Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ari Impola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ari Impola. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Muuan keskiviikko

Parin tiukkaa kohtuullisen onnistunutta työpäivää takana ja ajattelin palkita itseäni nukkumassa tänään keskiviikkona peräti 7:00 saakka. 5:53 oli kello, kun totesin vetkuttelemisen sängyssä olevan turhaa, joten tulin sitten vetkuttelemaan työpöydän ääreen.

Vaikka olen viime päivinä saanut koko joukon keskeneräisinä ahdistavia työtehtäviä pois päiväjärjestyksestä, nyt ahdistaa keskeneräiset editointityöt ja niiden hallita, tai oikeastaa hallitsemattomuus. Muutama viikko sitten sain keskeneräisten editointien lista pienenemään ensimmäistä kertaa yli vuoteen alle 20 työn, mutta nyt viime viikkoin on ollut vain kurssitus- ja kuvauspäiviä, eikä mitään editointivuori ole madaltunut yhtään vaan on ryöpsähtänyt lukuun 31 keskeneräistä.

Tällä viikolla on edessä vielä 4 palkallista dead-linea ja muutama palkaton, joten ne tyynyn alla ei oikein vain tullut nukuttua aamulla.

Tänään on siis tarkoitus pitää tiukka editointipäivä ja saada edes jotain tuosta typerästä ja mahdottomasta editointilistasta pois. Periaatteessa minun pitäisi pystyä editoimaan koko päivän paria keskeytystä lukuunottamatta. Välillä pitää mennä Validia Porin elokuvaryhmän kanssa edistämään - mitäpä muutakaan - paria keskeneräistä editointijuttua. Muutaman posti pitää saada eteenpäin ja päikkärikin on päiväohjelmassa, jos muut työhömpötykset saisi siirrettyä eteenpäin tältä päivältä.

Nyt on ensimmäinen työtunti mennyt kissan ruokkimiseen ja potkaisemiseksi pihalle, varmuuskopiointiin, kahvinkeittoon, lehdenlukuun, päivän sähköpostien tutkimiseen, tiskikoneen täyttöön yms. joten verukkeet on käytetty loppuun ja päivän todellinen vääntö alkakoon.

Katsotaanpas miten äijän käy.

Kommentti 9:39


Nyt Validian elokuvaryhmän kanssa editoimaan, mutta näin siinä aamulla kävi. Varsinaiseen editointityöhön meni 12 minuuttia, jonka aloittamista olin pari viikkoa jahkaillut siksi, että korjauksen jälkitöihin tiesin menevän vähäsen enemmän aikaa;





7:22 Korjaus 7:34 Esitysfromaattiin tallennus 7:37 Tauko 7:42 Testaus ja tarkistus 7:47 Lataaminen 7:49 Applen QuickTime ongelmaratkaisua ja uudelleen julkaisu 7:57 Odottelua ja muita tehtäviä 8:15 Testaus ja tarkistus 8:24 Uudelleenjulkaisu ja korjaukset 8:33 Selvä? Arkistointi ja varmuuskopiointi 8:45 Ok.

Nyt Validiaan editoimaan.

Kommentti 12:15


Tämä on taas sellaista työmatematiikkaa, mistä en alkuunkaan tykkää. Aamulla oli 31 keskeneräistä editointityötä edessä, yksi tuli valmiiksi ja nyt keskeneräisiä tähän aikaan päivästä on 32.

Validian editointi sujui hyvin. Kerro se museolle -episodista tulee hieno, pientä viimeistelyä vaille enää. Mutta olisiko nyt aamupalan aika jo? Niin kiire ei saa olla, etteikö päivässä ehdi aamupalaa syömään.


Kommentti 14:23


Sillä aikaa kun pidin aamupala- ja päivällistunnin sekä humputin omia asioita, editointilista on kasvanut taas yhdellä työllä, joten 33 näyttää olevan nyt luku. Nyt kyllä väsyttää, mutta onneksi ei ole niin kiire, etteikö ehtisi mennä pienille päivänokosille. Näyttää vähän siltä tänäänkin, etteivät työt tuosta mihinkään karkaa sillä aikaa.

Tilanne 17:12


Nokoset auttoivat ja 16:00 aloitin päivän toisen puoliskon. Sain viimeisteltyä Validia Pori elokuvaryhmän Kerro se museolle -episodin. Nyt tuossa taustalla ladataan videota Satakunnan Museon sivulle ja jännitetään, miten se onnistuu. Videon parhaasta esitysformaatista ei ole hajuakaan, mutta kokeilen nyt ensin MP4 formaatilla. Nyt alkaa kirkastua ensimmäistä kertaa tänään tuo työtilanne edoitoinnin suhteen, enää 32 keskeneräistä työtä jäljellä.


20:55


Ei onnistunut videon lataaminen Satakunnan Mueson sivuille. 4 minuutin videon lataamista oli kestänyt 3 ja puoli tuntia, eikä mitään näyttänyt tapahtuvan, joten se siitä. Ladataan se sitten YouTube sivulle ja laitetaan linkki Satakunnan Museon sivulle. Tosin tähänkin lataamiseen menee tunti.

Tuossa välissä heitin Me Itse YouTube kanavalle Porin seudun kansalaisopiston Sosiaalisen median kurssin mainoksen. Eipä tuonkaan viimeistelyyn mennyt juuri aikaa, mutta latauksineen ja markkinointeineen puolitoista tuntia tuohonkin hurahti samaan aikaan kun Kerro se museolle videon lataus jumitti toisen koneen.





31. editointityötä enää jäljellä, saman verran kuin aamulla. Eipähän sitten ainakaan lisääntynyt.

Tässä vielä näytille tämän päivän ensi-esitys, Validia Pori elokuvaryhmän kanssa päivällä raakaleikattu ja illalla viimeistelty kauppamuistojuttu.







Päivän saldo on siis kolme editointityötä pois päiväjärjestyksestä ja kolme uutta tullut tilalle. Plusmiinusnollapäivä siis? Varsinaista tehokasta editointiaikaa on ollut aika vähän, mutta videoiden julkaisuihin, lataamiseen ja ongelmaratkomiseen on mennyt aikaa sitäkin enemmän.


Raportointi tästä päivästä saa luvan päättyä nyt, kun alan iltapuhteeksi nyt 21.52 editoimaan koulutusvideota yksinyrittäjän hyvinvoinnista, jonka dead-line on huomenna iltapäivällä. Ei siis tänäänkään mitään niin erinomaista uutta Länsirintamalta, sitä tavallista vaan.



Ps. 22:35


Museojutun linkitys Satakunnan Museon sivullekin sitten ratkesi vahingossa muutamassa minuutissa.
Sopii siis käydä sielläkin tutkimassa sivuja
http://www.kerromuseolle.fi 

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Mistä pienet työaamut on tehty?

Aamuahdistuksesta, kahvinkeitosta, Adoben korjauspäivityksistä, kiukuttelusta, kuvankäsittelystä, digiboxin ajastamisesta, työlistan päivittämisestä, allakoiden synkronisoinneista, sähköposteihin vastaamisista, Facebookkaamisesta, tapaamisten sopimisista, päivän kurssin suunnittelusta, akkujen lataamisesta (3 kpl), eilisen kuvausmateriaalin kaappauksesta, bloggaamisesta, kameran pikkukorjaamisesta, laskujen järjestelemisestä, retkikuvauspäivän retkivarustekassien purkamisista, kissan potkaisusta pihalle, eilisen kuvauslaukkun purkamisesta, kuvauslaitteiden kunnon tarkistamisesta, kissan päästämisestä sisälle, tämän päivän kuvauslaukkujen pakkamisesta, skannerin hakemisesta lainakäyttöön, kamerasälän siivoamisesta ja järjestämisestä, varmuuskopioinneista, kameran kovalevyn tyhjentämisestä, kissan ruokkimisesta, Twiittamisesta, päivän työpaperien hakemisesta ja päivittämisistä, kissan potkaisemisesta toisen kerran pihalle ja tämän listan kirjoittamisesta siitä, mistä pienet työaamut on tehty.

Kello on nyt 6:57, aamu alkaa sarastaa ja pienet aamutyöt on tehty. Olisiko jo aamupalan aika, ehtisi vielä tekemään jokusen pikkupuuhan ennenkuin varsinaiset ansiotyöt alkavat 3 tunnin kuluttua?

maanantai 25. maaliskuuta 2013

MEKA ToimintaVuosi 2012


Jokin aika sitten laitoin tänne Rymmunlyöntejä Satakunnasta raportin näytille viime vuoden toiminnasta, jota pystyi toteuttamaan Satakunnan taidetoimikunnan tuolle.

Sehän oli nyt vain yksi rupinen kahden kuukauden homma, tässä tulee nyt tiivistelmä koko viime vuoden hommista. Tämä nyt vähän siitä syystä, että SEKKin kevätkokous tulee yhtä vääjäämättömästi kuin kesä ja siksi tämäkin piti koota uudestaan, nyt SEKK/MEKA TV vinkkelistä katsottuna.


MEKA ToimintaVuosi 2012


MEKA TV on  SEKK ry:n kyljessä toimiva itsenäinen koulutus- ja tuotantoverkosto. MEKA TV täydentää SEKKin palveluita erilaisten projektien ja tilaustöiden avulla, joihin SEKKillä ei olisi muuten mahdollisuutta oman rahoituksen puitteissa osallistua ja vaikuttaa.

Vuonna 2012 MEKA TV toiminnalla ei ollut omaa rahoitusta eikä omaa projektia, mutta yhteistyötä kehitettiin alueen kansalaisopistojen, kehitysvamma-alan järjestöjen ja maaseudun kehittämisyhdistysten kanssa, Satakunnan taidetoimikunnan tuella ja sekä erilaisten tilaustöiden yhteydessä.

Toiminta käynnistyi 10.2.1992 KeViKe nimellä kehitysvammaisten aloitteesta ja tarpeesta saada osallistua tasa-arvoisesti yhteiskunnan kehittämiseen kulttuuri- ja mediatoiminnan avulla. Projektit ovat kehittäneet kansainvälisestikin palkittuja toimintamalleja, joita voidaan soveltaa erilaisten kohderyhmien kanssa. Vuosituhannen vaihteesta MEKA TV toiminta on kasvanut yhteistyössä SEKK:n kanssa todelliseksi mediaa kaikille toiminnaksi; vaihtoehtoja toiminnalle on tarjolla lapsille, nuorille, erityisryhmille, aikuisopiskelijoille ja senioreille.

Toiminnan 20 vuotisjuhlavuoden kokoavana teemana oli rummuttaa toiminnalla saatavia tuloksia. Vuoden aikana järjestettiin tärkeimmät osat MEKA TV:n arkistosta esille tuotavaan muotoon. Vuoden aikana järjestyi yli 25 eri yleisötilaisuutta, jossa tuotiin esille SEKK/MEKA TV toimintamalleja ja tuloksia esille eri puolilla Suomea.

Tilaustöinä ja muiden projektien yhteydessä toimintaa oli myös muualla Suomessa sekä Virossa.

MEKA TV:n mediavaunulaitteisto on toimiva se mahdollistaa yhteisömedian tuottamisen siellä, missä tarve on, mutta mahdollisuuksia ilman sitä ei ole. Laitteistoa on ryhdytty kehittämään apuvälineiden avulla myös liikuntavammaisille käytettäväksi ja tätä puolta vahvistetiin edelleen myös vuonna 2012.


Toimintaa



  • Ahlaisten nuorisoseuran kanssa toteutettiin ”Ahlaste tuupi” -nuorten elokuva- ja mediaprojektia Karhuseutu ry:n tuella elokuun 2012 loppuun. Tuupi jatkoi toimintaa myös projektin päätyttyä
  • Huittisten kansalaisopistossa toimi lasten elokuvakipinäkurssi sekä erityisryhmien elokuvapiiri
  • Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n kanssa tehtiin erilaisia tilaustöitä, joista isoin oli Raholan koulussa Tampereella toteuttu koko lukuvuoden mittainen elokuvaprojekti. Projektista koottiin DVD-kokonaisuus, jossa tavalliset ja erityisryhmien luokat tekivät yhdessä lyhytelokuvia koulukiusaamisesta ja suvaitsevaisuudesta. Malikkeen kanssa toteutettiin opetus DVD sosiaalisesta tilinpidosta
  • Me Itse ry:n kanssa yhteistyötä jatkettiin alueellisesti sekä valtakunnallisesti
  • Merikarvian kansalaisopistossa jatkui kehitysvammaisten mediapiiri 19. opistokauttaan.
  • Otsolan kansalaisopistossa jatkui keväällä toimi Ruskakodissa seniorien elokuvapiiri sekä liikuntavammaisten Validia elokuvaryhmä
  • Porin seudun kansalaisopiston kanssa järjestettiin kolme erityisryhmien elokuva- sekä sosiaalisen median kurssia
  • Satakunnan Leader-toimintaryhmien kanssa yhteistyössä kehitettiin maaseudun yhteisöelokuvatoimintaa helposti saavutettavaksi harrastusmahdollisuudeksi. Varsinais-Suomen -Jokivarsikumppanien kansainvälisen nuorten FENIX-hankkeen viimeiset elokuvat ja dokumentit tuotettiin vuoden loppuun mennessä. Ahlaste tuupi toimintamallia suunniteltiin vietäväksi muihinkin kyliin. Kesällä käytiin Virossa tutkimassa kansainvälisiä yhteistyökuvioita
  • Rauman Blue Sea Film festivaalilla järjestettiin esityssarja Rummunlyöntejä Satakunnasta.
  • 4.12.2012 järjestettiin Porissa 5. erityisryhmien valtakunnallinen elokuvaseminaari


Elokuvien esittämiskanavaksi on muodostunut YouTubessa sijaitseva Mediaa Kaikille TV-kanava. Ahlaisten nuorisoseuran Ahlaste tuupi projektilla on oma YouTube-kanava. Kehitysvammaisten Tukiliitolle kehitettiin oma kanava. MEKA TV -esityskanavia seurasi vuonna 2011 keskinmäärin 100 katselijaa päivässä.

Lyhytelokuvia tuotettiin kaiken kaikkiaan 50 eri kurssien ja tilaustöiden yhteyksissä.

Miten työ kohtasi ja löysi yleisön 2012

  
  • 20.-21.1. Skip Distance nuorten kehittäjäpäivä Iisalmessa
  • 10.2. MEKA TV 20 VUOTTA juhlavastaanotto SEKKissä
  • 12.4. Otsolan kansalaisopiston järjestämä luento Villilässä yhteisöelokuvan historiasta Satakunnassa KeViKen ja MEKA TV näkökulmasta katsoen
  • 14.4. Rummunlyöntejä Huittisten elokuvateatterissa Huittisten kansalaisopistopiirien ensi-iltojen yhteydessä
  • 26.4. Raholan koulun Maan pulmia elokuvaprojektin ensi-illat 4 kpl, joissa esitettiin MEKA TV kehittämiä mediakasvatusmenetelmiä noin 400 katsojalle
  • 3.5. Rummunlyöntejä Otsolan kansalaisopiston elokuvapiirien ensi-illoissa
  • 31.5. Rummunlyöntejä Matomäen koulun ensi-illassa
  • 1.6. Rummunlyöntejä Harjavalla lukion elokuvakurssin ensi-illassa
  • 29.6.-2.7. Rummunlyöntejä Karhuseudun hankekierroksella Etelä-Virossa
  • 18.7. Suomi-Areenalla julkaistu DVD MEKA TV media- ja ympäristökasvatuselokuvista
  • 16.8. Rummunlyöntejä kouluesitys Freinet koululla Raumalla
  • 17.8. Blue Sea Film Festivaaleille Rummunlyöntejä Satakunnasta lasten, nuorten ja erityisryhmien elokuvaesityspaketit sekä avajaisissa Rummunlyöntejä juhlatervehdys
  • 25.9. Maliken sosiaalisen tilinpidon julkistamistilaisuus ja ensi-ilta Tampereella
  • 26.9. 4H elokuvailta Alastarolla
  • 12.-14.10. Rummunlyöntejä Oulussa Me Itse alajaospäivillä
  • 17.10. Kehitysvammaisten kulttuuritoiminnan kehittämispäivillä Lyhdyssä Helsingissä KeViKe ja MEKA TV historiikistä ja toimintametodeista 3 tunnin koulutustilaisuus
  • 3.12. Rummunlyöntejä koululaisesitys Merikarvian koululaisille
  • 4.12. Ihmisen oikea ikä -erityisryhmien valtakunnallinen elokuvaseminaari, joka oli myös Rummunlyöntien päätapahtuma
  • 4.12. Sosiaali- ja terveysministeriön sekä VATES seminaarissa Välitä työllistäen – työllistä välittäen seminaarivideon ensi-ilta
  • 5.12. Ajatuksia tästä kaupungista ensi-ilta Porin yliopistokeskuksessa
  • 11.12. Kankaanpään kaupungintalolla 4 tunnin historiikkiluento koko toiminnan historiasta ja merkityksistä
  • 12.12. Rummunlyöntejä Terve Pori kunta -tapaamisessa
  • 14.12. Rummunlyöntejä mediakasvatuksesta Harjavallan lukiolla
  • 16.12. FENIX Grande Finale tapahtuma Loimaalla
  • Rummunlyöntejä sekä strategiasuunnittelua Diges ry:n sparrausrigissä Helsingissä 2.5., 18.6., 11.9. ja 15.11. sekä Porissa 7.11.


Rummunlyönneistä tiedotettu MEKA TV nettisivulla koko vuoden ajan. 1.5.-31.12.2012 Rummunlyönneistä pidettiin blogia mediaakaikille.blogspot.com  Blogissa oli muun muassa joulukalenteri, jossa esiteltiin vuoden ja vähän menneidekin vuosien toimintaa ja aikaansaannoksia. Rummunlyönneistä pidettiin meteliä myös Facebookissa ja Twitterissä. Lähes kaikki vuoden aikana tuotetut lyhytelokuvat ovat nähtävillä YouTubessa.

