maanantai 17. maaliskuuta 2014

Koulutusta JÄLKIJUNASSA

Torstaina 13.3. Porissa kokoontui muuan kumma kehitysvammaisista koostuva Me Itse Porin alajaosjoukko ihmettelemään, miten jatkaa toimintaa, kun menot ovat jatkuvasti isompia kuin tulot.

Rahantuloksi ehdotettiin jos jonkinmoista konstia, arpajaisia, pitopalvelua, lottoamista sun muuta. Kun laitoimme viisaat päämme yhteen, päädyimme tulokseen, että meidän ei kannata pelata napeilla eikä arpajaisilla, vaan tarjota sitä, missä olemme hyviä ja missä meillä on jotain oikeaa annettavaa.

Ideariihessä hiottiin sitten suunnitelmia koulutuspakettien rakentamisesta, joita voisimme tarjota muille kehitysvammaisten toimintayksiköille, Me Itse alajaoksille ja vaikkapa sosiaalityöntekijöille tai päättäjille.

Lauantaina Tampereella Me Itse vuosikokouksessa heitimme koulutuspaketti ideaa ilmaan ja meille avautui tilaisuus esitellä suunnitelmiamme kokouksen seuraavana päivänä.

Kun muut Me Itse vuosikokouslaiset menivät nukkumaan, Piia Nordling alkoi kirjoittaa puheen muotoon aiemmin kehiteltyjä ajatuksia ja ideoita. Ja tällaisen mainospuheen Piia sitten heitti suurelle yleisölle seuraavana aamuna.


Kuva Jaana Teräväinen


Meillä Satakunnassa on osaaminen, laadukas ammattitason laitteisto ja toimivat yhteistyöverkostot, joita ovat Satakunnan Elävän Kuvan Keskus, MEKA TV, kansalaisopistot ja satakuntalaiset Me Itse ry alajaokset.
Näillä eväillä me pystymme tarjoamaan valmiita jälkijuna-koulutuspaketteja tilattavaksi vaikka Utsjoelle asti. 
Kouluttajina toimivat median ammattilainen sekä kehitysvammaiset vertaiskouluttajat. Satakunnassa on 8 koulutettua kehitysvammaista kokemuspuhujaa sekä kymmenkunta muuta ohjausassistenttia.
Koulutuspaketti voi pitää sisällään kokonaisvaltaisen koulutuspäivän, jonka aikana on mahdollisuus tehdä esimerkiksi esittelyvideo alajaoksen toiminnasta tai muusta toiminnasta. 
Lisäksi voimme tarjota infotilaisuuksia, elokuva iltamia, luentoja, koulutuskurssi leirejä, joiden kesto voi olla 2-5 päivää tai vaikkapa kokonaisia isoja hankkeita, joiden vetämisessä satakuntalaisilla kehitysvammaisilla on 22 vuoden kokemus. 
Pystymme kouluttamaan ja tuottamaan ryhmien kanssa animaatioita, näyteltyjä tarinoita, dokumentteja, taltiointeja ja suoralähetyksiä sekä kansalaisjournalismia. 
Mukanamme kulkee aina ammattimainen tuotanto laitteisto , jonka vuokraaminen esimerkiksi pääkaupunkiseudulla maksaisi 500-600 euroa/ päivä. Meillä on se etu, että laitteisto kulkee mukanamme aina ja on käytettävissä omiin koulutushankkeisiin. 
Mikäli kiinnostuit koulutuspaketeistamme, voit kysyä siitä lisää Merja Hakalalta tai Ari Impolalta. Koulutuspaketti maksaa 350 euroa + matkakulut.
Hinta perustuu siihen, että saamme kulut peittoon ja pyörät pyörimään.
Tämän koulutuspaketin avulla saadaan kehitysvammaisten ihmisten oma ääni paremmin kuuluviin median keinoin.



Näistä koulutuspaketti vaihtoehdoista ollaan nyt vääntämässä erilaisia hyväksi koettuja toimivia malleja lähiaikoina. Sitten vain odotellaan, että saadaanko työtilaisuuksia ja koulutuspaketteja jakoon, jotta saataisiin Suomi taas uuteen nousuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti