Kevätpäiväntasausta työhuoneelta

Kevätpäiväntasaus oli kyllä jo eilen. Minulla taisi mennä tuo päivä ohi luumuilun merkeissä, mutta josko nyt vähän kirjaisi, missä nyt mennään MEKA TV toimintojen kanssa.

Käynnissä on kaksi projektia. Lasten ja nuorten Ympäristö eläväksi kuvaksi -projekti menee suunnitellun mukaisesti. Tänä vuonna on projektia vedetty Ulvilassa ja Harjavallassa, Kokemäki puuttuu vielä, sitten on vähimmäistavoitteet siinä. Toukokuussa editoidaan ja se onkin sitten näillä näkymin ainoa palkattu MEKA TV työ toukokuussa. Ensi-ilta on Villilässä 28.5., jonka jälkeen on koko homma niin lasten, nuorten kuin erityisryhmienkin kanssa kokolailla kesannolla.

Jälkijunassa etenee maaliskuussa kuin juna raiteillaan eteenpäin. Huhtikuussa loppuu Jälkijunan kansalaisopistopiirit, Merikarvia on jo kesannolla, muilla piireillä on vielä 1-2 kertaa jäljellä. Huhtikuussa Satu Halmela työstää Jälkijunassa jälkitöitä ja Piia Nordling edistää MEKA TV asioita näillä näkymin kahtena päivänä viikossa.

Oma työtilanne huhtikuussa työtilanne on aika laihanoloinen. Malikkeen mukana mennään kuvaamaan Vuokattiin ja Jämsään, Otsolan kansalaisopisto kausi jatkuu vielä huhtikuussa, muuten on työallakka aika tyhjänpuoleinen lokakuuhun saakka, jolloin opistokausi lähtee taas kunnolla pyörimään.

Kesäksi ei ole siis vielä löytynyt mitään varmaa. Kesantovaihetta kestää näillä näkymin ainakin 3 ja ½ kuukautta, eikä koko toiminnan loppumisuhkakaan ole vielä poistunut. Minkäänlaista varsinaista toimintatukea ei olla mistään löydetty eikä kesäksi ole yhtään tilaustyötä tiedossa. Normaalisti noin 4-5 tilaustyötä pitäisi pyörät pyörimässä, mutta näin heikkoa tilannetta ei ole 12 vuoteen ollut.

Kesäkuun aluksi ollaan Satakunnan Me Itse alajaosten kanssa sovittu kahden viikon ajaksi koulutuspäiviä, jolloin jokainen Me Itse alajaos saisi 2 koulutus- ja toimintapäivää keskeneräisten asioiden tekemiseen. Näillä saadaan hädin tuskin kulut peittoon, joten jatkuva työnhaku on nyt päällä, jotta jostain saisi jotain palkkaakin.

Alkuvuoden toimistotyöt laahaa myös pahasti jälkijunassa, asiat roikkuvat, kun voimat on vähissä ja työähky ja epävarmuus tulevasta vaivaa. Alkuvuonna työstä aiheutuneet kulut ovat isompia kuin työstä tulleet tulot, tässäkin mielessä puurtaminen on nyt aikamoista kivireen vetämistä.

Pahin tilanne on editointipöydällä. Vaikka sain viime yönä jälleen yhden homman pois käsistä, niin 31 keskeneräistä lyhytelokuvaa odottaa vielä editointia työlistassa.

Jos nyt oikein hakemalla valoa tähän synkkyyteen haluaa hakea, niin nyt kevätpäiväntasauksen jälkeen päivät ovat pidempiä kuin yöt. Mutta onko siitäkään nyt tällaiselle hämärähyssylle synkistelijälle mitään iloa?

Koulutusta JÄLKIJUNASSA

Torstaina 13.3. Porissa kokoontui muuan kumma kehitysvammaisista koostuva Me Itse Porin alajaosjoukko ihmettelemään, miten jatkaa toimintaa, kun menot ovat jatkuvasti isompia kuin tulot.

Rahantuloksi ehdotettiin jos jonkinmoista konstia, arpajaisia, pitopalvelua, lottoamista sun muuta. Kun laitoimme viisaat päämme yhteen, päädyimme tulokseen, että meidän ei kannata pelata napeilla eikä arpajaisilla, vaan tarjota sitä, missä olemme hyviä ja missä meillä on jotain oikeaa annettavaa.

Ideariihessä hiottiin sitten suunnitelmia koulutuspakettien rakentamisesta, joita voisimme tarjota muille kehitysvammaisten toimintayksiköille, Me Itse alajaoksille ja vaikkapa sosiaalityöntekijöille tai päättäjille.