Julkaistut ja esitetyt DVD:t eri tilaisuuksiin

  • Kansainvälinen MEKA TV jaettavaksi kansainvälisille yhteistyökumppaneille Etelä-Viron hankematkalla
  • Ympäristökasvatus DVD jaettavaksi Suomi Areenalle
  • 4 esityspakettia Blue Sea Film Festivaaleilla
  • Seminaari DVD jaettavaksi erityisryhmien elokuvaseminaarissa


PALKINNOT 2012

  • Vuoden tulppaani Kehitysvammaisten Tukiliitolta ohjaaja Ari Impolalle
  • Itävallasta Festival of Nations elokuvajuhlista kunniakirja elokuvalle Loimaan Lordi
  • Oulun elokuvajuhlilta Pikku-Oskari Harjavalla lukion elokuvalle It´s Ok
  • Vaasan WildLife kansainvälisillä elokuvakilpailussa lasten sarjan palkinto Matomäen koulun Metsäkeikalle



SWOT




Vahvuudet
- Toimintavalmius
- Joustavuus
- Monipuolisuus
- Laaja näkyvyys
- Hyvä yhteistyö- ja toimintaverkosto
- Toimiva kalusto
- Poikkitieteellisyys ja -taiteellisuus
- Omavaraisuus laitteiston ja tietotaidon suhteen 
- Toiminnan ja koulutuksen erinomainen hinta-laatusuhde
- Ei turhia välikäsiä, byrokratiaa omassa toiminnassa ei ole
- Toimintamallit on hyviksi todettuja ja palkittuja monelta eri taholta
- Ongelmien ja haasteiden nopea ratkaisukyky, pienelläkin rahalla saadaan erilaisilla toimintamenetelmillä aikaan usein enemmän kuin isollakaan rahalla


Heikkoudet
- 2013 toimintarahoituksen puuttuminen kokonaan toistaiseksi
- Ei vakituista työntekijää
- Ei varaa palkata työntekijöitä, pääosin yhden ohjaajan vapaaehtoistyön varassa
- Säännölliset menot, muttei säännöllisiä tuloja
- Oman rahoituksen puuttuminen, pelkästään projektivetoista toimintaa, ylläpitävään perustoiminnalle ei ole tukijoita
- Ei profeetta omalla maallaan, rahoitus projekteihin pääosin muilta kuin omalta toimialalta
- Alueelliset tiedotusvälineet eivät aina ole kiinnostuneet hyvistä uutisista, joita tämä toiminta tarjoaa roppakaupalla, toiminnan mahdollisuuksista ei tieto kulje tarpeeksi
- Kaikki niukat resurssit menevät toimintaa, valmiiden hyvien tulosten levitykseen liian niukat mahdollisuudet
- Suunnitteluaikaa ei tahdo löytyä, eikä siitä kukaan maksaisi mitään
- Jatkuvuuden puuttuminen
- Yritysmaaliman tuen niukkuus


Mahdollisuudet
- Media- ja ympäristökasvatuksen yhteinen hyödyntäminen
- Pystyy tarjoamaan laadukasta mediakasvatusta sinne, minne sitä muuten ei saa
- Pystytään ottamaan haasteet vastaan välittömästi
- Hyödynnettäviä toimintamalleja löytyy joka lähtöön omasta takaa, erityisesti erityisryhmien sosiaaliseen mediaan sekä media- ja ympäristökasvatuksen yhdistelmiin
- Voitaisiin helposti kouluttaa rahoittajia sijoittamaan kulttuuritukiaan järkevästi ja toimijoita siten, että mukaan tulisi oikeaa sisältöäkin, miten pienellä rahoituksella saadaan ihan oikeasti enemmän aikaan - muutakin kuin byrokratiaa ja turhia välikäsiä... 


Uhat
- Ilman tukea toiminta uhkaa loppua kokonaan
- Tuotannolle ei riittävää tukea
- Ei vakituista työntekijää tulevaisuudessakaan
- Jaksaminen, kysyntää ja tarvetta on enemmän kuin resursseja tehdä






keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Näin meni Rummunlyönnit Satakunnassa 2012

Sain Satakunnan taidetoimikunnalta henkilökohtaista työskentelyapurahaa RUMMUNLYÖNTEJÄ SATAKUNNASTA teemalla kahden kuukauden työskentelyyn vuodelle 2012. Rummunlyöntien keskeinen tehtävä oli tuoda esille 20 toimintavuoden KeViKe ja MEKA TV historiaa ja toimintamalleja julkaistavaksi, kehitettäväksi edelleen ja jaettavaksi Myötätuulen viestissä 2012.

Toimin freelancerina ja työni ovat epäsäännöllisiä, joten tuella toteutuneet apurahapäivät tein sirpalemaisesti 10.2.-19.12.2012 välisenä aikana. Käytin Rummunlyöntejä Satakunnasta projektiin yhteensä 52 työpäivää, jolloin en saanut palkkaa muilta työnantajilta.

Alun perin tarkoitus oli kiertää kaikki Satakunnan kunnat Myötätuulen viestin teemalla sekä viedä koottuja tuloksia tätä kautta saavutettavammaksi, mutta heti alkuvuodesta kävi ilmi, että hanke ei saisi mistään taloudellista tukea, joten viestin vieminen koko Satakuntaan osoittautui mahdottomaksi. Viesti kävi vain Huittisissa, Raumalla, Merikarvialla ja Porissa. Tilalle järjestyi muita sarja esitys- ja keskustelutilaisuuksia sekä luentoja, joissa KeViKen ja MEKA TV koko 20 vuotista historiaa avattiin. Yhteensä noin 25 tilaisuuksissa Rummunlyönnit tavoitti konkreettisesti noin 1625 kuulijaa sekä sosiaalisessa mediassa todennäköisesti monikertaisen määrän katsojia.

Suuri osa esitystilaisuuksista oli eri työnantajien tilaamia, mutta varsinaisen sisällön suunniteluun ja järjestelyihin en saanut muualta palkkaa.

Satakunnan taidetoimikunnan avustuksen merkitys oli henkilökohtaisesti suuri. Sain tuen turvin tehtyä paljon erilaisia tehtäviä, joihin on lähes mahdotonta löytää taloudellista tukea ja joiden toteuttamisen koen tärkeäksi. Tehtävät, jotka sain toteutettua tuen turvin, olisivat suurelta osalta jääneet tekemättä ilman tukea.

Henkilökohtaisesti pidän myös sitä tärkeänä, että tuen turvin pystyin toimimaan taloudellisesti siten koko vuoden, ettei tarvinnut mennä työvoimatoimiston ovelle roikkumaan. Ilman tukea olisin ollut muutamia viikkoja kokonaan työtön.

Vaikka varsinaiset ulkoiset konkreettiset tulokset jäivät minulle henkilökohtaisesti vähäisiksi, pystyin luomaan pohjaa tuleville mahdollisuuksille. Varsinkin muutamat pidemmät luento- ja keskustelutilaisuudet osoittivat, että toiminnalla on merkittävä asema satakuntalaisessa uudessa kulttuurihistoriassa vuosituhannen vaihteessa. Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin.

Epäonnistumiset ja takapakit suunnitelmasta

  •  Myötätuulen viestiä ei pystytty järjestämään tuen ja resurssien puuttumisen vuoksi.  Tiedottaminen Satakunnassa jäi vähäiseksi
  • 1990 luvun nauhoja ei pystytty vieläkään pelastamaan ja digitalisoimaan
  • Historiikkiä ei saatu luettavaan muotoon paperille, samoin aikakirjojen tuottaminen nettiin jäi kesken. Ennen julkaisemattomia kuvausnauhoja ja dokumentteja ei paljoa ehditty hyödyntämään
  • Arkistohuoneen järjestely jäi edelleen kesken tehtävän laajuuden vuoksi
  • SEKKin harjoittelijoita ei saatu projektiin mukaan tarpeeksi, tehtäviä olisi riittänyt kolmelle, mutta yhdelle tekijälle homma oli toivottaman iso ja työläs
  • Satakuntalaiset tiedotusvälineet eivät huomioineet juhlavuotta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta
  • Aikataulu venyi ja paukkui epämääräisen ja sirpalemaisen työllisyystilanteen vuoksi. Keväällä oli nähtävissä, että loppuvuoden työllisyystilanteesta oli tulossa huono, joten siirsin osan kesällä suunnittelemistani avustuspäivistä loppuvuoteen, joka oli lopulta hyvä ratkaisu
  • Koko projekti oli taloudellisesti kannattamaton, toiminnan ja työn jatkuvuus on epävarmaa ja sirpalemaista

Onnistumiset

  • Kaikki KeViKen ja MEKA TV arkistot on käyty läpi pintapuolisesti ja arkistoista on nyt helpommin löydettävissä tarvittaessa haluttuja asioita menneistä projekteista
  • Muutaman luennon ja esitystilaisuuden valmisteluiden yhteydessä historiikki on tullut jäsennettyä uudella tavalla ainakin minulle
  • Toiminnasta on rummutettu pitkin Suomea monessa paikassa ja tilaisuudessa. Näkyvyys on varsinkin muualla Suomea ollut hyvä ja rakentava
  • Diges ry:n SEKKin strategiasuunnittelu 2020 osoittautui myös MEKA TV:lle erinomaiseksi työkaluksi
  • Kehitysvammaisten Tukiliitto on tiedottanut Rummunlyöntejä Satakunnasta saavutetuista tuloksista näyttävästi koko vuoden ajan valtakunnallisesti
  • Tehtyä työtä voidaan hyödyntää edelleen SEKK 20 VUOTTA juhlavuotena 2013

