sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Vapaapäivä tai sitten ei

Vapaapäivä tai ei, niin editointimankelista ulos taas yksi lyhäri. Hommeli tuli editoitua joulukuussa, mutta viimeistelyt on vain jäänyt roikkumaan tänne helmikuuhun. Tähänkään viimeistelyyn ei mennyt oikeastaan mennyt aikaa kuin puolisen tuntia, mutta aloittamiseen ja kipinään tehdä homma loppuun tarvitsin monta viikkoa.

Eilen kävi vähän onnettomasti senkin kanssa, että kun hääräilin editointikoneen kanssa useamman tunnin, en saanut mitään valmista aikaan ja päinvastoin kun piti työlista lyhentyä, niin löytyikin yksi kaksi uutta keskeneräistä editointityötä lisää. Eli jos eilen oli tilanne 3/27, niin tänään on 4/29. Sen sijaan, että olisin saanut yhden editoinnin pois päiväjärjestyksestä, tulikin yksi lisää.


Tänään tuli valmiiksi Sano se selkeämmin -repun luovutus. Reppu luovutettiin opetusministeri Krista Kiurulle YK:n lukutaidon päivänä 7.9.2013. Repun luovutti Me Itse ry:n alajaosten edustajat Piia Nordling Eurajoelta, Jaana Nordlund Porista ja Jasmin Blomander Huittisista. Ja kun vielä Krista Kiurukin on Porista, niin koko lailla näyttävä joukko satakuntalaista osaamista tuolla oli esillä.

Juttu julkaistaan netti-Leijassa aikanaan.

Iltapuhteeksi viimeistelin vielä yhden Meidän Hiphop ryhmän harjoitustyön ME. MEKA TV vetää yhteistyössä Otsolan kansalaisopiston ja Satakunnan Monikulttuurikeskuksen kanssa tanssi- ja elokuvakurssia. Nuoret Hiphopparit ovat syntyjään Romaniasta, Venäjältä, Puolasta ja ties vielä vaikka mistä, Euroopasta kuitenkin. Tanssiopettaja on kotoisin Brasiliasta ja vain minä kotoisin Suomesta. Huippuhieno ryhmä!

Ryhmä tekee esitystä Viikkarin kyläjuhliin 17.5. ja samalla ryhmän toiminnasta sekä esityksen valmistumisesta tehdään dokkaria ja muita pieniä musiikkivideokokeiluita. Tämä ryhmän ensimmäinen harjoitus- ja näyttötyö ei tule julkisuuteen, mutta pienen ensi-illan juttu saa tiistaina ryhmä omassa piirissä. Tilanne editointimankelissa 5/29.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti