Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ympäristö eläväksi kuvaksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ympäristö eläväksi kuvaksi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. elokuuta 2015

Tänä päivänä 15.8. ei mitään uutta

Facebook näyttää muistoja menneiltä vuosilta, mitä tänä päivänä on ennen tapahtunut tai mietitty. Eipä tässä viime vuosina juurinkaan muutoksia työelämässä näytä olevan, ei mitään niin uutta Länsirintamalla tänäkään vuonna. Vuodenkierto on kutakuinkin ennallaan, lomat lomittu, suurella innolla ollaan aloitettu työt ja ehditty jo vähän väsähtämäänkin, Blue Sea Film Festivaalien ohjelmistoa ja oheissälää veivataan yötäpäivää syksyn muiden aloituspuuhien kanssa, syksyn kursseja suunnitellaan ja käynnistellään projekteja. Tuleva työmäärä kauhistuttaa, mutta samalla on loman jälkeen pienehköä uutta intoa täynnä.

Tänään tänä päivänä tänä vuonna on menossa ensimmäisen lomanjälkeisen MEKA TV työviikon 13. työpäivä. Viimeiset kolme päivää on kyllä mennyt enemmänkin luumuillessa ja pähkäillessä, mutta jotakin on joka päivä pitänyt edistää. Tällaista tämä vuodenkierto on viime vuosina ollut, iso ratas pitää saada taas kesän jälkeen liikeelle ja kevään puuhista on aika tehdä elonkorjuuta ennen syyskyntöjä.


Tänään 15.8.2015 on lauantai ja lauantaithan on mitä mukavampia työpäiviä, kun virkaihmiset eivät hätistele, työsähköpostit eivät vingu eikä puhelimet häiritse työntekoa.


Piti kyllä tehdä vaikea ja nopea päätös, pidänkö tänään tehotyöpäivän vai huomenna vasta, nyt kun on majakkaviikonloppu, ajateltiin vähän kotiväen kanssa pitää kesälystiä ja käydä Sälgrundin majakalla. Päädyin sitten tänään pitämään tuon tehotyöpäivän ja huomenna vasta majakkapäivän.





Katsotaanpas siis hetki, mitä tänä päivänä 15.8. on aiempina vuosina tapahtunut MEKA TV maailmassa.



1 VUOSI SITTEN TÄNÄ PÄIVÄ

Jaahas, tunnin kuluttua pitäisi olla Poosjärvellä kuvaamassa. Ukkostutkan mukaan se on nyt Suomen ainoa paikka missä ukkostaa nyt. No ehkäpä tunnin kuluttua kaikki on toisin, jos kuvaajien suojelusenkeli tulee mukaan. Tunnin kuluttua muualla Suomessa ukkostaa paitsi Poosjärvellä.
Sitten vaan kamerat, kanootit, kimpsut, kamsut ja nuoret Ahlaste tuupilaiset mukaan sitten Poosjoen ja Poosjärven maisemia tutkimaan. Voisi sitä huonompiakin työpäiviä olla tiedossa. 

Vuosi sitten häärättiin Ahlaste tuupin kanssa 
Karvianjoen vesistössä niin kuin tänäkin vuonna.


2 vuotta sitten tänä päivänä


Kaksi vuotta sitten aloitettiin Kokemäenjokiprojekti. Tänä vuonna ollaan Karvianjoen vesistön varrella vesistö- ja ympäristöhankkeen kimpussa, joten eipä tässäkään mitään niin uutta ole, vesistö ja tekijät ovat vain vähän erit.
Kokemäkijokilaakson koulut herätys! Tästä lähtee liikkeelle taas yksi mielenkiintoinen projekti, johon on nyt kouluilla avoin haku. 
Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ja MEKA TV on saanut Keski-Suomen ELYn ympäristökasvatusvaroista rahoituksen valtakunnallisesti merkittävälle lasten ja nuorten ympäristöpainotteisen dokumenttiprojektin toteuttamiseen. 
Täällä muuten koko projektista enemmän tietoa...

Projektin pääelokuvasta tuli sitten tämän näköinen.



3 vuotta sitten tänä päivänä

Viimeiset pari työviikkoa on mennyt pähkäillessä, tekisikö hommia kiireys,- tärkeys- vai huvitusjärjestyksessä. Nyt ei enää tarvitse kamppailla valinnanvaikeuksien kanssa, kesän hommat on nyt siinä pisteessä, että voi tehdä töitä tästä eteenpäin kiireys- ja pakotusjärjestyksessä sen sukkelampia pohtimatta.


4 vuotta sitten tänä päivänä


Seuraavaksi tarttis päästä Lapin neitoon käsiksi. Älkää ymmärtäkö väärin, kyse on vain editoitavasta elokuvasta, jonka ensi-ilta on Virossa ensi perjantaina.
Täälläpäs muuten tuo mainio FENIX nuorten Lapin neito, jos ette sattumoisin ole nähneet tuota.






Entäs muita aiempina vuosina?


2010 - Järvikylän uusi retkeilyopas - ensi-iltaesitys Järvikylässä

2002 - Blue Sea Film Festivaaleilla kaksi ensi-iltaa

- Tulilintuja Reposaaressa
- Näin syntyi Ouraooppera

2001 - Myötätuulen viestin päivä Pomarkussa - esitys KarhuKanavalla


Muuten tämä elokuun puoliväli on vuodenkierrossa melko totista torvensoittoa kaikkine Windows ja Adobe päivityksineen, syksyn järjestelyineen ja keskeneräisten töiden purkamisineen. Näin se vaan menee puurtaen ja toivoen, että jotain valmistakin tulisi taas tästäkin elonkorjuukaudesta.

Ensi viikon perjantaina sitten nähdään Blue Sea Film Festivaaleilla, mitä valmista tästä kaaoksesta ollaan saatu aikaan.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Osku Oppaan MEKA TV joulukalenteri 9/24

Täällä taas minä, Osku Opas ja MEKA TV joulukalenteri vuosimallia 2014 ja 9. luukku. Tällä kertaa kaivelen tikulla silmää ja muistelen mitä MEKA TV toiminnoissa helmikuussa tänä vuonna tapahtui.



Helmikuussa haaveiltiin, että saataisiin editointisumaa purettua pois maaliskuun menoja ajatellen, mutta läskiksi meni. Vain 6 kpl lyhytelokuvia saatiin tehtyä ja toinen mokoma uusia tuli sillä aikaa tilalle.

Valmista kauraa tuli vain Ympäristö eläväksi kuvaksi projektista, Monituotteen elokuvapiiristä, monikansallisesta lasten ja nuorten  Hiphop tanssiryhmältä, Me Itse uutisia, Validia elokuvaryhmän runomaatio sekä Euran lasten ja nuorten elokuvakurssilta.

Jälkijunassa animaatioita suunniteltiin ja valmisteltiin 5 eri ryhmässä, Ahlaste tuupi porskutti ja sitten tehtiin Me Itse kuvausreissu Etelä-Pohjanmaalle. Talvilomasta ei jäänyt kyllä oikein mitään käteen ja tuli vielä helmikuun viimeisenä päivänä käytyä Helsingissäkin kuvausreissulla.

Tässäpä teille kertaukseksi Me Itse uutispläjäys alkuvuoden tapahtumisista.




Vähän oli epämääräistä haahuilua helmikuu, kun valmisteltiin samalla muun työn ohessa veturitallissa Jälkijunaveturin käynnistämistä maaliskuussa. Mutta se on sitten taas jo 10. luukun juttu se.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kevätkyntöjä kesän kynnyksellä

Jokunen kevätkyntö on tehty tässä, vaikka tätä blogia ei ollakaan ehditty eikä jaksettu täyttää kaikilla jonninjoutavilla jorinoilla huhtikuun alun jälkeen. Mutta eihän tässä mitään uutta ole, jokakeväistä vääntöä vaan. 

Huhtikuun alussahan MEKA TV oli mainiolla kuvausmatkalla Malikkeen mukana Vuokatissa ja Himoksella. Huhtikuun loppupuoli meni synkistellessä heikkoa työllisyystilannetta ja uhkaavaa työttömyyspeikkoa. Kansalaisopistotoiminta loppui jälleen eikä kesäksi ollut mitään järkevää tai taloudellisesti kannattavaa hommaa tiedossa.


Kesäksi väännettiin Me Itse alajaostoimintaa sekä Tampereella että Harjavallassa, jossa paikallinen alajaos oli jäämässä ilman taustatukea ja MEKA TV alkaa nyt Harjavallankin taustatueksi.