Miten työ kohtasi ja löysi yleisön 2012

  • 10.2. MEKA TV 20 VUOTTA juhlavastaanotto SEKKissä
  • 12.4. Otsolan kansalaisopiston järjestämä luento Villilässä yhteisöelokuvan historiasta Satakunnassa KeViKen ja MEKA TV näkökulmasta katsoen
  • 14.4. Rummunlyöntejä Huittisten elokuvateatterissa Huittisten kansalaisopistopiirien ensi-iltojen yhteydessä
  • 26.4. Raholan koulun Maan pulmia elokuvaprojektin ensi-illat 4 kpl, joissa esitettiin MEKA TV kehittämiä mediakasvatusmenetelmiä noin 400 katsojalle
  • 3.5. Rummunlyöntejä Otsolan kansalaisopiston elokuvapiirien ensi-illoissa
  • 31.5. Rummunlyöntejä Matomäen koulun ensi-illassa
  • 1.6. Rummunlyöntejä Harjavalla lukion elokuvakurssin ensi-illassa
  • 29.6.-2.7. Rummunlyöntejä Karhuseudun hankekierroksella Etelä-Virossa
  • 18.7. Suomi-Areenalla julkaistu DVD MEKA TV media- ja ympäristökasvatuselokuvista
  • 16.8. Rummunlyöntejä kouluesitys Freinet koululla Raumalla
  • 17.8. Blue Sea Film Festivaaleille Rummunlyöntejä Satakunnasta lasten, nuorten ja erityisryhmien elokuvaesityspaketit sekä avajaisissa Rummunlyöntejä juhlatervehdys
  • 12.-14.10. Rummunlyöntejä Oulussa Me Itse alajaospäivillä
  • 17.10. Kehitysvammaisten kulttuuritoiminnan kehittämispäivillä Lyhdyssä Helsingissä KeViKe ja MEKA TV historiikistä ja toimintametodeista 3 tunnin koulutustilaisuus
  • 3.12. Rummunlyöntejä koululaisesitys Merikarvian koululaisille
  • 4.12. Erityisryhmien valtakunnallinen elokuvaseminaari, joka oli myös Rummunlyöntien päätapahtuma
  • 11.12. Kankaanpään kaupungintalolla 4 tunnin historiikkiluento koko toiminnan historiasta ja merkityksistä
  • 12.12. Rummunlyöntejä Terve Pori kunta -tapaamisessa
  • 14.12. Rummunlyöntejä mediakasvatuksesta Harjavallan lukiolla
  • Rummunlyöntejä sekä strategiasuunnittelua Diges ry:n sparrausrigissä Helsingissä 2.5., 18.6., 11.9. ja 15.11. sekä Porissa 7.11.
  • Rummunlyönneistä tiedotettu MEKA TV nettisivulla koko vuoden ajan
  • 1.5.-24.12. Rummunlyönneistä pidettiin blogia mediaakaikille.blogspot.com  Blogissa oli muun muassa joulukalenteri, jossa esiteltiin vuoden ja vähän menneidekin vuosien toimintaa ja aikaansaannoksia
  • Rummunlyönneistä pidetty meteliä Facebookissa ja Twitterissä
  • Lähes kaikki vuoden aikana tuotetut lyhytelokuvat ovat nähtävillä YouTubessa

Julkaistut ja esitetyt DVD:t eri tilaisuuksiin

  • Kansainvälinen MEKA TV jaettavaksi kansainvälisille yhteistyökumppaneille Etelä-Viron hankematkalla
  • Ympäristökasvatus DVD jaettavaksi Suomi Areenalle
  • 4 esityspakettia Blue Sea Film Festivaaleilla
  • Seminaari DVD jaettavaksi erityisryhmien elokuvaseminaarissa

PALKINNOT

  • Vuoden tulppaani Kehitysvammaisten Tukiliitolta
  • Itävallasta Festival of Nations elokuvajuhlista kunniakirja elokuvalle Loimaan Lordi
  • Oulun elokuvajuhlilta Pikku-Oskari Harjavalla lukion elokuvalle It´s Ok
  • Vaasan WildLife kansainvälisillä elokuvakilpailussa lasten sarjan palkinto Matomäen koulun Metsäkeikalle

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Lopputyöviikko torstaista toimettomuuteen

Työseurantaviikon 11. ja 12. työpäivät levisivät kuin harakat taivaalle. Pienen aikaa torstai aamulla jaksoin, koitin saada jotain aikaan ja sitten riitti kiitti.

Pankkitilin kannalta viikko oli onneton, kaksi palkallista työtuntia vain. Työtunteja allakan mukaan tuli kuitenkin 30, mitä lie yleishyödyllistä, pakollista ja palkatonta hömppää.

Freelancerin etuja on se, että jos ei työ maita, niin sitä voi aina siirtää. Jos on tehottomia työtunteja, niin parasta tehdä jotain muuta. Onhan se työnanjankin etu, ei tarvitse maksaa luppoajasta vaan oikeasta reaalisesta työajasta.

Huonoja puolia tietty on se, että luppo- ja rospuuttoajoista ei kukaan maksa mitään. Vain laskut ja menot ovat säännöllisiä.

Hyviä puolia kotihommissa on tietty mukavat työmatkat ja se, että pääsee tekemään hommia silloin, kun siihen on paras mahdollinen aika ja on jotakuinkin tehokas ja valmis tekemään hommia. Paitsi silloin kuin hommia on liikaa.

Huonoja puolia taas se, että kun työhommat menevät oikein sekaisin ja päällekkäin, on myös koti sen näköinen hyrskynmyrskyn. Työ- ja vapaa-ajan väliset viivat muuttuvat mosaiikiksi, kun pitäisi tehdä kotihommia, keskeneräisiä työasioita putkahtelee sieltä ja täältä.

Aloitin kotihommat tiskaamisella, tavaroiden siirtelyllä oikeille paikoilleen ja sitten aloin pohtia kodin digitaalisia ongelmia analogisten LP levyjen soidessa taustalla juuri niin kuin pitääkin.

Meidän koti on jossain ihmeen katvealueessa ja digiboxit sekoavat muutaman kerran vuodessa, yleensä silloin kun Eurajoen linkkimastoon tehdään jotain parannuspäivityksiä. Nytkin meillä on anteeneja ympäri taloa 4 kpl, jotka toimivat joko satunnunnaisesti tai ei lainkaan. Sitten kun saa jossain digitaalilähetykset anteenin signaaleja metsästäessä jotenkuten toimimaan, kodissamme pitää hiipiä hipihiljaa aivastamatta, jotta asemat pysyvät paikoillaan.

Tallentava digiboxi on minun työssäni aika ehdoton, haluan katsoa tiettyjä ohjelmia, mutta ne itse asiassa melkein kaikki tulevat siihen aikaan, kun  minun työvireeni on parhaimmillaan. Nyt kun meillä kotona on ollut kuukauden verran asemat hukassa ja tallentavat digiboxit solmussa, olen joutunut käyttämään parasta työaikaani mm. Star Trek the Next Generation seuraamiseen. Ja mikä itku, Emmerdale tulee samaan aikaan. Emmerdalet onneksi pystyy katsomaan Katsomosta jälkikäteen.

Päätin siis pitää vapaapäivän kesken kaiken, keskittyä digiboxien ja TV kanavien kanssa tappelemiseen, jotta sitten seuraavilla työviikoilla voin keskittyä parhaaseen työaikaan oikeisiin ansiotöihin. Asiathan pitää elämässä laittaa tärkeysjärjestykseen. Sehän on minun maailmassani kristallinkirkkaasti selvää, mikään työasia ei voi olla tärkeämpää kuin Star Trek the Next Generationin seuraaminen. Nyt kun taas saisin tallentavat digiboxit toimimaan, niin ongelmaahan ei taas enää olisi.

Näin siinä sitten kävi;
Sähköihmemies MacImpolan ihmeelliset seikkailut digitaalisessa maailmassa jatkuvat. Aamulla oli kotona ja työhuoneella yksi täysin toimiva televisio ja kaksi huonoa digitaalimössöä tuottaavaa toosaa sekä kaksi toimimatonta tallentavaa digiboxia. Nyt kiivaiden taisteluiden jälkeen 2 televisiota toimii ja yksi lakkasi kokonaan toimimasta sekä toinen tallentavista digiboxeista on antautunut taas käytettäväksi. Tilanne siis 2-1, eli pisteet niukasti kotiin.
Iltapäivällä oli sitten lähtö Turkuun. Ei oikeastaan mikään työasia, luottamustehtävä enemmänkin, kyllä minun SEKKin puheenjohtajana pitää kunnioittaa läsnäolollani Myrsky hankkeen näytelmää Turun kaupunginteatterissa. Mukana oli SEKKistä väkeä kokonainen pikkubussillinen, reissu oli antoisa ja mukava kaikin puolin. Mukava välihetki pakollisen puurtamisen lomassa ilman että on niska limassa.

Edellisenä päivänä olin toimertunut kävelylenkille pitkästä aikaa ja päätin jatkaa hyvää sarjaa. Kävelin kaupungille SEKKiin, joten jo toinen lenkkipäivä perätysten.

Tässä kuva ajatuksistani, jonka otin kävelymatkalla ja joka kuvastaa aika hyvin työelämääni nyt synkkine tulevaisuuden näkymineen.



Perjantai 21. päivä

Perjantaina koitin uudelleen päästä työnsyrjään kiinni, mutta jouduin sivupoluille maksaessani laskuja. Sitten vain meni yli puoli päivää koittaessa setviä DNA laskutuksen sotkuja, joista sitten osa selvisi ja osa ei. Tapauksen selittämiseen tarvittaisiin vissiin oma blogi, joten olkoon tämä tässä. Joka tapauksessa kun meitä kaksi ihmistä selvitti DNA laskutuksen sotkuja, niin 40,- tuli "tienattua", kun otti asioista selvää. Ei kovin hyvä päivätinki kahdelle ihmiselle yhteensä, kun kummallakin oli kuitenkin palkaton vapaapäivä.

Vapaapäiväksihän tuo meni. Ainakin osittain. Lähdettiin sitten kotiseuturetkellä, metsään kävelylle ja vanhoja Mediavaunu-, Myötätuulen viesti ym. MEKA TV reittejä tarkistelemaan Kourijärvelle, Rudanmaalle, Inhottujärvelle, Lassilaan, Karhijärvelle, Kairilaan ja Pomarkkuun. Kyllä tuli vähän surku olo, kun niin monet maaseudun vireät toiminnat ja reitit olivat enimmäkseen niin pahasti rapistuneet ihan muutamassa vuodessa. Kyllä reitti Satakunta on surkeassa jamassa ja Porissa varsinkin.


