tulee viittomakieli ja lasten sekä nuorten asioita tasapuolisesti esille kaupunginvaltuuston kokousten ohella.

Sitten vain jäin miettimään Porin kaupungin suhtautumista porilaiseen yhteisöelokuvatuotantoon, kansalaisjournalismiin ja mediakasvatustoimintaan. Eihän sitä nyt vaan kukaan omalla maallaan? 

Itse asiassa Porissa ei mene kovinkaan huonosti. SEKKin ja Porin kaupungin asiat ovat oikeastaan niin hyvin kuin voivat niukkeneviin olosuhteisiin nähden olla. SEKKin toiminta on periaatteessa hyvin huomioitu ja ollaan kohtuullisen hyvin tapahtumien keskipisteissa, mutta jotenkin vain tätä SEKK/MEKA TV erityisosaamista oikein osata tai haluta täällä hyödyntää siinä määrin kuin se oikeasti olisi mahdollista.

Varsinkin omassa työssäni MEKA TV ja Me Itse Porin toiminnan näkyvyys ja hyödynnettävyys on Porissa olematonta. Tampereella ja Varsinais-Suomessa MEKA TV toiminta huomataan paljon paremmin. Se näkyy myös pankkitileissä ja työmatkojen pituuksissa. Hyvin kuvaavaa taitaa olla oikeastaan se, että olen porilaisena käynyt pokkaamassa Raumalta 3 huomionosoitusta ja palkintoa, mutta Porissa en muistaakseni yhtäkään. Ne jotka tietävät porilaisten ja raumalaisten leikkimieliset kisailut, tämä on kutakuinkin yksi maailman seitsemästä ihmeestä.

Näistä palkattomista pähkäilyistä suivaantuneena päivitin samalla "Pori Porimmaksi" soittolistan. Kyllä meillä vaan täällä osataan!

Ja nyt klo 8:08 uusi yritys tarttua kiinni päivän palkallisiin töihin.

MEKA TV toimintaa Porissa

Katsotaanpas mikä on MEKA TV tarjonta Porissa syksyllä 2012, toisin sanoen mihin on olemassa tuki ja rahoitus.

5.9. käytiin lyömässä rumpuja Porin kulttuuritoimen "Kulttuuri saavutettavaksi  Satakunnassa" loppuseminaarissa.

Porin seudun kansalaisopistossa alkaa 25.9. erityisryhmien sosiaalisen median  kurssi, jonka vaatimaton lopputyö on järjestää järjestyksessään 5. valtakunnallinen erityisryhmien elokuvaseminaari 4.12.2012. Seminaarin varsinainen rahoitus on vielä 0 euroa, mutta tekijät ja tilat on ok. Tänne sisältyy myös Porin Me Itse toiminta.

Otsolan kansalaisopiston puitteissa tehdään elokuvia Sanoista eläviksi kuviksi - elokuvakurssilla liikuntavammaisille Validiassa.

Ahlaisten nuorisoseuran Ahlaste tuupille järjestyy muutama lyhytkurssi syksyllä.

Pieni tuskanhuudahdus editointipöydän takaa 9:33

Aamulla minulla oli 26 keskeneräistä editointityötä työpöydällä. Nyt niitä on 27. Argh! Oikeasti editoinnin muutenkin pitäisi viedä vain 1/4 osaa arvioidusta työajastani, jotta ehtisin tekemiään jotain muutakin. Nyt tuntuu, että editoinnista on tulossa kokopäivän painajainen. 

Iltapäivämerkintä 14:41

Vihdoinkin sain yhden isohkon ja vähän työläänkin roikkuvat editointityön pois käsistä. Juttu on kuvattu sillä mielellä, että tästä saadaan juttu valmiiksi että hups vaan, mutta 8 raakaa työtuntia siihen vain meni. Ei kovin tehokkaita työtunteja, kun on muita hommia riesana tuolla jossain taustalla vaanimassa kokoajan, mutta kuitenkin.

Iltamerkintä vielä

16:00 oli tapaaminen Ahlaste tuupin kanssa, jossa päätettiin 16.9. Grande Finalin ohjelma ja pohdittiin samalla jatkoa. Projekti on virallisesti päättynyt, mutta Ahlaisten nuorisoseura jatkaa hanketta vielä vähän eteenpäin, että saadaan loputkin keskeneräiset hommelit pois käsistä.

Sitten taas kotona 17:30 ja siihen sai työpäivän pituus riittää. Korkeintaan päivätän allakat ja niin edelleen.

Ps. 23:06

Allakoiden päivittämiseen ja tiedon hakemiseen mietintämyssyyn meni kyllä sitten vielä pari tuntia vapaa-ajastani hukkaan. Vai menikö hukkaan? Kerron sen sitten ensi vuonna tähän aikaan vuodesta.

Pikkulauantai mielessäin

Eipä taida tulla tänään työviikon pikkulauantaita, työviikon pikkulauantai ja puoliväli taitaa tulla vasta isona lauantaina tällä viikolla. Viikolopuksi on kolme kurssia suunnittelupöydällä toteutettavaksi ja Ahlaste tuupin Grande Finale -päätös. Viikolla taas ei kehtaa pitää vapaapäiviä, kun on kaikki niin riipin raapin kesken, joten 12 päivän työviikko taitaa olla menossa. Maanantaina asettamasta editointiaikataulustani olen nyt 2,8 lyhytelokuvaa jäljessä.

Kello soi 7:30 ja ihme kyllä pääsin tehokkaasti työpäivän alkuun. Jos kotona työskentelyssä on haittansa niin on siinä etunsakin. Jos aamupäivän oikein ahkeroi, voi palkaksi hyvästä työstä saada päikkärit.

Rutiiniaamuna käyn ensin laittamassa työkoneen päälle. Samalla kun kone käynnistyy, laitan kahvikeittimen päälle ja käyn lukemassa vessassa aamulehden. Yleensä olen täydessä työkunnossa kahvikupin kera työpöydän ääressä 10 minuutissa. Tehokasta eikös vaan?

Aamu 8:00 mennessä olin saanut päivän postit luettua, valmistelua päivän Validia kurssi, siirtänyt Validian Yyteri-materiaalin editointilevylle ja laittanut Otsolan kansalaisopiston opistopaperit ajan tasalle. Allakkaan on merkitty tänään 2 tuntia palkallisia työtunteja, joten sitä varten on kaikki nyt valmiina.

8:00 jälkeen päivän muut työt muuttuvatkin  epämääräisiksi. Päivän kurssi kun on aamupäivällä, niin ei voi oikein aloittaa mitään editointityötäkään, ei vain pysty keskittymään. Aamun sormitreenauksesti otankin sitten MEKA TV nettisivujen päivittämisen, 4H Alastaron elokuvaillan suunnittelun ja markkinoinnin aloittamisen, eilisen päivän työtiedostojen synkronisoinnin ja varmuuskopioinnin ja niin edelleen. Jotain vähän koko ajan oikealla ja vasemmalla kädellä, mutta ensimmäisen aamupuolituntisen työtehokkuudesta ei ole enää merkkiäkään.

Näitä naputellessa siis välillä vilkuillen kelloa, jahka se tulisi 9:37, jolloin muutun taas minuuttiaikataulun mukaiseksi tarkaksi ja tehokkaaksi työssäkäyvän yhteiskunnan jäseneksi.

Iltapäiväbluussia

Aamutehokkudesta ei kyllä sitten ollut juuri mitään hyötyä. Tietenkin lähtökiireissä unohdin puolen editointimateriaalista väärälle editointilevylle ja kotiin. Vahinko ei nyt sitten ollutkaan kovin kaksinen ja saimme porukalla tehtyä Yyterin dyyneillä leffan raakaleikkauksen. Ja harvinaista kyllä, olen päivän antiin kohtuullisen tyytyväinen. Olen enää 2,55 lyhytelokuvaa aikataulusta jäljessä.

Onnistuneen aamupäivän annin jälkeen pidänkin nyt vähän siestaa, hoitelen kotijuttuja ja palaan työpöydän ääreen sitten kun huvittaa.

Yökirjaus 23:07

Palasin työpöydän ääreen 16:00 ja pari tuntia meni sekalaisissa viritelmissä aloittaa joku juttu. Oikeastaan monta juttua tuli aloitettua, mutta ei yhtään päätettyä. Illalla ja alkuyöstä tuli vielä väännettyä pari tuntia Ahlaste tuupin viimeisiä uutisia, mutta ei valmista siitäkään. Nyt ollaan enää vain 2,05  juttua editointiaikataulusta jäljessä.

Tiimalasissa tiistai

Herätys oli 7:30, mutta heräsin taas ennen herätyskelloa 7:11. Työpäivä myllertää mielessä jo heti aamulla. Tänään on päiväohjelmassa vain vuosi 2020. Lähdetään Räikkälän Ykin kanssa pohtimaan SEKKin tulevaisuutta Diges Oy:n strategiasparraukseen. Mukaan piti tulla SEKKin hallituksesta Annukka Tuppurainen, mutta hänen lapsi oli sairastunut, eikä Annukka pääsekään mukaan. Mikä on aika harmi, olisi tullut vähän jotain muitakin näkemyksiä SEKKin tulevaisuuteen kuin vain meidän vanhojen ukkojen.

Tämä on taas näitä päiviä, jolloin ei palkkaa tipu mistään, joten Rummunlyöntipäiväksi menee ja erittäin antoisaksi sellaiseksi. Tulevaisuutta on aina hauska ideoida, suunnitella ja luoda siitä kauhukuvia.

Tulevaisuuden ennakointi ja ennustajaukkona oleminen onkin oikeastaan aika tärkeä syy, miksi MEKA TV porskuttaa vaikeuksista huolimatta. Rahaa ei toiminnan kehittämiseen juurikaan ole, ylläpitoon ei laisinkaan, mutta aina sitä vaan jotain jotain löytyy, kun ollaan matoja metsästämässä pikkuisen aikaisemmin kuin muut.

Eipä sitten tänään muuta kuin varhaisena lintuna Helsinkiin vaan vuotta 2020 suunnittelemaan.

Iltamerkintä 21:10

Merkillinen ilmiö. Päivä on ollut kiireetön ja mukava, pieni ajelu Helsinkiin ja takaisin, eikä työasioitakaan ollut kuin yksi vaivainen; SEKKin ja MEKA TV toimintastrategioden suunnittelemista vuoteen 2020. Ja silti väsyttää.

Hyvästi masentava maanantai

Jonkin aikaa jo minä ja koko MEKA TV toiminta on kärsinyt epämääräisyydestä, haahuilusta ja päättämättömyydestä, mitä tässä oikein pitää tehdä ja missä järjestyksessä. Tänään yritän käynnistää Isoa Ratasta käyntiin, jotta voisin sanoa piupaut masentavalle maanantaille ja kattaa mestareille aamiaista.

Kaikkihan sen tietävät, että Mestarien aamiainen eli hyvästi masentava maanantai on Kurt Vonnegutin mainio romaani. Jotkut tietävät, että se on Ypö-Viis merkkisen orkesterin laulu. Näitä taas ei taida tietää juuri kukaan; vuonna 1997 tein Rauma TV:lle KeViKe TV ohjelman Mestarien aamiainen. Samana vuonna tein Hyvästi masentava maanantai lehtijutun Turun- ja Porin läänin taidetoimikunnan Foorumi lehteen.

Noin, nyt olen taas lahjakkaasti haahuillut sivupoluille päivän tehtävistä.

Viikonloppu meni osin vapaalla ja osin siivotessa. Oikeastaan pääsin siivoamisessa vasta levitysvaiheeseen, joten työhuone ja pari muutakin huonetta on täynnä järjestettävää roinaa, jota pitänee tänään vasemmalla kädellä saada järjestykseen, vähän enemmän mitä oikealla kädellä ehdin sekoittaa. Mihinkään järkevään en ole kyllä muutamaan päivään päässyt käsiksi ja tänään sitten heräsinkin käynnistyvän Ison Rattaan kolinaan päässäni, nyt pitää alkaa toimeen. Vaikka minulla ei ollut kelloa soimassa eikä herätystä päällä, heräsin viiden aikaan ja kun ei tullut uni, niin tässäpä lehdenluvun ja aamukahvin jälkeen olen liimautunut työpöydän ääreen ihmettelemään maailman menoa.

Aika ajoin kirjaan työviikon seurantaa ja nyt päätin, että tämän viikko 37 on tämän syksyn seurantaviikko. Tämä on ollut minulla tapana pari kertaa vuodessa 1988 lähtien. Jos joku joskus haluaa jostain kummasta syystä tehdä historiaopusta KeViKe/MEKA TV koukeroista, nämä työnseurannat kyllä kertovat kaikenlaista tuskastuttavan hitaasta kehityksestä.

1. työtunti 6:00-7:00 

Menee kyllä haahuiluksi tämän blogin kanssa kahvia juodessa. Samalla alkuperäisen löysin jutun "Hyvästi masentava maanantai" ja kävin aikakoneella vuodessa 1996. Kehitysvammaisten kulttuuritoiminnan kehittäminen ei kyllä 16 vuodessa ole muuttunut moksiskaan helpommaksi.

Samalla vasemmalla kädellä tulee siivotuksi viikonlopun siivouksia pois silmistä, allakat päivitettyä, sähköpostit luettua, Facebookissa ym. sosiaalisissa medioissa käväistyä ja uudelleenjulkaistua siis tuo juttu "Hyvästi masentava maanantai".

2. työtunti 7:00-8:00

Maanantairutiineihin kuuluu MEKA TV YouTube tilastojen ylöskirjaus ja omien tyhjien pankkitilien tarkistus.

Pidän MEKA TV katsojaluvuista jonkinlaista viikkoseurantaa. Nyt YouTube elokuvia on katsottu 59390 kertaa. Jos tähän vielä lasketaan muut MEKA TV jutut, mitkä ovat muiden sivuilla, niin luku nousee 91000 huiteille.

Viikon katsotuin juttu on Kauhua Kapinetissa -traileri

Kuukauden katsotuin on taas tämä vuoden ja koko tilaston kestosuosikki Kiertoajelu Eurassa

Täytyy kyllä myöntää, että työviikon alkajaisiksi YouTube kasvavien tilastojen seuraaminen on paljon mukavampaa kuin pakkasella paukkuvat pankkitilien seuraaminen.

3. työtunti 8:00-9:00

Vihdoin sain käynnistettyä editointiohjelman ja olinkin heti ahkera. Konvertoin Ahlaste tuupin myrskyuutiset ja Matomäen koulun metsäkeikan SEKKiin käännettäväksi. Molemmat leffat pitää tekstittää englanniksi, kun menevät kansainväliseen luontoelokuvakilpailuun Wildlife Vaasaan. Samalla tuli arkistoitua ja varmuuskopioitua muutkin Matomäen koulujutut, josta tupsahtikin uusi homma keskeneräisten töiden listaan; DVD pitää vielä tästä kouluprojektista leipoa.

4. ja 5½ työtunti 9:00-11:30

Kovana tavoitteena oli päästä SEKKissä käymään 9:00 maissa, mutta kaikkien päivitysten, tavaroiden ja videosiirtelyiden jälkeen pääsin SEKKiin vasta noin 10:00. Pienen työnjakopalaverin jälkeen aloin päivittää SEKK ja MEKA TV editointilevyjä. Tavaraa olikin kertynyt levyille niin paljon, että lähdin puolentoista tunnin odottelun jälkeen pois ja kone jäi sinne siirtelemään tiedostoja. Pitänee sitten iltapäivällä hakea kone ja levy pois, kun ne ovat tehneet tehtävänsä.

Minulla oli aamulla 24 editointityötä kesken ja ajattelin käydä SEKKissä pyytämässä ediointiapua. SEKKissä putkahti 2 keskeneräistä työtä esiin ja nyt minulla on 26 editointimurhetta työn alla.

SEKKin projektivintissä on arkistointimyllerrys kesken, eikä sekään oikein mielialaa kohentanut. Tekemistä on vain yksinkertaisesti resursseja ajatellen liikaa.

6. työtunti 13:45-14:15

Oli vähän pakko pitää tuumaustaukoa tiskipöydän ääressa ja sapuskaakin piti saada. Sitten ei vaan saanut mitään muuten toimeksi. Yhteen koneeseen piti tehdä tietoturvapäivitykset, mutta eihän tuota oikein työksi voi sanoa.

Sitten piti hakea SEKKistä kovalevy, joka jäi sinne varmuuskopioitavaksi. Siellä oli kopioinnista tapahtunut jotain kummallista sinä aikana kun olin poissa ja nyt minulla on 80 levyvirhettä varmuuskopioituna. Älkää kysykö, onko tuossa mitään järkeä. Tietotekniikka ei ole minun mielestäni kovinkaan kehittynyttä, monimutkaista vaan.

7. -10. työtunti 19:00-23:00

Aamuvirkkuus kostautui ja päiväunien sekä Star Trekin katselun jälkeen tartuinkin vihdoin editointiin kaksin käsin kiinni ja syntyikin sitten kahteen viikkoon ensimmäisen kerran jotain valmistakin. Kovin tehokasta ei työskentely ollut, piti hoitaa pari muutakin asiaa välillä, tehdä musiikkia leffaan ja niin edelleen. Mutta valmista tuli, Ahlaste tuupin Marttojen olumpialaiset on siinä. Vielä jutun julkaisu, markkinointia ja huomisen Helsingin reissun valmistelua vähäsen, niin päivän puuhat on tässä tältä päivältä.

11. työtunti 23:00-24:00

Arkistoversioiden konvertointi, arkistointi, nettisivujen päivitys, elokuvaluetteloiden päivitys ja varmuuskopiointi vei vielä yhden tunnin yöunista pois.

Arkistojen kätköistä 1996

Karkoittaessa masentavaa maanantaita jostain mielen kummallista koukeroista tuli mieleen tämä juttu, jonka tein Turun ja Porin läänin taidetoimikunnan Foorumilehteen vuonna 1997. Tällaisia oli siis Rummunlyönnit 15-16 vuoden takaa. Tuskallisen hidasta on siis kehitysvammaisten kulttuuritoiminnan kehitys, jos vertaa toimintaa tämän päivän vaikeuksiin.

Hyvästi masentava maanantai

by KeViKe C/o Ari Impola

18.12.1996

Itsenäinen KeViKe täyttää 5 vuotta vuonna 1997. KeViKen juhlaa vietetään maanantaina 10.2.1997 internetissä KeViKen Maailmankylässä ja juhlan teemana on ”Hyvästi masentava maanantai”. Ideana on kutsua silloin mahdollisimman paljon ihmisiä erilaisia ihmisiä KeViKen Maailmankylään Internetissä keskustelemaan siitä, miten selviytyä tietoyhteiskuntapelissä ja pitää jopa hauskaa viettämällä synttäribileet verkossa.

Mitä? Voiko arkipäivän viestinnän välineillä muka pitää hauskaakin? Eikös tietoyhteiskuntapeliä hallitse markkinavoimat, huipputeknologian osaajat ja tietokonefriikit? Kehitysvammaiset verkossa? Tästäpä pitää ottaa selvää!

Tietoyhteiskunnassa kalastaminen, kuten kaikki nuottakalastus, vaatii kuitenkin kaksi vetäjää. Tarvitaan verkon molemmat ääripäät. Toinen pää on huipputeknologia ja huippuosaaminen, joka kehittää välineet ja taidon käyttää niitä. Toinen pää on loppukäyttäjä, jolle tekniikka tulee yleensä käyttöön viimeiseksi. Hyvänä esimerkkinä yhteiskunnan loppukäyttäjästä voisi olla kehitysvammaiset, joille todellista arkipäivän kehitystä tarjotaan viimeiseksi tai loppupäässä.

Jos annamme vain toisen pään vetää verkkoa, emme saa paljoakaan saalista, verkon loppupää laahaa pohjamutia, se venyy, ja lopulta alkaa ratkeilla ja katkeaa.

Jos kalastamme puolikkaalla verkolla, eli otamme huomioon huippuosaamisen ja keskivertokäyttäjät, verkon loppupää ei ehkä katkea, mutta saalis on silloin myös puolikas.

