Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kokemäenjoki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kokemäenjoki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. elokuuta 2015

Tänä päivänä 15.8. ei mitään uutta

Facebook näyttää muistoja menneiltä vuosilta, mitä tänä päivänä on ennen tapahtunut tai mietitty. Eipä tässä viime vuosina juurinkaan muutoksia työelämässä näytä olevan, ei mitään niin uutta Länsirintamalla tänäkään vuonna. Vuodenkierto on kutakuinkin ennallaan, lomat lomittu, suurella innolla ollaan aloitettu työt ja ehditty jo vähän väsähtämäänkin, Blue Sea Film Festivaalien ohjelmistoa ja oheissälää veivataan yötäpäivää syksyn muiden aloituspuuhien kanssa, syksyn kursseja suunnitellaan ja käynnistellään projekteja. Tuleva työmäärä kauhistuttaa, mutta samalla on loman jälkeen pienehköä uutta intoa täynnä.

Tänään tänä päivänä tänä vuonna on menossa ensimmäisen lomanjälkeisen MEKA TV työviikon 13. työpäivä. Viimeiset kolme päivää on kyllä mennyt enemmänkin luumuillessa ja pähkäillessä, mutta jotakin on joka päivä pitänyt edistää. Tällaista tämä vuodenkierto on viime vuosina ollut, iso ratas pitää saada taas kesän jälkeen liikeelle ja kevään puuhista on aika tehdä elonkorjuuta ennen syyskyntöjä.


Tänään 15.8.2015 on lauantai ja lauantaithan on mitä mukavampia työpäiviä, kun virkaihmiset eivät hätistele, työsähköpostit eivät vingu eikä puhelimet häiritse työntekoa.


Piti kyllä tehdä vaikea ja nopea päätös, pidänkö tänään tehotyöpäivän vai huomenna vasta, nyt kun on majakkaviikonloppu, ajateltiin vähän kotiväen kanssa pitää kesälystiä ja käydä Sälgrundin majakalla. Päädyin sitten tänään pitämään tuon tehotyöpäivän ja huomenna vasta majakkapäivän.





Katsotaanpas siis hetki, mitä tänä päivänä 15.8. on aiempina vuosina tapahtunut MEKA TV maailmassa.



1 VUOSI SITTEN TÄNÄ PÄIVÄ

Jaahas, tunnin kuluttua pitäisi olla Poosjärvellä kuvaamassa. Ukkostutkan mukaan se on nyt Suomen ainoa paikka missä ukkostaa nyt. No ehkäpä tunnin kuluttua kaikki on toisin, jos kuvaajien suojelusenkeli tulee mukaan. Tunnin kuluttua muualla Suomessa ukkostaa paitsi Poosjärvellä.
Sitten vaan kamerat, kanootit, kimpsut, kamsut ja nuoret Ahlaste tuupilaiset mukaan sitten Poosjoen ja Poosjärven maisemia tutkimaan. Voisi sitä huonompiakin työpäiviä olla tiedossa. 

Vuosi sitten häärättiin Ahlaste tuupin kanssa 
Karvianjoen vesistössä niin kuin tänäkin vuonna.


2 vuotta sitten tänä päivänä


Kaksi vuotta sitten aloitettiin Kokemäenjokiprojekti. Tänä vuonna ollaan Karvianjoen vesistön varrella vesistö- ja ympäristöhankkeen kimpussa, joten eipä tässäkään mitään niin uutta ole, vesistö ja tekijät ovat vain vähän erit.
Kokemäkijokilaakson koulut herätys! Tästä lähtee liikkeelle taas yksi mielenkiintoinen projekti, johon on nyt kouluilla avoin haku. 
Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ja MEKA TV on saanut Keski-Suomen ELYn ympäristökasvatusvaroista rahoituksen valtakunnallisesti merkittävälle lasten ja nuorten ympäristöpainotteisen dokumenttiprojektin toteuttamiseen. 
Täällä muuten koko projektista enemmän tietoa...

Projektin pääelokuvasta tuli sitten tämän näköinen.



3 vuotta sitten tänä päivänä

Viimeiset pari työviikkoa on mennyt pähkäillessä, tekisikö hommia kiireys,- tärkeys- vai huvitusjärjestyksessä. Nyt ei enää tarvitse kamppailla valinnanvaikeuksien kanssa, kesän hommat on nyt siinä pisteessä, että voi tehdä töitä tästä eteenpäin kiireys- ja pakotusjärjestyksessä sen sukkelampia pohtimatta.


4 vuotta sitten tänä päivänä


Seuraavaksi tarttis päästä Lapin neitoon käsiksi. Älkää ymmärtäkö väärin, kyse on vain editoitavasta elokuvasta, jonka ensi-ilta on Virossa ensi perjantaina.
Täälläpäs muuten tuo mainio FENIX nuorten Lapin neito, jos ette sattumoisin ole nähneet tuota.






Entäs muita aiempina vuosina?


2010 - Järvikylän uusi retkeilyopas - ensi-iltaesitys Järvikylässä

2002 - Blue Sea Film Festivaaleilla kaksi ensi-iltaa

- Tulilintuja Reposaaressa
- Näin syntyi Ouraooppera

2001 - Myötätuulen viestin päivä Pomarkussa - esitys KarhuKanavalla


Muuten tämä elokuun puoliväli on vuodenkierrossa melko totista torvensoittoa kaikkine Windows ja Adobe päivityksineen, syksyn järjestelyineen ja keskeneräisten töiden purkamisineen. Näin se vaan menee puurtaen ja toivoen, että jotain valmistakin tulisi taas tästäkin elonkorjuukaudesta.

Ensi viikon perjantaina sitten nähdään Blue Sea Film Festivaaleilla, mitä valmista tästä kaaoksesta ollaan saatu aikaan.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kotiseuturetkellä Nakkilassa

Viime päivinä muun työn ohessa sain vihdoin Nakkilan paikkatietovideot esityskuntoon, 5 kpl episodia Ruskilan perinnepiirin kotiseuturetkestä viime kesältä. Editointi on roikkunut työlistan kärkipäässä viime syksystä, mutta aina on tullut jotain muuta ennen. Sarja on tehty talkootyönä. Kuluihin saatiin pientä tukea Nakkilan kunnan ympäristotoimelta ja SEKK tuli vastaan parin työntekijän kuvausapua tarjoten. Syy videoiden roikkumiseen taitaa olla selvä, ansiotyöt tässä tukalassa taloudellisessa tilanteessa menevät aina eteen.

Tässä koko sarja esikatselussa. Sarjaa suunniteltiin talvella 2013 ja kesällä lähdettiin matkaan pienen porukan kanssa Kokemäenjokea alaspäin. Ensin käytiin Lammaisten vesivoimalaitoksen luona tutkimassa paikkatietoa.



Kistussa käytiin vain kuvaamassa, sillä paikka oli vaikeakulkuinen, eikä kaikki muistitietoihmiset olisi kovin helpolla sinne päässeet. Editoinnin yhteydessä muistin, että minulla oli paikasta Tauno Priialta saatuja kuvia tukinuitosta arkistossa ja näiden valokuvien kera kuviin tuli pieni juoni mukaan. Maisema on kyllä muuttunut tukinuittojen jälkeen kokolailla.



Arantilankoskella muisteltiin sillan rakentamista ja oltaisiin muisteltu ehkä vähän muutakin, mutta saatiin ukkoskuuro niskaan ja muisteluista tulikin sitten vähän tynkä, mutta juttu tästäkin sitten vain tuli.


Sitten käytiin Kirkkosaaren vaiheilla ja muisteltiin samalla Kukkaskosken tarinoita.



Ruskilankoskella ei sitten tämän Ruskilan perinnepiirin kotiseuturetkellä käyty. Olimme kuvanneet aiemmin tarinaa lasten ja nuorten elokuvaleirillä ja päätimme ottaa tämän viehettävän tarinan paikkatietoihin Ruskilankoskesta mukaan.



Ja mikäs tämä paikkatietovideoiden tarkoitus oikein olikaan. Se olkoon pieni pienten piirien salaisuus, kunnes Nakkilan kunnan ympäristötoimi kertoo asiasta kaiken.

Ruskilan videoita editoitaessa tuli sitten ajatus, että kun tämä piiri on kerännyt tarinoita useiden vuosien aikana, olisi ehkä syytä hakea pientä hanketta tämän ympärille, että saataisiin enemmän näitä jo kuvattuja tarinoita esille ja arkistoitua katseltavaan muotoon. Katsotaanpas, keksitäänkö syksyllä joku kanava tämän suunnitelman toteutumiseen.

Maaliskuun editointisuma on siis taas vähentynyt yhdellä, 2/34. Ei siis enää kuin 32 keskeneräistä editointityötä.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Mitä ihmettä osa 3

Editointimankeli pyöräytti editointiviikkojen 6/29 lyhärin valmiina ulos. Tänään en aivan yhtä helpolla päässyt kuin edellisinä päivinä, pari tiivistä tuntia editointipöydän ääressä pitkä työpäivän, päikkärien ja kävelylenkin jälkeen tuli vietettyä. Ja julkaisuun, arkistointiin ja dokumentointiin meni toinen mokoma.

Viime vuoden työlistasta jäi jokunen demo Ympäristö eläväksi kuvaksi -projektista tekemättä. Huittisten 5B luokan kaksi juttua saatiin melkein valmiiksi kouluaikana, mutta kolmas pieni haastattelujuttu ehdittiin vain kuvaamaan.

Huittisten juttuja kokosi kolme ryhmää, pyöräilyryhmä, jokiryhmä ja toimittajaryhmä. Ja musiikkiryhmä oli se neljäs päivän työryhmä.

Katsotaanpa ensin nämä jo tehdyt jutut. Jutuille ei oikein keksitty hyviä nimiä, joten kun ihmettelimme töiden nimiä, niin esiin putkahti Mitä ihmettä. Ja kun jutut ovat vähän samaan sarjaa, niin laitettiin jutuille sitten vain omat numero 1, 2 ja 3.

Tässä N:o 1 Mitä ihmettä tapahtui ensimmäisenä kuvauspäivänä..




Mitä ihmettä osa 2 kuvaa sitä, mitä tapahtui toisena kuvauspäivänä.




Nyt tämän päivän tekele on haastatteluilla kerrottu editointipäivän tarina. Näin se sitten meni.




Sitten vielä illan päätteeksi tein radikaalin päätöksen olla tekemättä yhtä demoa. Editoinnin härkäviikkojen listaus näyttää nyt tällaista numerosarjaa; 6/28. Enää 22 keskeneräistä editointityötä jäljellä.

Huomenna tuleekin sitten vähän tiukkaa aikataulussa pysymisen kanssa. Helpoimmat editoinnit on tehty, huomenna on aika tiukka ja pitkä työpäivä, jaksanko ja ehdinkö mitään editoida.