Vapaalla lauantaina ja sunnuntainakin - ainakin melkein

Lauantain heräsin kello 6:00, vaikka olisi pitänyt saada ja olisi voinut nukkua pidempään. Päässä vain alkoi velloa omat YT-neuvottelut, ei voi mitään. Tässä yhden ihmisen yrityksessä ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään YT-neuvotteluiden kulusta, kun joutuu tekemään päätökset vain itse ja kaiken muunkin.

Lähdin sitten kokolailla aamutuimaan Porin Isometsään 7,5 kilometrin lenkille. Harvoja asioita, mistä Porissa voi olla oikeasti ylpeä, on liikuntamahdollisuudet, mutta kyllä vain huonoon kuntoon oli päässyt Isometsän lenkkipolutkin, varsinkin tuo 7,5 km lenkki, jonka ylläpito kaikessa hiljaisuudessa on lopetettu? Melkoista mutavellia oltiin kaivinkoneilla sinne tehty ja jos vieraspaikkakuntalainen olisi seurannut muutamaa opastetta ja opasteiden puuttumista, olisi eksynyt varmasti. Voi surku, mihin Pori menet näiden hienojen retkeilyreittien ja kuntopolkujen kanssa? 

Ilta menikin sitten kokonaan hienossa seurassa perheystävän 50 vuotisjuhlassa. Paitsi että kun olin rämpinyt tuolla Porin kaupungin mutavelleissä aika rankan lenkin, minulla meni hartiat kokonaan jumiin ja olin kyllä aika kipeänä, mutta sehän on nyt taas ihan toinen juttu se.


Sunnuntai työviikon lopettaa

Vapaapäivä työasiat mielessä. Minulle ei sopisi säännöllinen työ viisi päivää viikossa ja kaksi vapaata. Säännöllinen työaika on minulle kauhistus. 
Sanan ”kulttuuri” alkuperä tulee latinan verbistä colere, viljellä, sekä siitä edelleen johdetusta substantiivista cultura, joka tarkoittaa viljelystä.
Minulle sopii tällainen viljelijän luova työ, silloin kylvetään kuin kelit sen sallivat. Silloin kerätään sato, kun on sopiva keli. Silloin kun on töitä ne tehdään niin hyvin kuin osataan. Luppo- ja rospuuttoaikoina huolletaan kalustoa, päivitetään ohjelmistoja, opetellaan uusien ohjelmien käyttöä sitä ajatellen, että kiireaikoina aikaa ei ole muuhun kuin välttämättömään. Silloin on oltava työkalut kunnossa ja pää timmissä. 

Tänään siis huolsin tärkeimpää työkaluani, itseäni. Mietintämyssy löysästi silmillä tein mitä huvitti, en stressannut, kävin lenkillä ja join pari lasillista punaviiniä ennen saunaanmenoa. 

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Työviikon 9. ja 10. päivä

Oikeasti työallakassa on tällä viikolla vain 2 työtuntia. Varsinainen työviikko alkoi tänään keskiviikkona 10:00 ja päättyi 11:30. Viikon työtehtävä oli Otsolan kansalaisopiston Validia Pori elokuvaryhmä vetäminen.

Koko alkuviikko on mennyt johonkin ihme hömppäämiseen noita kahta Validia kurssituntia lukuunottamatta. Muutama editointityö (itse asiassa 25 kpl) olisi tuossa tuomassa leipää pöytään, mutta en toimerru millään alottamaan niitä, kun dead-linet ovat vielä niin pitkällä.

Eilen, viikon 9. työpäivänä heräsin taas ilman kellonsoittoa 7 maissa, ajattelin tehdä vähän rästihommia pois, mutta johonkin ihan muuhun meni taas tuokin palkaton työaika. Varmuukopiointeihin, levyjärjestelyihin, syksyn kurssien suunnitteluun, inventaarioihin, laitekorjauksiin, ohjelmapäivityksiin, koulutusmateriaalin kokoamiseen ja niin edelleen.

Syksyä rakennellessa huomasin, että pian pitäisi alkaa tekemään ensi vuoden toimintasuunnitelmia. Siitä tuleekin tänä syksynä vielä hankala homma, tulevaisuuden näkymät ja mahdollisuuden ovat nyt huonoimmat kymmeneen vuoteen, mitään kantavaa projektia ei ensi vuonna ole MEKA TV toiminnalla tiedossa.


Yleensä minusta on hauska tehdä toimintasuunnitelmia seuravaksi vuodeksi, mutta tänä vuonna se on erityisen vaikeaa. Pitäisi keksiä joku taikatemppu, millä voisi nyhjäistä jotain tyhjästä. Mieluummin tekisin ensi vuonna jotain oikeita hommia kuin taikatemppuja.
FB 18.9.2012

Yhden jumissa olleen skannerin sain toimimaan ja yhden kiusallisen ajuriongelman korjattua, jotka ovatkin kiusanneet minua monta kuukautta. Mutta väritulostinta en saanut korjattua, tästä tuleekin sitten vain lelu vesilinnuille.

Sitten vain piti päivällä vähän tuulettaa päätä, kävimme huviajelulla Raumalla syömässä ja kaupassa. Iltanokosten ja Star Trekin katselun jälkeen naulitsin vielä illalla kolmeksi tunniksi itseni työpöydän ääreen saamatta mitään näkyvää aikaan.

Tänään keskiviikkona työviikon 10. päivänä aloitin kurssimainosten tekemisellä, postittamisella ja markkinoinnilla. Porin seudun kansalaisopiston erityisryhmien mediakurssi alkaa näyttää melkoisen hyvältä paketilta nyt.

Validia kurssin jälkeen puolen päivän maissa en sitten taas saanutkaan mitään aikaan. Haettiin kotiin Mammuttimarkkinoilta edullinen väritulostin puolihintaisine tulostinmusteineen, joten nyt on taas väritulostinkin skannereineen käytössä parin kuukauden toimintakatkon jälkeen. 

Niin ja yksi työ ja työnantaja taisi tulla lisää syksyn allakkaan ensi viikosta alkaen. Vaikka ei nyt päätyötä ja -työnantajaa olekaan, ehkä 10 työnantajan sivutuloilla pärjätään tämä syksy ihan kohtuullisesti, vaikka tällaisia puoliluppopäiviä muutaman tulisikin.

Kaipa näillä puolivetelillä tehottomilla ja taloudellisesti tuottamattomillakin päivillä joku syynsä on. Ensi viikosta alkaa taas sellainen neljän viikon työrumba, että jaksamista kysytään taas.

Yhteen asiaan olen kyllä tänään tyytyväinenkin, sain itsestäni sen verran irti, että tein pitkän kävelylenkin ja se kyllä teki hyvää. Omiakin akkuja pitää saada ladattua, että jaksaa.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Työviikon 8. päivä

Vaikka kuinka olin päättänyt, että kohtuullisen rankan työviikolopun jälkeen herään vasta kun huvittaa, ei tosiaankan olisi huvittanut herätä kello neljä aamulla. Kun oli käynyt selväksi, ettei enää unta tulisi, hääräsin työhuoneella kolmisen tuntia ja meni päivänokosille jo kello 7 aamulla.

Työpäivästä näytti siis tulevan tehokas, kun päivänokosetkin oli ruksattu pois työlistasta jo aamupäivällä. Vaan toisin kävi. Päivä tuhraantui pähkäillessä laskujen maksamista ja laskuttamista. Melkoisten fakiiritemppujen jälkeen sainkin sitten kaikki akuutit laskut maksettua ja jopa pari laskutusta lähti eteenpäin.

Kuvaavaa tämän päivän puuhasteluille on tämänkaltainen toiminta; ajattelin, että hoidan asian kerrallaan. Ensin otin yhden paperin käsiini, vesimittarin kirjauspyynnön. Kun oli menossa lukemaan mittaria, huomasin, että välivarasto oli tupaten täynnä tavaraa, joten ensi piti raivata tie  pannuhuoneeseen, missä vesimittari on. Kun vein eilisen esityksen äänikalustoa varastoon, oli sieltä lamppu palanut. Kun olin hakemassa lamppua, siivouskaapin edustalla oli eilen jättämiä laukkuja edessä. Sitten aloin purkaa laukkuja, jotka oli tietenkin kiireessä pakattu väärin, joten oikeita tavaroita viedessäni oikeille paikoille. Kalustoa siirtäessä huomasin, että yhden kameran akku piti laittaa lataukseen. Kameran laturia hakiessa löysin taas tuon vesimittarin kirjauspyynnön, mutta edelleen pannuhuoneen oven edessä oli tavaraa, joiden paikka oikeastaan oli autotallissa. Viedessäni autotalliin oikeita tavaroita alkoikin tulla sitten jo niin väsy ja nälkä, että piti tehdä ruokaa. Ja niin edelleen. Joka tapauksessa, kun aloitin puolen päivän aikaan lukemaan vesimittaria, sain kyllä tällä kierroksella kaikenlaista aikaan, mutta nippanappa ehdin viemään sen päivä postiin ennen iltaa.

Että tällainen päivä. Monta pientä mitätöntä asiaa on siis hoidettu pois silmistä.

Iltapalaksi viimeistelin eilisen ensi-illan Ahlaste tuupi Onnenkallio TALENTin. Pieniin korjauksiin ja viilauksiin meni vielä pari tuntia ennenkuin olin siinä määrin tyytyväinen, että sen voi julkaista.


Ja tässä se on; Onnenkallio TALENT




Entäs sitten kun editointihomma on valmis? Ne pakolliset rutiinitehtävät. Ensi homma on tietty projektin varmuuskopiointi. Sitten se konvertoidaan WMV -tiedostoksi ja pukataan YouTubeen. Samalla kun YouTube pukkaus etenee, juttu masteroidaan AVI tiedostoksi ja tallennetaan myös esityskelpoiseksi MPEG tiedostoksi. Minkä jälkeen ne tietty masterit ja arkistot varmuuskopioidaan. Kun homma on valmis YouTubessa nähtäväksi, käydään asianmukainen markkinointikierros asianomaisille tahoille Facebookissa, Twitterissä ja Google plussassa. Sitten tiedot päivitetään MEKA TV sivuille, ansioluetteloon ja arkistointilistauksiin. Joista sitten tietty tehdään vielä varmuuskopiot.

Ja sitten jos tarmoa riittää, niin päristellään rumpuja tekemisistä sitten vielä täällä.

Joku sanoi eilen, että minun työ näyttää helpolta kun osaa. Helppoudesta en osaa sanoa, mutta turhan monimutkaista tämä on kyllä. Ja kuulostaa työläältä, mutta näillä rutiineilla koitan viimeiseen asti välttää sitä, ettei tarvitse mitään samaa hommaa kahteen kertaan tehdä. Sen verran laiska ihminen olen, yksi kerta riittää kiitos. Ja varmuuskopio päälle.

Sunnuntain sutinoita ja Grande Finale

Sunnuntai tai ei, työviikon 7. päivä käynnistyi kello 7:00. Niin tai oikeastaan jatkui, päivän ensimmäisenä tuntina istuin kyllä tiivisti editointipöydän ääressä. Päivän ensi-ilta oli vielä kesken, mutta jätin Onnenkallio TALENT editoinnin suosiolla kesken, kun alkoi hahmottua, että lyhytelokuva vaan siitäkin tulee.

Aamupalaksi piti vielä laittaa päivän Ahlaste tuupin Grande Finalen esityskuntoon. Ensimäinen ja oikeastaan päivän ainoa isompi jumi tuli siinä, että huomasin kahden lyhytelokuvan masterin puuttuvan kokonaan ja muutama muukin arkistointikappale oli jossain aivan muutalla kuin piti. Vaikka Ahlaisten Grande  Finale elokuvia ja episodeja on vuoden aikana kertynyt vain 45, niin kyllä niidenkin järjestyksessä pitämiseen ja arkistointiin vaan menee oma aikansa.


Sain sitten Grande Finalen kahden ja puolen tunnin esityksen järjestykseen ja esityskuntoon, viimeisteltyä kahden elokuvan keskeneräisiksi jääneet masterit, editoitua päivän ensi-illan, tehtyä diplomin aktiivisimmille osallistujille sekä pakattua päivän kurssi- ja esityskamat.


Sen verran koville aamutoimet otti, että olin Ahlaisissa 15 minuuttia myöhässä.


Päivä Ahlaisissa alkoi kello 12:15 tuupin uuden laitteiston käyttökoulutuksella. Perustuupilaisten lisäksi mukana oli 4 uutta aikuisopiskelijaa. Sitten vaan ryhmäjako kahtia, tuupilaisilla oli vielä yksi kuvausjuttu tehtävänä ja sitten annoin aikuisille 20 minuutin pikakoulutuksen elokuvan tekemisestä eli pikaisesti kävin läpi sen, mitä nuoret olivat vuoden aikana elokuvan tekemisestä oppineet.


Tekemällä oppii, joten aikuiset kuvasivat pienen kansalaisjournalistisen jutun Ahlaisten kirjastossa olevasta valokuvanäyttelystä ja sen sisällöstä. Samaan aikaan nuoret suunnittelivat ja kuvasivat vaatimattomasti yhden koostejutun siitä, millainen vuosi Ahlaisissa on ollut tuupi projektin aikana.


Ahlaisissa on siis nyt tämän tuupi-projektin loppumetreillä hankittu toimiva tuotantolaitteisto, jolla hommaa voidaan jatkaa omin voimin. Ohjelmassa seuraavaksi on siis käyttökoulutuksen tarjoaminen jatkuvuuden turvaamiseksi.


Ahlaste tuupin Grande Finale alkoi 16:00 ja melkoinen kavalkadi Ahlaisten vuodenajoista isolle valkokankaalle pläjähtikin. Kolmen tunnin aikana katsottiin kaikki Ahlaste tuupi vuoden aikana tehdyt uutiset, lyhytelokuvat ja mainokset, joita onkin sitten kertynyt 45 kpl. Ja näyttiväthän nuo paljon komeammilta isolla valkokankaalla katsottuna kuin pienellä rupisella YouTube ikkunalla tihrutettuna.


Ennen ensi-iltaa vielä palkittiin aktiivisimmat osallistujat Ahlaste tuupi Diplomilla. Hieno ilta hienossa seurassa.




Illan jälkeen olikin sitten takki aikamoisen tyhjä. Vuoden projekti olikin sitten tässä. Nyt on tyhjennetty tämä työpöytä, jotta sen voi taas täyttää.

Päivän kamojen purkamiseen ja roudaamisen 21:00 jälkeen 14 tunnin työpäivän jälkeen kyllä oli olo aika vedoton, mutta ehkä minä sen vedottomuuden sitten olinkin ansainnut, joten ei sitten muuta kuin saunaan ja petiin.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Lauantaina yötyömyöhään

Työviikon 6. seurantapäivän muutamat merkinnät ehdin ja jaksan tehdä vasta yömyöhään, kun alan dead-line ihmisenä vasta päästä editoinnin makuun. Huominen Ahlaste tuupin ensi-ilta ja huomisen päivän suunnittelu muutenkin on vielä tässä alkutekijöissään. Eilinen haahuilupäivä siis vähän kostautui, mutta eihän tässä mitään uutta ole.

Kansalaisopistojen MEKA TV kurssit Huittisten seudun kansalaisopistossa ovat kerran kuussa lauantaisin, mikä sopii minulle kaikin puolin hyvin. Kolmesta tunnin lasten ja nuorten elokuvakurssista sekä neljän tunnin erityisryhmien elokuvapiirista matkakuluineen tulee täysi päivätienesti.

Suunnitteluineen, pakkaamisineen ja kursseineen näistä tulee kutakuinkin 10 tunnin menetys vapaa-ajasta. Ja sen jälkeen kun heräsin seitsemän maissa aamulla, seuraava tauko tuleekin sitten kutakuinkin vähän ennen viittä illalla. Hulinapäivä siis, mutta myös selkeä palkkatyöpäivä eikä mihinkään ylimääräiseen haahuiluun tarvitse eikä ehdi sortua.

Iltasella tuli käytyä kaupassa ja pienillä iltanokosilla. Iltayhdeksältä taas alkoivat väsyneet aivot toimia sillä lailla, että nyt editointi sujuu. On sen verran väsynyt, ettei jaksa keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan ja näinhän se sitten menee, dead-line ihmisen arki.

Muutama perjantaimerkintä

Työviikon 5. seurantapäivän merkintöjä ei ole kovin montaa. Aamu käynnistyi ilman kellonsoittoa, väänsin aamupäivällä kolmisen tuntia kaiken maailman syksyn laskelmia, suunnitelmia ja laitoin kursseja järjestykseen. 

Päivällä pidin vapaata ja iltaseitsemän jälkeen tuli haahuiltua nelisen tuntia jotain olematonta työpöydän ääressä. Välillä on vain pakko pitää vähän tällaisia välipäiviä, jotta voi miettiä ja pitää mietintämyssyä löysästi silmillä, miten tässä oikein jatkaa.

Vähäsen on veto viidentenä työpäivänä ja varsinkin kun tietää, että seitsemän työpäivää on vielä edessä ennen seuraavaa vapaata. Ja varsinkin kun kaksi seuraavaa päivää on aika tiukkaa ja pitkää päivää. Sallin itselleni siis tämän päivän haahuilun.

Tulin laskeneeksi talousasioita vatvoessa ja laskuja maksaessa freelancerina olemisen arkea pohtiessa, että minun pakolliset ja säännölliset menot ovat noin 800,- kuukaudessa. Sen verran siis pitää tienata kuukaudessa ensin, että alkaa saamaan jotain palkkaa itselleenkin.

Syyskuussa, kun kurssit ovat vasta alkamassa, minulle tulee 22 säännöllistä palkkatyötuntia. Muutamalla taidetoimikunnan työskentelyavustupäivällä ja muutamalla silpputyöllä pääsen pääsen +-0 tulokseen kaikkien menojen ja tulojen suhteen, joten kohtuullinen kuukausi on tulossa taloudellisessa mielessä.

Tein laskelmia yhteen tarjouspyyntöön ja jos tuo 8 päivän homma menee läpi, talous on turvattu loppuvuodeksi. Eniten päänsärkyä aiheuttaa vuodenvaihde, jolloin on tiedossa 4 viikkoa, jolloin ei ole mitään tuloja tiedossa. Ajatus siitä, että pitää mennä ensimmäistä kertaa kolkuttelemaan työvoimatoimiston ovia kymmeneen vuoteen tuntuu vastenmieliseltä. 

On tämä vaan aika tasapainottelua epäsäännöllisten tulojen ja säännöllisten menojen kanssa elämäminen. 