Jos toisena vetäjänä on loppukäyttäjien ääripää, saamme parhaan saaliin. 

Toisen vetäjän tehtävänä on näyttää esimerkkiä, mitä on tietoyhteiskunnan hyvä arki, luoda sisältöä ja merkityksiä tekniikalle, jotta voimme helpommin kohdentaa tekniikkaa niille, keitä varten me tekniikkaa oikeastaan olemme alkaneet tekemäänkin, käyttäjiä varten, ihmisille.

Laahustajista verkonvetäjiksi

KeViKe on alunperin lähtenyt liikkeelle kehitysvammaisten omaehtoisesta kulttuuri- ja kansalaistoiminnasta. Motiivit liikkeellelähtöön olivat arkiset; kevikeläiset halusivat itse saada osallistua heitä koskevaan viestintään. KeViKeläiset halusivat verkonvetäjiksi, eivät vain olla mukanalaahautujia. 

Projekti alkoi kehitysvammaisten videokerhona ja se on muuttunut verkostoksi, jonka avulla tuetaan ja tuodaan esille kaikenlaista omaehtoista kulttuuri- ja viestintätoimintaa. KeViKen projekti on viiden vuoden aikana paisunut kuin pullataikina; kun yhdestä laidasta saadaan taikinaa takaisin kulhoon, muualta leviää. Kehitysvammaisten kulttuuritoiminta ja luovuus on ehtymätön runsaudensarvi.

Vuosi 1996 oli oikeastaan ensimmäinen vuosi, jolloin KeViKen toiminta on saanut lähes täysipainoista taloudellista tukea. Tuloksiltaan vuosi onkin sitten ollut todellinen Operaatio Murskaus. Toiminnassa ja projekteissa on ollut kaikenkaikkiaan yli sata kehitysvammaista kulttuurin- ja viestinnän tekijää. Viestintäleirejä, kursseja ja maailmankyläprosesseja pidettiin 10. KeViKe teki 14 ohjelmaa eri puolilta Satakuntaa. Ohjelmista 10 esitettiin Rauma TV:ssä. Yhteistyössä on ollut lapsia, koululaisia, mediapajalaisia, kylätoimikuntalaisia, kulttuurin ja viestinnän ammattilaisia ja vaikka mitä vielä; videon, leirien ja maailmankyläprosessien kanssa yhteistyössämme on ollut muutama sata erilaista ihmistä.

Yksi Painoke-lehti tehtiin, Jaakko Koivuluoman sarjakuvakirja ja KeViNetti- verkkojulkaisu synnytettiin. Kehitysvammaliiton kolme KeViKe-toimintaan liittyvää julkaisua ”Videon käyttö kehitysvammahuollossa”, ”KeViKen Kääntöpiiri” ja ”Myötätuulen viesti” näkivät päivänvalon. KeViKe avasi KeViKen Maailmankylän internettiin, puolen vuoden aikana sivuilla on käyty 5000 kertaa. Jos maailmankylän internetistä tulostaisi paperille, saisimme aikaan yli 1000 sivuisen kehitysromaanin.

Elo-syyskuussa käytiin polkupyörillä tutustumassa 29 Satakuntalaisen kunnan päättäjiin ja KeViKellä on nyt 29 kunnan vihreä valo tukenaan siitä, että seuraavan Myötätuulen viestin 1998 järjestävät kaikki 29 kuntaa yhteistyössä kevikeläisten kanssa. Missä tällaista syntyy? Kolmannen luokan utopia-scifi-romaanissa vai? Ei vaan Satakunnassa kevikeläisten kansalaisaloitteista kulttuuriyhteistyön syntymiseen!... 

Ei ole elo pelkkää tanssia ruusujen...

Olen toiminut KeViKen yhtenä ohjaajana koko KeViKe projektin ajan. Muutaman pienen sattuman kautta, muutaman sadan ylimääräisen työtunnin ja useiden raskaiden raskaansarjantyövoittojen jälkeen olen pikkuhiljaa voinut luopua kehitysvammaisten elämän säilyttämismotiiveista, hoitotyöstä,  ja siirtynyt enemmänkin kehitysvammaisten elämän sisällön etsimiseen kulttuurin ja viestinnän kautta. Hoitotyö pahimmillaan on juuri elämän säilyttämistä ja säilömistä ilman sisältöä. Parhaimmillaan se on aitoa vuorovaikutteista elämää, tasa-arvoista viestintää niin ihmisten, kulttuurin kuin ympäristönkin kanssa

Hoitotyötä toki aina tarvitaan, mutta se tarvitsee rinnalleen ja tuekseen myös elämän sisältöön liittyvää toimintaa, elämyksiä ja särmää. Kukaan ei tunne itseään arvokkaaksi sen mittapuun mukaan, miten hyvin häntä hoidetaan, vaan sen mukaan, miten saa osallistua. Osallistumisen mahdollisuus tarvitsee samanarvoista tukea kuin perusasioiden hoitaminenkin, muuten ei kokonaisuuksista voida puhua, vaan puolikkaisuuksista.

Kehitysvammaisten elämän sisältöön liittyvään työhön on vaikea saada rahoitusta. On vaikea saada rahaa, kun asiantuntemattomat päättäjät ajattelevat, että pelkkä säilyttäminen riittää. Muutosvastarinta ja tietämättömyys ovat vahvoja muureja jopa viisaiden ja ymmärtäväisten ihmisten rikottavaksi. Mitäs sitä nyt vielä lisää muka tuhlaamaan, kun säilöminenkin maksaa niin paljon. Kuitenkin hyvän elämän sisällön löytyminen tulee aikaa myöten paljon halvemmaksi, kun turhat lieveilmiöt katoavat.  Elämän sisällön löytyminen mielekkään tekemisen kautta maksaa aina vähemmän kuin kaduilla rikotut ikkunat, valvontajärjestelmät ja jälkipyykin peseminen. 

Ilman valinnamahdollisuutta tulevaisuuskin on menneisyyttä

KeViKen toiminnan visiot ja oma kiinnostukseni tulevaisuuden tutkimiseen on aika paljon Torsti Kivistön pitämän esitelmän vaikutusta. Olin kuuntelemassa esitelmää samaan aikaan kun olin luomassa KeViKelle perusedellytyksiä. Hän piti tulevaisuusesitelmää Kehitysvammaliiton seminaarissa. Monet kuulijat pitivät esitelmää mielenkiintoisena, mutta ihmettelivät, miksi se pidettiin kehitysvamma-alan seminaarissa. Silloin oivalsin sen, että kehitysvammaisten tulevaisuus on täsmälleen sidottu yhteiseen tulevaisuuteen, ja jos kehitysvammaisten tulevaisuutta halutaan pohtia, täytyy olla saumatonta yhteistyötä muun kehityksen kanssa. 

Tätä eivät vielä kaikki kehitysvammaisten kanssa työskentelevät ja elävät oivalla. Kehitysvamma-ala on edelleenkin monien hyvien, osaavien ja taitavien ihmisten ponnisteluista huolimatta kovasti umpioitunut ja nurkkakuntainen ala monien muiden sosiaali-alojen tapaan. Yhteiskunta ympäristöineen on ajanut aikanaan kehitysvammaiset hoitajineen ja omaisineen nurkkaan, ja tämä on hyväksytty arkipäivän malliksi. Maailma muuttuu ja kehittyy, nyt ei osata luopua näistä vanhoista turvallisista malleista. Pelätään, että kadotetaan oman työn arvo, kun omalla alalla ei olekaan omaa tulevaisuutta, vaan että tulevaisuus onkin meille kaikille yhteinen.

Toinen hankala asia on kaiken elävän kulttuuritoiminnan perustuminen aina omaehtoiseen kansalaistoimintaan. Tätä on piintyneen hoitaja-hoidettava asenteisen ihmisen vaikea hyväksyä. Ei siltikään, vaikka koko KeViKen toiminta tähtää kokonaisvaltaisesti yhteisen elämän keventämiseen kulttuurin ja viestinnän avulla.