Lauantaina Tampereella Me Itse vuosikokouksessa heitimme koulutuspaketti ideaa ilmaan ja meille avautui tilaisuus esitellä suunnitelmiamme kokouksen seuraavana päivänä.

Kun muut Me Itse vuosikokouslaiset menivät nukkumaan, Piia Nordling alkoi kirjoittaa puheen muotoon aiemmin kehiteltyjä ajatuksia ja ideoita. Ja tällaisen mainospuheen Piia sitten heitti suurelle yleisölle seuraavana aamuna.

Kuva Jaana Teräväinen

Meillä Satakunnassa on osaaminen, laadukas ammattitason laitteisto ja toimivat yhteistyöverkostot, joita ovat Satakunnan Elävän Kuvan Keskus, MEKA TV, kansalaisopistot ja satakuntalaiset Me Itse ry alajaokset.

Näillä eväillä me pystymme tarjoamaan valmiita jälkijuna-koulutuspaketteja tilattavaksi vaikka Utsjoelle asti. 

Kouluttajina toimivat median ammattilainen sekä kehitysvammaiset vertaiskouluttajat. Satakunnassa on 8 koulutettua kehitysvammaista kokemuspuhujaa sekä kymmenkunta muuta ohjausassistenttia.

Koulutuspaketti voi pitää sisällään kokonaisvaltaisen koulutuspäivän, jonka aikana on mahdollisuus tehdä esimerkiksi esittelyvideo alajaoksen toiminnasta tai muusta toiminnasta. 

Lisäksi voimme tarjota infotilaisuuksia, elokuva iltamia, luentoja, koulutuskurssi leirejä, joiden kesto voi olla 2-5 päivää tai vaikkapa kokonaisia isoja hankkeita, joiden vetämisessä satakuntalaisilla kehitysvammaisilla on 22 vuoden kokemus. 

Pystymme kouluttamaan ja tuottamaan ryhmien kanssa animaatioita, näyteltyjä tarinoita, dokumentteja, taltiointeja ja suoralähetyksiä sekä kansalaisjournalismia. 

Mukanamme kulkee aina ammattimainen tuotanto laitteisto , jonka vuokraaminen esimerkiksi pääkaupunkiseudulla maksaisi 500-600 euroa/ päivä. Meillä on se etu, että laitteisto kulkee mukanamme aina ja on käytettävissä omiin koulutushankkeisiin. 

Mikäli kiinnostuit koulutuspaketeistamme, voit kysyä siitä lisää Merja Hakalalta tai Ari Impolalta. Koulutuspaketti maksaa 350 euroa + matkakulut.

Hinta perustuu siihen, että saamme kulut peittoon ja pyörät pyörimään.

Tämän koulutuspaketin avulla saadaan kehitysvammaisten ihmisten oma ääni paremmin kuuluviin median keinoin.

Näistä koulutuspaketti vaihtoehdoista ollaan nyt vääntämässä erilaisia hyväksi koettuja toimivia malleja lähiaikoina. Sitten vain odotellaan, että saadaanko työtilaisuuksia ja koulutuspaketteja jakoon, jotta saataisiin Suomi taas uuteen nousuun.

Kotiseuturetkellä Nakkilassa

Viime päivinä muun työn ohessa sain vihdoin Nakkilan paikkatietovideot esityskuntoon, 5 kpl episodia Ruskilan perinnepiirin kotiseuturetkestä viime kesältä. Editointi on roikkunut työlistan kärkipäässä viime syksystä, mutta aina on tullut jotain muuta ennen. Sarja on tehty talkootyönä. Kuluihin saatiin pientä tukea Nakkilan kunnan ympäristotoimelta ja SEKK tuli vastaan parin työntekijän kuvausapua tarjoten. Syy videoiden roikkumiseen taitaa olla selvä, ansiotyöt tässä tukalassa taloudellisessa tilanteessa menevät aina eteen.

Tässä koko sarja esikatselussa. Sarjaa suunniteltiin talvella 2013 ja kesällä lähdettiin matkaan pienen porukan kanssa Kokemäenjokea alaspäin. Ensin käytiin Lammaisten vesivoimalaitoksen luona tutkimassa paikkatietoa.

Kistussa käytiin vain kuvaamassa, sillä paikka oli vaikeakulkuinen, eikä kaikki muistitietoihmiset olisi kovin helpolla sinne päässeet. Editoinnin yhteydessä muistin, että minulla oli paikasta Tauno Priialta saatuja kuvia tukinuitosta arkistossa ja näiden valokuvien kera kuviin tuli pieni juoni mukaan. Maisema on kyllä muuttunut tukinuittojen jälkeen kokolailla.

Arantilankoskella muisteltiin sillan rakentamista ja oltaisiin muisteltu ehkä vähän muutakin, mutta saatiin ukkoskuuro niskaan ja muisteluista tulikin sitten vähän tynkä, mutta juttu tästäkin sitten vain tuli.