Jossain mielessä on hieman rauhoittavaakin, että tässä taloudellisessa keikuttelussa yksi asia tuntuu pysyvän vakioina; MEKA TV talous on ollut, on ja näyttää pysyvänkin vakaasti puhtaassa nollassa. Sitä ei näytä mitkään talouden tuulihatut eikä pörssikurssit keinuttavan.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Torstain toivottomuutta

Työseurannan 4. päivänä en laittanut herätyskelloa soimaan. Ajattelin, että nukun niin pitkään kuin unta riittää ja aloitan päivän aherruksen virkeänä sitten vasta.

Heräsin sitten 5:45 ja 5:50 totesin tilanteen toivottomaksi unen suhteen, kun keskeneräiset editointityöt hyökkäsivät päälle. Väänsin itseni ylös sängystä työpöydän ääreen, mutta sen verran nyt väsymys painaa puurtajaa, että aamutoimiin meni tehokkaan 10 minuutin sijaan 16 minuuttia tällä kertaa.


Sen sijaan, että olisin alkanut tarmokkaasti vääntämään päivän editointisumaa, jämähdin Tampereen kaupungin YouTube sivuille, jossa oli julkaisu Tampereen kaupungin kehitysvammaisten toimintakeskuksen Wärjäämön lyhytelokuva "Ihminen on se mikä luonnostaan on".





Täytyypä nostaa hattua Tampereen kaupungille ja heidän YouTube kanavalle. Siellä nostetaan virallisilla kaupungin sivuilla kehitysvammaisten tekemä elokuva esille hienosti. Muutenkin siellä tulee viittomakieli ja lasten sekä nuorten asioita tasapuolisesti esille kaupunginvaltuuston kokousten ohella.
Sitten vain jäin miettimään Porin kaupungin suhtautumista porilaiseen yhteisöelokuvatuotantoon, kansalaisjournalismiin ja mediakasvatustoimintaan. Eihän sitä nyt vaan kukaan omalla maallaan? 

Itse asiassa Porissa ei mene kovinkaan huonosti. SEKKin ja Porin kaupungin asiat ovat oikeastaan niin hyvin kuin voivat niukkeneviin olosuhteisiin nähden olla. SEKKin toiminta on periaatteessa hyvin huomioitu ja ollaan kohtuullisen hyvin tapahtumien keskipisteissa, mutta jotenkin vain tätä SEKK/MEKA TV erityisosaamista oikein osata tai haluta täällä hyödyntää siinä määrin kuin se oikeasti olisi mahdollista.


Varsinkin omassa työssäni MEKA TV ja Me Itse Porin toiminnan näkyvyys ja hyödynnettävyys on Porissa olematonta. Tampereella ja Varsinais-Suomessa MEKA TV toiminta huomataan paljon paremmin. Se näkyy myös pankkitileissä ja työmatkojen pituuksissa. Hyvin kuvaavaa taitaa olla oikeastaan se, että olen porilaisena käynyt pokkaamassa Raumalta 3 huomionosoitusta ja palkintoa, mutta Porissa en muistaakseni yhtäkään. Ne jotka tietävät porilaisten ja raumalaisten leikkimieliset kisailut, tämä on kutakuinkin yksi maailman seitsemästä ihmeestä.


Näistä palkattomista pähkäilyistä suivaantuneena päivitin samalla "Pori Porimmaksi" soittolistan. Kyllä meillä vaan täällä osataan!


Ja nyt klo 8:08 uusi yritys tarttua kiinni päivän palkallisiin töihin.



MEKA TV toimintaa Porissa

Katsotaanpas mikä on MEKA TV tarjonta Porissa syksyllä 2012, toisin sanoen mihin on olemassa tuki ja rahoitus.

5.9. käytiin lyömässä rumpuja Porin kulttuuritoimen "Kulttuuri saavutettavaksi  Satakunnassa" loppuseminaarissa.


Porin seudun kansalaisopistossa alkaa 25.9. erityisryhmien sosiaalisen median  kurssi, jonka vaatimaton lopputyö on järjestää järjestyksessään 5. valtakunnallinen erityisryhmien elokuvaseminaari 4.12.2012. Seminaarin varsinainen rahoitus on vielä 0 euroa, mutta tekijät ja tilat on ok. Tänne sisältyy myös Porin Me Itse toiminta.


Otsolan kansalaisopiston puitteissa tehdään elokuvia Sanoista eläviksi kuviksi - elokuvakurssilla liikuntavammaisille Validiassa.


Ahlaisten nuorisoseuran Ahlaste tuupille järjestyy muutama lyhytkurssi syksyllä.



Pieni tuskanhuudahdus editointipöydän takaa 9:33

Aamulla minulla oli 26 keskeneräistä editointityötä työpöydällä. Nyt niitä on 27. Argh! Oikeasti editoinnin muutenkin pitäisi viedä vain 1/4 osaa arvioidusta työajastani, jotta ehtisin tekemiään jotain muutakin. Nyt tuntuu, että editoinnista on tulossa kokopäivän painajainen. 


Iltapäivämerkintä 14:41

Vihdoinkin sain yhden isohkon ja vähän työläänkin roikkuvat editointityön pois käsistä. Juttu on kuvattu sillä mielellä, että tästä saadaan juttu valmiiksi että hups vaan, mutta 8 raakaa työtuntia siihen vain meni. Ei kovin tehokkaita työtunteja, kun on muita hommia riesana tuolla jossain taustalla vaanimassa kokoajan, mutta kuitenkin.




Iltamerkintä vielä

16:00 oli tapaaminen Ahlaste tuupin kanssa, jossa päätettiin 16.9. Grande Finalin ohjelma ja pohdittiin samalla jatkoa. Projekti on virallisesti päättynyt, mutta Ahlaisten nuorisoseura jatkaa hanketta vielä vähän eteenpäin, että saadaan loputkin keskeneräiset hommelit pois käsistä.

Sitten taas kotona 17:30 ja siihen sai työpäivän pituus riittää. Korkeintaan päivätän allakat ja niin edelleen.


Ps. 23:06

Allakoiden päivittämiseen ja tiedon hakemiseen mietintämyssyyn meni kyllä sitten vielä pari tuntia vapaa-ajastani hukkaan. Vai menikö hukkaan? Kerron sen sitten ensi vuonna tähän aikaan vuodesta.

torstai 13. syyskuuta 2012

Pikkulauantai mielessäin

Eipä taida tulla tänään työviikon pikkulauantaita, työviikon pikkulauantai ja puoliväli taitaa tulla vasta isona lauantaina tällä viikolla. Viikolopuksi on kolme kurssia suunnittelupöydällä toteutettavaksi ja Ahlaste tuupin Grande Finale -päätös. Viikolla taas ei kehtaa pitää vapaapäiviä, kun on kaikki niin riipin raapin kesken, joten 12 päivän työviikko taitaa olla menossa. Maanantaina asettamasta editointiaikataulustani olen nyt 2,8 lyhytelokuvaa jäljessä.

Kello soi 7:30 ja ihme kyllä pääsin tehokkaasti työpäivän alkuun. Jos kotona työskentelyssä on haittansa niin on siinä etunsakin. Jos aamupäivän oikein ahkeroi, voi palkaksi hyvästä työstä saada päikkärit.

Rutiiniaamuna käyn ensin laittamassa työkoneen päälle. Samalla kun kone käynnistyy, laitan kahvikeittimen päälle ja käyn lukemassa vessassa aamulehden. Yleensä olen täydessä työkunnossa kahvikupin kera työpöydän ääressä 10 minuutissa. Tehokasta eikös vaan?

Aamu 8:00 mennessä olin saanut päivän postit luettua, valmistelua päivän Validia kurssi, siirtänyt Validian Yyteri-materiaalin editointilevylle ja laittanut Otsolan kansalaisopiston opistopaperit ajan tasalle. Allakkaan on merkitty tänään 2 tuntia palkallisia työtunteja, joten sitä varten on kaikki nyt valmiina.

8:00 jälkeen päivän muut työt muuttuvatkin  epämääräisiksi. Päivän kurssi kun on aamupäivällä, niin ei voi oikein aloittaa mitään editointityötäkään, ei vain pysty keskittymään. Aamun sormitreenauksesti otankin sitten MEKA TV nettisivujen päivittämisen, 4H Alastaron elokuvaillan suunnittelun ja markkinoinnin aloittamisen, eilisen päivän työtiedostojen synkronisoinnin ja varmuuskopioinnin ja niin edelleen. Jotain vähän koko ajan oikealla ja vasemmalla kädellä, mutta ensimmäisen aamupuolituntisen työtehokkuudesta ei ole enää merkkiäkään.

Näitä naputellessa siis välillä vilkuillen kelloa, jahka se tulisi 9:37, jolloin muutun taas minuuttiaikataulun mukaiseksi tarkaksi ja tehokkaaksi työssäkäyvän yhteiskunnan jäseneksi.


Iltapäiväbluussia


Aamutehokkudesta ei kyllä sitten ollut juuri mitään hyötyä. Tietenkin lähtökiireissä unohdin puolen editointimateriaalista väärälle editointilevylle ja kotiin. Vahinko ei nyt sitten ollutkaan kovin kaksinen ja saimme porukalla tehtyä Yyterin dyyneillä leffan raakaleikkauksen. Ja harvinaista kyllä, olen päivän antiin kohtuullisen tyytyväinen. Olen enää 2,55 lyhytelokuvaa aikataulusta jäljessä.

Onnistuneen aamupäivän annin jälkeen pidänkin nyt vähän siestaa, hoitelen kotijuttuja ja palaan työpöydän ääreen sitten kun huvittaa.