MEKA TV on nyt kaikkien Satakunnan Me Itse alajaosten taustatukena ja meneillään onkin aika mielenkiintoinen alueellinen yhteistyökokeilu.


Huhtikuussa tuli pidettyä pari vapaatakin, pääsiäinenkin juhlittiin asianmukaisesti ja Huittisissa vietettiin onnistunut Kävele ja vaikuta -päivä Huittisten alajaoksen kanssa.


Vappuaaton tienoilla tulikin sitten 4 kpl hyviä uutisia. Pari tilaustyötä sekä kaksi hanketta sai myönteisen rahoituspäätöksen. Ahlaisten nuorisoseuran ja Ahlaste tuupin Karvianjoen alajuoksi eläväksi kuvaksi sain Karhuseudulta rahoituksen sekä Ari Impola sai taiteilija-apurahan Porin kulttuurilautakunnalta Jälkijunassa projektin jälkitöihin. Työttömyysmörkö sai siis yhden miehen YT-neuvotteluissa lujat potkut persuksiin taas ainakin 2015 vuoden huhtikuun loppuun saakka, jolloin jatkunee sama epätoivoinen työnhaku kesäkauden yli, kun kansalaisopistotoiminta jää taas lomille.


Toukokuu menikin sitten taas lasten ja nuorten ympäristöprojektien parissa. Ympäristö eläväksi kuvaksi -projekti vietiin loppun. Pomarkussa kuvattiin kalastus- ja elokuvaleirillä ja Ahlaisissa käynnistettiin Karvianjokihanketta. Monikulttuurikeskuksen lasten - ja nuorten monitanssiryhmä sai ensi-illan ja saipa Validian elokuvaryhmäkin omansa valmiiksi.


Vauhtia on siis piisannut. Nyt toukokuun lopussa lasten ja nuorten toiminta hiipuu Ahlaste tuupin projektia lukuunottamatta ja Jälkijunassa saa nyt uutta höyryä ja pötköä pesään Satakunnan Meikäläisten kanssa. Meneillään on taas kokolailla suuria asioita kehitteillä pikkurahalla. Työllisyystilanne ei ole hyvä, sirpaleilla mennään ja sekavasti bensahuuruilla ja vesihöyllä mennään, mutta yhtäkaikki, eteenpäin mennään taas.


Näillä mennään nyt



Ympäristö eläväksi kuvaksi projekti päättyi




Julkaisu käyttäjältä MEKA TV.



Kevätkyntöjen yhteydessä sitten vaihtui myös projekti ja työn painopiste lapsista ja nuorista kehitysvammaisten asioita ajamaan.

Satakunnassa viedään viestejä päättäjille Jälkijunassa sinne tänne




Julkaisu käyttäjältä MEKA TV.



Kesäkuu mennään siis Ahlaste tuupin ja  Jälkijunan voimin. Näistä sitten lisää, kun huomenna lähdetään taas veruritallista liikkeelle.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Mitä ihmettä osa 3

Editointimankeli pyöräytti editointiviikkojen 6/29 lyhärin valmiina ulos. Tänään en aivan yhtä helpolla päässyt kuin edellisinä päivinä, pari tiivistä tuntia editointipöydän ääressä pitkä työpäivän, päikkärien ja kävelylenkin jälkeen tuli vietettyä. Ja julkaisuun, arkistointiin ja dokumentointiin meni toinen mokoma.

Viime vuoden työlistasta jäi jokunen demo Ympäristö eläväksi kuvaksi -projektista tekemättä. Huittisten 5B luokan kaksi juttua saatiin melkein valmiiksi kouluaikana, mutta kolmas pieni haastattelujuttu ehdittiin vain kuvaamaan.

Huittisten juttuja kokosi kolme ryhmää, pyöräilyryhmä, jokiryhmä ja toimittajaryhmä. Ja musiikkiryhmä oli se neljäs päivän työryhmä.

Katsotaanpa ensin nämä jo tehdyt jutut. Jutuille ei oikein keksitty hyviä nimiä, joten kun ihmettelimme töiden nimiä, niin esiin putkahti Mitä ihmettä. Ja kun jutut ovat vähän samaan sarjaa, niin laitettiin jutuille sitten vain omat numero 1, 2 ja 3.

Tässä N:o 1 Mitä ihmettä tapahtui ensimmäisenä kuvauspäivänä..




Mitä ihmettä osa 2 kuvaa sitä, mitä tapahtui toisena kuvauspäivänä.




Nyt tämän päivän tekele on haastatteluilla kerrottu editointipäivän tarina. Näin se sitten meni.




Sitten vielä illan päätteeksi tein radikaalin päätöksen olla tekemättä yhtä demoa. Editoinnin härkäviikkojen listaus näyttää nyt tällaista numerosarjaa; 6/28. Enää 22 keskeneräistä editointityötä jäljellä.

Huomenna tuleekin sitten vähän tiukkaa aikataulussa pysymisen kanssa. Helpoimmat editoinnit on tehty, huomenna on aika tiukka ja pitkä työpäivä, jaksanko ja ehdinkö mitään editoida.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

MEKA TV Jouluallakkajuttu 18.

MEKA TV päätontun muistelmissa vuoden tapahtumista ollaan päästy syyskuun toimintaan.

Syyskuu aloitettiin ympäristökasvatusviikolla, jolloin polkaistiin Ympäristö eläväksi kuvaksi Ruskilan, Kukonharjan, Nakkilan kirkoseudun koulun erityisluokkien sekä Enäjärven koulun kanssa.

Syyskuun ensimmäisen viikon päätteeksi Satakunnan Me Itse alajaosten 3 puheenjohtajaa kävi luovuttamassa Helsingissä YK:n lukutaidon päivänä opetusministeri Krista Kiurulle Sano se selkeämmin -reppu. Samaan reppuun laitettiin myös satakuntalaisten keräämä DVD Me Itse toiminnasta ja kehitysvammaisten omista lyhytelokuvista niille päättäjille, jotka eivät osaa tai eivät muuten vain halua lukea.

Elokuvapaketin ensi-illassa oli tämä Sano se selkosuomeksi.



Syyskuun toinen viikko ei ollut sen rauhallisempi. Syksyn kursseja suunniteltiin, Validian Pori elokuvaryhmä aloitti syksyn työt, Ahlaste tuupi toimi ja Kehitysvammaisten Tukiliitto järjesti Porin ja Merikarvian alajaoksille Vertaistuki ja vaikuttamiskoulutuksen.



Merikarvialta MEKA TV Mediavaunu huristeli suoraan Leppävirralle, jossa kuvattiin Malikkeen Mönkkärisafari.

Kolmantena viikkona suunniteltiin elokuvapajaa Tuorsniemen koululle, pidettiin Nakkilan Kirkonseudun koulun kuvauspäivä, Huittisissa järjestettiin Kuunnelkaa kehitysvammaisia keskustelutilaisuus, käytiin Piia Nordlingin ja Jaana Nordlundin kanssa luennoitsemassa SAMKin ja DIAKin opiskelijoille kehitysvammaisten kohtaamisesta Satakunnan Museon järjestämällä koulutuspäivällä, Tampereella pistäydyttiin käynnistämässä Malikkeen DVD editointi sekä viikon päätteeksi Eurajoella ja Huittisissa käytiin käynnistämässä kansalaisopistokurssit.



Syyskuun lopussa Ympäristö eläväksi kuvaksi -projektin puitteissa oli ediointipajat Enäjärven ja Nakkilan Kirkonseudun kouluilla, Porin sekä Merikarvian sosiaalisen median kurssit alkoivat, jolloin sitten kaikki MEKA TV kansalaisopistokurssit oltiin saatu yhtä lukuunottamatta hyvin käyntiin. Ainoastaa Satakunnan Museon kanssa suunniteltu Kauppamuistot eläviksi kuviksi -hanke ei saanut osallistujia tarpeeksi.

Ja jotta ei Työhuone Impolassa ei olisi turhan hiljaista, samalla viikolla Impolan huusholli muuttui taiteilijakodiksi, jossa kuusi lahjakasta nuorta taiteilijaa yöpyi rakentaakseen Tehonrakentajat -näyttelyä 3H+keittiöön.



Kuukauden viimeisenä päivänä rakennettiin sitten vielä Otsolan kansalaisopistoon Validia Pori elokuva. ja kädentaitoryhmien yhteinen näyttely PILKAHDUKSIA.



