Näytetään tekstit, joissa on tunniste selkoreppu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste selkoreppu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Vapaapäivä tai sitten ei

Vapaapäivä tai ei, niin editointimankelista ulos taas yksi lyhäri. Hommeli tuli editoitua joulukuussa, mutta viimeistelyt on vain jäänyt roikkumaan tänne helmikuuhun. Tähänkään viimeistelyyn ei mennyt oikeastaan mennyt aikaa kuin puolisen tuntia, mutta aloittamiseen ja kipinään tehdä homma loppuun tarvitsin monta viikkoa.

Eilen kävi vähän onnettomasti senkin kanssa, että kun hääräilin editointikoneen kanssa useamman tunnin, en saanut mitään valmista aikaan ja päinvastoin kun piti työlista lyhentyä, niin löytyikin yksi kaksi uutta keskeneräistä editointityötä lisää. Eli jos eilen oli tilanne 3/27, niin tänään on 4/29. Sen sijaan, että olisin saanut yhden editoinnin pois päiväjärjestyksestä, tulikin yksi lisää.


Tänään tuli valmiiksi Sano se selkeämmin -repun luovutus. Reppu luovutettiin opetusministeri Krista Kiurulle YK:n lukutaidon päivänä 7.9.2013. Repun luovutti Me Itse ry:n alajaosten edustajat Piia Nordling Eurajoelta, Jaana Nordlund Porista ja Jasmin Blomander Huittisista. Ja kun vielä Krista Kiurukin on Porista, niin koko lailla näyttävä joukko satakuntalaista osaamista tuolla oli esillä.

Juttu julkaistaan netti-Leijassa aikanaan.

Iltapuhteeksi viimeistelin vielä yhden Meidän Hiphop ryhmän harjoitustyön ME. MEKA TV vetää yhteistyössä Otsolan kansalaisopiston ja Satakunnan Monikulttuurikeskuksen kanssa tanssi- ja elokuvakurssia. Nuoret Hiphopparit ovat syntyjään Romaniasta, Venäjältä, Puolasta ja ties vielä vaikka mistä, Euroopasta kuitenkin. Tanssiopettaja on kotoisin Brasiliasta ja vain minä kotoisin Suomesta. Huippuhieno ryhmä!

Ryhmä tekee esitystä Viikkarin kyläjuhliin 17.5. ja samalla ryhmän toiminnasta sekä esityksen valmistumisesta tehdään dokkaria ja muita pieniä musiikkivideokokeiluita. Tämä ryhmän ensimmäinen harjoitus- ja näyttötyö ei tule julkisuuteen, mutta pienen ensi-illan juttu saa tiistaina ryhmä omassa piirissä. Tilanne editointimankelissa 5/29.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

MEKA TV Jouluallakkajuttu 18.

MEKA TV päätontun muistelmissa vuoden tapahtumista ollaan päästy syyskuun toimintaan.

Syyskuu aloitettiin ympäristökasvatusviikolla, jolloin polkaistiin Ympäristö eläväksi kuvaksi Ruskilan, Kukonharjan, Nakkilan kirkoseudun koulun erityisluokkien sekä Enäjärven koulun kanssa.

Syyskuun ensimmäisen viikon päätteeksi Satakunnan Me Itse alajaosten 3 puheenjohtajaa kävi luovuttamassa Helsingissä YK:n lukutaidon päivänä opetusministeri Krista Kiurulle Sano se selkeämmin -reppu. Samaan reppuun laitettiin myös satakuntalaisten keräämä DVD Me Itse toiminnasta ja kehitysvammaisten omista lyhytelokuvista niille päättäjille, jotka eivät osaa tai eivät muuten vain halua lukea.

Elokuvapaketin ensi-illassa oli tämä Sano se selkosuomeksi.



Syyskuun toinen viikko ei ollut sen rauhallisempi. Syksyn kursseja suunniteltiin, Validian Pori elokuvaryhmä aloitti syksyn työt, Ahlaste tuupi toimi ja Kehitysvammaisten Tukiliitto järjesti Porin ja Merikarvian alajaoksille Vertaistuki ja vaikuttamiskoulutuksen.



Merikarvialta MEKA TV Mediavaunu huristeli suoraan Leppävirralle, jossa kuvattiin Malikkeen Mönkkärisafari.

Kolmantena viikkona suunniteltiin elokuvapajaa Tuorsniemen koululle, pidettiin Nakkilan Kirkonseudun koulun kuvauspäivä, Huittisissa järjestettiin Kuunnelkaa kehitysvammaisia keskustelutilaisuus, käytiin Piia Nordlingin ja Jaana Nordlundin kanssa luennoitsemassa SAMKin ja DIAKin opiskelijoille kehitysvammaisten kohtaamisesta Satakunnan Museon järjestämällä koulutuspäivällä, Tampereella pistäydyttiin käynnistämässä Malikkeen DVD editointi sekä viikon päätteeksi Eurajoella ja Huittisissa käytiin käynnistämässä kansalaisopistokurssit.



Syyskuun lopussa Ympäristö eläväksi kuvaksi -projektin puitteissa oli ediointipajat Enäjärven ja Nakkilan Kirkonseudun kouluilla, Porin sekä Merikarvian sosiaalisen median kurssit alkoivat, jolloin sitten kaikki MEKA TV kansalaisopistokurssit oltiin saatu yhtä lukuunottamatta hyvin käyntiin. Ainoastaa Satakunnan Museon kanssa suunniteltu Kauppamuistot eläviksi kuviksi -hanke ei saanut osallistujia tarpeeksi.

Ja jotta ei Työhuone Impolassa ei olisi turhan hiljaista, samalla viikolla Impolan huusholli muuttui taiteilijakodiksi, jossa kuusi lahjakasta nuorta taiteilijaa yöpyi rakentaakseen Tehonrakentajat -näyttelyä 3H+keittiöön.



Kuukauden viimeisenä päivänä rakennettiin sitten vielä Otsolan kansalaisopistoon Validia Pori elokuva. ja kädentaitoryhmien yhteinen näyttely PILKAHDUKSIA.



Näin olikin sitten MEKA TV toiminta kääntynyt hiljaisen ja vaikean alkuvuoden jälkeen normaaliuomiinsa.