Yökirjaus 23:07


Palasin työpöydän ääreen 16:00 ja pari tuntia meni sekalaisissa viritelmissä aloittaa joku juttu. Oikeastaan monta juttua tuli aloitettua, mutta ei yhtään päätettyä. Illalla ja alkuyöstä tuli vielä väännettyä pari tuntia Ahlaste tuupin viimeisiä uutisia, mutta ei valmista siitäkään. Nyt ollaan enää vain 2,05  juttua editointiaikataulusta jäljessä.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Tiimalasissa tiistai

Herätys oli 7:30, mutta heräsin taas ennen herätyskelloa 7:11. Työpäivä myllertää mielessä jo heti aamulla. Tänään on päiväohjelmassa vain vuosi 2020. Lähdetään Räikkälän Ykin kanssa pohtimaan SEKKin tulevaisuutta Diges Oy:n strategiasparraukseen. Mukaan piti tulla SEKKin hallituksesta Annukka Tuppurainen, mutta hänen lapsi oli sairastunut, eikä Annukka pääsekään mukaan. Mikä on aika harmi, olisi tullut vähän jotain muitakin näkemyksiä SEKKin tulevaisuuteen kuin vain meidän vanhojen ukkojen.

Tämä on taas näitä päiviä, jolloin ei palkkaa tipu mistään, joten Rummunlyöntipäiväksi menee ja erittäin antoisaksi sellaiseksi. Tulevaisuutta on aina hauska ideoida, suunnitella ja luoda siitä kauhukuvia.

Tulevaisuuden ennakointi ja ennustajaukkona oleminen onkin oikeastaan aika tärkeä syy, miksi MEKA TV porskuttaa vaikeuksista huolimatta. Rahaa ei toiminnan kehittämiseen juurikaan ole, ylläpitoon ei laisinkaan, mutta aina sitä vaan jotain jotain löytyy, kun ollaan matoja metsästämässä pikkuisen aikaisemmin kuin muut.

Eipä sitten tänään muuta kuin varhaisena lintuna Helsinkiin vaan vuotta 2020 suunnittelemaan.


Iltamerkintä 21:10

Merkillinen ilmiö. Päivä on ollut kiireetön ja mukava, pieni ajelu Helsinkiin ja takaisin, eikä työasioitakaan ollut kuin yksi vaivainen; SEKKin ja MEKA TV toimintastrategioden suunnittelemista vuoteen 2020. Ja silti väsyttää.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Hyvästi masentava maanantai

Jonkin aikaa jo minä ja koko MEKA TV toiminta on kärsinyt epämääräisyydestä, haahuilusta ja päättämättömyydestä, mitä tässä oikein pitää tehdä ja missä järjestyksessä. Tänään yritän käynnistää Isoa Ratasta käyntiin, jotta voisin sanoa piupaut masentavalle maanantaille ja kattaa mestareille aamiaista.

Kaikkihan sen tietävät, että Mestarien aamiainen eli hyvästi masentava maanantai on Kurt Vonnegutin mainio romaani. Jotkut tietävät, että se on Ypö-Viis merkkisen orkesterin laulu. Näitä taas ei taida tietää juuri kukaan; vuonna 1997 tein Rauma TV:lle KeViKe TV ohjelman Mestarien aamiainen. Samana vuonna tein Hyvästi masentava maanantai lehtijutun Turun- ja Porin läänin taidetoimikunnan Foorumi lehteen.

Noin, nyt olen taas lahjakkaasti haahuillut sivupoluille päivän tehtävistä.

Viikonloppu meni osin vapaalla ja osin siivotessa. Oikeastaan pääsin siivoamisessa vasta levitysvaiheeseen, joten työhuone ja pari muutakin huonetta on täynnä järjestettävää roinaa, jota pitänee tänään vasemmalla kädellä saada järjestykseen, vähän enemmän mitä oikealla kädellä ehdin sekoittaa. Mihinkään järkevään en ole kyllä muutamaan päivään päässyt käsiksi ja tänään sitten heräsinkin käynnistyvän Ison Rattaan kolinaan päässäni, nyt pitää alkaa toimeen. Vaikka minulla ei ollut kelloa soimassa eikä herätystä päällä, heräsin viiden aikaan ja kun ei tullut uni, niin tässäpä lehdenluvun ja aamukahvin jälkeen olen liimautunut työpöydän ääreen ihmettelemään maailman menoa.

Aika ajoin kirjaan työviikon seurantaa ja nyt päätin, että tämän viikko 37 on tämän syksyn seurantaviikko. Tämä on ollut minulla tapana pari kertaa vuodessa 1988 lähtien. Jos joku joskus haluaa jostain kummasta syystä tehdä historiaopusta KeViKe/MEKA TV koukeroista, nämä työnseurannat kyllä kertovat kaikenlaista tuskastuttavan hitaasta kehityksestä.


1. työtunti 6:00-7:00 

Menee kyllä haahuiluksi tämän blogin kanssa kahvia juodessa. Samalla alkuperäisen löysin jutun "Hyvästi masentava maanantai" ja kävin aikakoneella vuodessa 1996. Kehitysvammaisten kulttuuritoiminnan kehittäminen ei kyllä 16 vuodessa ole muuttunut moksiskaan helpommaksi.

Samalla vasemmalla kädellä tulee siivotuksi viikonlopun siivouksia pois silmistä, allakat päivitettyä, sähköpostit luettua, Facebookissa ym. sosiaalisissa medioissa käväistyä ja uudelleenjulkaistua siis tuo juttu "Hyvästi masentava maanantai".


2. työtunti 7:00-8:00

Maanantairutiineihin kuuluu MEKA TV YouTube tilastojen ylöskirjaus ja omien tyhjien pankkitilien tarkistus.

Pidän MEKA TV katsojaluvuista jonkinlaista viikkoseurantaa. Nyt YouTube elokuvia on katsottu 59390 kertaa. Jos tähän vielä lasketaan muut MEKA TV jutut, mitkä ovat muiden sivuilla, niin luku nousee 91000 huiteille.

Viikon katsotuin juttu on Kauhua Kapinetissa -traileri




Kuukauden katsotuin on taas tämä vuoden ja koko tilaston kestosuosikki Kiertoajelu Eurassa




Täytyy kyllä myöntää, että työviikon alkajaisiksi YouTube kasvavien tilastojen seuraaminen on paljon mukavampaa kuin pakkasella paukkuvat pankkitilien seuraaminen.

3. työtunti 8:00-9:00

Vihdoin sain käynnistettyä editointiohjelman ja olinkin heti ahkera. Konvertoin Ahlaste tuupin myrskyuutiset ja Matomäen koulun metsäkeikan SEKKiin käännettäväksi. Molemmat leffat pitää tekstittää englanniksi, kun menevät kansainväliseen luontoelokuvakilpailuun Wildlife Vaasaan. Samalla tuli arkistoitua ja varmuuskopioitua muutkin Matomäen koulujutut, josta tupsahtikin uusi homma keskeneräisten töiden listaan; DVD pitää vielä tästä kouluprojektista leipoa.


4. ja 5½ työtunti 9:00-11:30

Kovana tavoitteena oli päästä SEKKissä käymään 9:00 maissa, mutta kaikkien päivitysten, tavaroiden ja videosiirtelyiden jälkeen pääsin SEKKiin vasta noin 10:00. Pienen työnjakopalaverin jälkeen aloin päivittää SEKK ja MEKA TV editointilevyjä. Tavaraa olikin kertynyt levyille niin paljon, että lähdin puolentoista tunnin odottelun jälkeen pois ja kone jäi sinne siirtelemään tiedostoja. Pitänee sitten iltapäivällä hakea kone ja levy pois, kun ne ovat tehneet tehtävänsä.

Minulla oli aamulla 24 editointityötä kesken ja ajattelin käydä SEKKissä pyytämässä ediointiapua. SEKKissä putkahti 2 keskeneräistä työtä esiin ja nyt minulla on 26 editointimurhetta työn alla.

SEKKin projektivintissä on arkistointimyllerrys kesken, eikä sekään oikein mielialaa kohentanut. Tekemistä on vain yksinkertaisesti resursseja ajatellen liikaa.



6. työtunti 13:45-14:15

Oli vähän pakko pitää tuumaustaukoa tiskipöydän ääressa ja sapuskaakin piti saada. Sitten ei vaan saanut mitään muuten toimeksi. Yhteen koneeseen piti tehdä tietoturvapäivitykset, mutta eihän tuota oikein työksi voi sanoa.

Sitten piti hakea SEKKistä kovalevy, joka jäi sinne varmuuskopioitavaksi. Siellä oli kopioinnista tapahtunut jotain kummallista sinä aikana kun olin poissa ja nyt minulla on 80 levyvirhettä varmuuskopioituna. Älkää kysykö, onko tuossa mitään järkeä. Tietotekniikka ei ole minun mielestäni kovinkaan kehittynyttä, monimutkaista vaan.


7. -10. työtunti 19:00-23:00

Aamuvirkkuus kostautui ja päiväunien sekä Star Trekin katselun jälkeen tartuinkin vihdoin editointiin kaksin käsin kiinni ja syntyikin sitten kahteen viikkoon ensimmäisen kerran jotain valmistakin. Kovin tehokasta ei työskentely ollut, piti hoitaa pari muutakin asiaa välillä, tehdä musiikkia leffaan ja niin edelleen. Mutta valmista tuli, Ahlaste tuupin Marttojen olumpialaiset on siinä. Vielä jutun julkaisu, markkinointia ja huomisen Helsingin reissun valmistelua vähäsen, niin päivän puuhat on tässä tältä päivältä.




11. työtunti 23:00-24:00


Arkistoversioiden konvertointi, arkistointi, nettisivujen päivitys, elokuvaluetteloiden päivitys ja varmuuskopiointi vei vielä yhden tunnin yöunista pois.