Näin olikin sitten MEKA TV toiminta kääntynyt hiljaisen ja vaikean alkuvuoden jälkeen normaaliuomiinsa.

maanantai 9. joulukuuta 2013

MEKA TV Joulukalenteriluukku 9.

Huittisissa oli tänään vauhdikas editointipajapäivä 5B luokan kanssa Ympäristö eläväksi kuvaksi projektin puitteissa. 


Raporttia päivästä tulee 5B oppilaiden tekemänä muutaman päivä sisällä, joten ei tästä päivästä enempää. Uutta raporttia odotellessa kannattaa tutustua noihin kuvauspäivärapsoihin Bloggerissa.

Huittisten kuvauspäivä 4.11.2013

Huttisten koulun 5B valmistautuu kuvauspäivään 1.10.2013

Yhtenä vinkkinä vielä Huittisten Elokuvakipinäkurssin opinnäytetyö;

Pieni episodi Huittisista: Huittisten seudun kansalaisopiston Elokuvakipinäkurssilla tehtiin lauantaina 5.10.2013 pieni episodi salaperäisen Kokemäenjoen alkulähteistä.

Ympäristö eläväksi kuvaksi -projekti on osoittautunut oikein toimivaksi projekiksi käytännössä, joten kannattaa seurata pitkin matkaa projektin etenemistä blogista ja mitä Kokemäenjoen rannoilla oikein tapahtuu syksystä kevääseen 2013-2014.




sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Hahmotelmia toimintasuunnitelmiksi 2014

Vapaapäivänä tekniikan kanssa tapellessa tuli vasemmalla kädellä hieman hahmoteltua, mitä ensi vuoden MEKA TV tavoitteita pitäisi tavoitella.



Tuossa kuvassa tuo kuuluisa vasen käteni



Tässä jokunen pikkutavoite


- MEKA TV ohjaajan työllistyminen koko vuodeksi sekä projektikohtaisesti useiden ohjaajien ja vertaistukijoiden työllistäminen SEKK/MEKA TV projektien yhteydessä. Pääpainopisteena on kehitysvammaisten työllistäminen SEKKin kautta MEKA TV toimintoja kehittämään
- Jälkijunassa –teemasarja animaatiota ja lyhytelokuvia kehitysvammaisten elämästä Suomessa. Mikäli rahoitus järjestyy, MEKA TV osallistuu 100 vuotta Suomalaista animaatiota 1914-2014 teemavuoteen omalla teemalla 15 vuotta Satakuntalaista kehitysvammaisten animaatioita 1999-2014
- Me Itse alueellista toimintaa kehitetään ja tuetaan sekä toimintaan Käsikynkkäkoulutuksen taustatukena. Kehitysvammaisten omaehtoista vertaistuki- ja vaikuttamistoimintaan kehitetään yhdessä Me Itsen kanssa valtakunnallisesti elokuva- ja mediakursseja järjestämällä
- Me Itse Akatemian valtakunnallinen mediakurssittaminen, mikäli rahoitus myönnetään
- Merikarvian videopiiri 20 v sekä kehitysvammaisten animaatioita 15 v juhlavuosi
- Ympäristö eläväksi kuvaksi –hanke lapsille ja nuorille huipentuu toukokuussa 2014
- Yhteistyö Ahlaste tuupin kanssa jatkuu
- Malikkeen lasten DVD päivittäminen 
- Soveltava alppihiihto -DVD päivittäminen eri vammaisjärjestöjen kanssa yhteistyössä
- Kehitysvammaisten työllistäminen SEKKin kautta MEKA TV toimintoja kehittämään
- Piia Nordlingin kirjaprojektin tukeminen
- Avoin TV yhteistyö
- Koulutusvideon tekeminen olkirakentamisesta
- Osallistuminen Satakunnan Museon toimintapäivään 25.1. sekä Blue Sea Film festivaaleille
- 7. erityisryhmien elokuvaseminaari 2.12.2014
- Yhteistyö jatkuu alueen kansalaisopistojen, Satakunnan Museon, maaseudun kehittäjien sekä kehitysvamma-alan asiantuntija järjestöjen kanssa
- MEKA TV nettisivut uusitaan sekä sosiaalisen median kanavia ylläpidetään Facebookissa, Twitterissa, Bloggerissa sekä YouTubessa

Eipä siis juuri mitään uutta Länsirintamalta.