Sitten käytiin Kirkkosaaren vaiheilla ja muisteltiin samalla Kukkaskosken tarinoita.

Ruskilankoskella ei sitten tämän Ruskilan perinnepiirin kotiseuturetkellä käyty. Olimme kuvanneet aiemmin tarinaa lasten ja nuorten elokuvaleirillä ja päätimme ottaa tämän viehettävän tarinan paikkatietoihin Ruskilankoskesta mukaan.

Ja mikäs tämä paikkatietovideoiden tarkoitus oikein olikaan. Se olkoon pieni pienten piirien salaisuus, kunnes Nakkilan kunnan ympäristötoimi kertoo asiasta kaiken.

Ruskilan videoita editoitaessa tuli sitten ajatus, että kun tämä piiri on kerännyt tarinoita useiden vuosien aikana, olisi ehkä syytä hakea pientä hanketta tämän ympärille, että saataisiin enemmän näitä jo kuvattuja tarinoita esille ja arkistoitua katseltavaan muotoon. Katsotaanpas, keksitäänkö syksyllä joku kanava tämän suunnitelman toteutumiseen.

Maaliskuun editointisuma on siis taas vähentynyt yhdellä, 2/34. Ei siis enää kuin 32 keskeneräistä editointityötä.

Epätoivon vimmalla

Helmikuun MEKA TV editointisuman purkuyritys epätoivon vimmalla epäonnistui pahasti, 22 lyhytelokuvaa ja keskeneräistä tekelettä jäi vielä editointipöydälle helmikuun lopussa. Olisin mieluusti nähnyt tuon keskeneräisten töiden kasan paljon pienempänä, kun tässä maaliskuussa pukkaa uutta enemmän kuin sielu sietää. Viime viikolla oli 9 eri ryhmää aloittamassa uusia juttuja, joten keskeneräisten töiden määrä on noussut mahdottomalta kuulostavaan 34 kpl.

Olin varannut muutaman editointipäivän viime viikolla, mutta viheliäinen kevätflunssa vei voimat, joten nyt pitää aloittaa uusi yritys editointisuman purkamiseen.

Aamulla laskin, että editointeja olisi 31, mutta päivän aikana luku on noussut 34. Merikarvian kehitysvammaisten ryhmä oli tänään erityisen ahkeralla ja luovalla tuulella, joten vanhoja ei saatu pois käsistä, mutta uutta juttua tehtiin vanhojen lisäksi.

MEKA TV toiminnan ylläpitäminen on nyt aikamoista nuorallatanssia muutenkin. Töitä olisi hirveästi, mutta palkanmaksajia ei riittävästi. Koko ajan pitää olla mietintämyssy tiukasti päässä, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Maalis-huhtikuussa on apua saatavilla, toukokuu kituutetaan jotenkin ja näillä näkymin edelleen toiminta loppuu kesäkuussa kuin seinään. Jälkijunassa ja Ympäristö eläväksi kuvaksi työllistää nyt, mutta kansalaisopistotoiminta alkaa ensi viikolla vähentyä ja käy pieniin ennen kuin loppuu. Sen jälkeen laiskana makaaminen työttömyyskorvauksilla on taloudellisesti kannattavampaa kuin yhdenkään työasian tekeminen.

Mennään taas päivä kerrallaan, viikosta toiseen, ainakin muutama kuukausi. Isoja hyviä asioita olisi kehitteillä, mutta epävarmuus tulevasta polttaa nyt kynttilää molemmista päistä ja vielä vähän keskeltäkin.

MEKA TV nuorallatanssissa tänään oli Merikarvialla hyvä päivä, kuin rahaa olisi pankkiin laittanut korkoa kasvamaan. Jälkijuna puuskutti höyryvetoisesti eteenpäin mukavasti ja kokeilemamme piksillaatio toimi porukoiden kanssa tosi hienosti, on aika todennäköistä, että tämän kokeilu tulee jatkumaan.

Normaalin 9 työtunnin aherruksen jälkeen iltapuhteeksi otin Validia Pori elokuvaryhmän uusimman runomaation Huviretki Reposaaressa.

Jälleen yksi sosiokulttuurinen yhteisöelokuva, johon olen itse sangen tyytyväinen. Tyytyväinen jo senkin vuoksi, että sain vihdoin 2010 kuvatuille videoille jonkin käyttöarvon. Hyvä asia on myös se, että ryhmän kanssa kehitetty runomaatio-metodi toimii.

Pitäisikö sitten siihenkin olla pikkuisen tyytyväinen, että epätoivoiselta vaikuttava 0/34 keskeneräisestä videotyöstä on muuttunut suhteeksi 1/34.