Koko KeViKen toiminta perustuu juuri siihen, että keksimme keinoja, millä saamme työmme ja elämämme mielekkäämmäksi ja tämän kautta jaksaisimme paremmin. Kehitysvamma-alan arkipäivä on melkoisen rankkaa ja raskasta, jos meillä ei ole visioita ja unelmia, niin uupuminen on varmaa. Jos KeViKe olisi tehdas, se olisi unelmatehdas; tuotammehan arkipäivän unelmia siitä, että pärjäämme hiukan heikommillakin taidoilla, ja näytämme esimerkillämme mallia siitä, miten jokainen voi osallistua ja vaikuttaa tietoyhteiskunnassamme.

Tosi tietoyhteiskunnan pelimiesten ja -naisten peli on tietysti yhteispeli. Tiedättehän sanonnan, yhteispelillä se sujuu.

Ja yhteispelillähän on se mukava piirre, että kaikki osallistujat voittavat. Tervetuloa siis mukaan hyvästelemään masentavaa maanantaita kanssamme KeViKen keventävään kulttuuriverkkoon! 

Ari Impola

KeViKen Maailmankylä

18.12.1996

Linkkejä kehitysvammaisten MEKA TV toimintaan

Sunnuntaina 2.9. kävin pitämässä mekkalaa satakuntalaisesta kehitysvammaisten erityisosaamisesta Me Itse taustatukihenkilöiden koulutustilaisuudessa Pirkkalassa. Kokosin samalla listaa MEKA TV toimintaan ja kehitysvammaisten omaan elokuva- ja mediatoimintaan liittyviä linkkejä tiedon lähteille. Tässä tämä lista.

Sähköposteissa ja nettisivujen linkeissä noiden osoitteiden pitäisi toimia linkkeinä suoraan sivuille, mutta jos suullisesti tai paperille pitää laittaa, niin jättäkää pois kaikista tuo alku http:// - eikä näiden osoitteiden alkuihin tarvitse myöskään mitään turhia www. merkkejä, kaikki toimivat siis näin lyhyenäkin. 

 

MEKA TV kehitysvammaisten tuottamia elokuvia löytyy omasta soittolistasta
http://youtube.com/playlist?list=PLD1A860A5CA82890A&feature=plcp

Osoitehan on mahdoton muistaa, joten MEKA TV kanavalta
http://youtube.com/mediaakaikilletv 
löytyy soittolistasuosituksista linkki "Kehitysvammaisten lyhytelokuvia" 

Tärkeä linkki on tietysti Tukiliiton YouTube kanava
http://youtube.com/tukiliitto
josta löytyy Tukiliiton tuottamien videoden lisäksi myös noita MEKA TV ja Me Itse videoita. 

 

Facebookista MEKA TV löytyy
http://facebook.com/mediaakaikille
mutta siellä ei ole mitään erityistä kehitysvammaisten erityissivuja eikä tiedottamista, vaan tiedottaminen on integroitu muuhun toimintaan. Se reipas kansalaistoiminta, mitä olemme kehitysvammaisten kanssa kehittäneet, toimii kyllä kaikkien muidenkin kohderyhmien kanssa. 

 

Twitteristä löytyy lyhyet vinkkaukset tapahtumiin ja uusiin elokuviin.
http://twitter.com/mekatv 

 

Tämän syksyn Rummunlyöntejä Satakunnasta on ohjaajan oma blogi siitä, mitä MEKA TV 20 VUOTTA tuo tullessaan. Ja varsinkin sitten, kun kehitysvammaisten kansalaisopistopiirit taas alkavat, niin syksyllä löytyy monenlaista ihmeteltävää projektielämän koukeroista ja kummallisuuksista. Vuosihan huipentuu sitten 4.12.2012 Porissa pidettävään elokuvaseminaariin
http://mediaakaikille.blogspot.fi

 

Ja jos ei halua muistaa kuin yhden osoitteen,
niin helpointa on käyttää osoitetta 

meka piste tv 

eli 

http://meka.tv

Täältä löytyy kaikki ajankohtaisimmia tapahtumat ja linkit tiedon lähteille. Facebook kuvakkeista pääsee suoraan MEKA TV Facebook sivuille, TWITTER kuvakkeesta MEKA TV Twitter sivuille ja YouTube elokuvalinkit löytyvät sieltä kohtuullisen näppärästi.