torstai 5. joulukuuta 2013

MEKA TV joulukalenteriluukku 5.

Päivän vinkki tulee Huittisista.



Kehitysvammaisten JOKAINEN IHMINEN ON LAULUN ARVOINEN teemaviikon Huittisten teemapäivänä torstaina 5.12.2013 järjestämme erilaisen tapahtuman Huhkolinnaan.

Henkilön Huittisten Me Itse ja MEKA TV kuva.

OHJELMA


17:00 Ovet aukeavat
17:30 Tanssiva Klovni esiintyy
18:15 Jumppaa ja toimintapajoja
19:00 Elokuvailtamat yllätyksiä täynnä
20:00 Hyvää kotimatkaa

Malikkeelta saamme pelikassin, joita pelejä voi kokeilla eri toimintapisteillä. Luvassa siis mukavaa ohjelmaa, pientä pikkujoulutarjontaa, iloista liikuntaa, pelejä, yllätyksiä, elokuvia ja HUIPPUHIENOA seuraa.

Tilaisuuden järjestää Huittisten Me Itse alajaos, Huittisten Seudun Tuki ry., Huittisten kansalaisopiston elokuvapiiri, MEKA TV ja SEKK


VAPAA PÄÄSY - Tervetuloa ja muista ottaa kaverisikin mukaan!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

MEKA TV joulukalenteriluukku 4.

Tänään pikkujouluillaan Me Itse alajaosten pikkujouluissa Eurajoella. Kehitysvammaisten teemaviikon kunniaksi Merikarvian Me Itse alajaos on kutsunut kaikki Suomen alajaokset tykkäämään, kertomaan pikkujoulutarinoita tai tervehdyksiä, hakemaan ja JAKAMAAN tietoa siitä, mitä Me Itse alajaoksissa tapahtuu teemaviikon aikana.


Me Itse Facebook Pikkujoululinkki on tämä:
www.facebook.com/meitsepikkujoulut 


Tänään päätonttuina Satakunnassa on Eurajoen Me Itse, joka järjestää Eurajoen kunnantalon valtuustosalissa KUUNNELKAA KEHITYSVAMMAISIA -keskustelutilaisuuden.



Keskustelutilaisuuten ollaan saatu melkoisen vakuuttava puhuja- ja esiintyjäkaarti.

OHJELMA 12:30-14:00


Tapahtuman avaa Ari Impola ( SEKK ja MEKA TV )
ja emäntänä toimii Piia Nordling ( Me Itse ja MEKA TV )

Keskustelijoina eri alojen asiantuntijoita.
Toni Nurminen liikunnan merkityksestä kehitysvammaisille
Minna Kataja avotyön tarpeellisuudesta Eurajoella
Hannes Tiira ( vammaisaktivisti )
Katri Peltonen ( Toimari )
Pirita Laivanen ( Eurajoen nuoriso- ja vapaa-aikatoimi ) 
Jouko Alinen ( Satakunnan sairaanhoitopiiri, laatupäällikkö )
Tiina Nurmi ( Satakunnan sairaanhoitopiiri )
Yki Räikkälä ( Satakunnan Elävän Kuvan Keskus )
Katsomme myös lyhytelokuvia mm. Meidän Toimari.

Jos joku on kiinnostunut Eurajoen toiminnasta, niin kannattaa käydä katsomassa Eurajoen pajan nettisivuja. Sivut ovat vähän remppavaiheessa, mutta jotain tietoa löytyy kyllä tästä mainiosta ryhmästä osoitteesta;
meka.tv/eurajoki


Me Itse Eurajoen Jokirapu -ryhmällä on myös omat Facebook-sivut, jossa kannattaa käydä tykkäämässä ja jakamassa tietoa myös kavereille;
www.facebook.com/EurajoenAlajaosJokiravut

tiistai 3. joulukuuta 2013

MEKA TV Joulukalenteriluukku 3.

Tänään oli Porissa valtakunnallinen KANSALAISUUDEN MEKIN ANSAITSEMME -elokuvaseminaari, jossa pohdittiin kansalaisena olemisen oikeuksia ja velvollisuuksia.



Iltapäivällä seminaarin juontaja Tarmo Alava huomasi, että kaikki puhujat olivat puhuneet sen verran lyhyitä ja ytimekkäitä juttuja, että oltiin etuajassa aikataulusta ja piti takataskusta kehittää lisää ohjelmaa.


Mainion Ilari Koivusen puheenvuoron jälkeen sopikin hyvin ottaa esille Validia Pori elokuvaryhmä elokuva NAISTENPÄIVÄ, joka sopi seminaarin aiheisiin, Ilarin puheisiin ja kansainväliseen vammaisten päivään katsottavaksi kuin nappi silmään. Lyhytelokuva isolla kankaalla pysäytti koko salillisen katsojia, mutta sopii sitä tästäkin katsoa pienestä ruudusta.




Järjestyksessään 6. erityisryhmien elokuvaseminaari oli jälleen antoisa ja jätti paljon mietittävää, kerrottavaa sekä kysymyksiä, joihin pitää hakea vastauksia, jahka tätä järjestelyväsymystä saa hieman levättyä pois.

Vaan ei ole tarkoitus levätä vielä huomennakaan, huomenna kuunnellaan kehitysvammaisia Eurajoki-salissa 12:30-14:00, joten sinne sitten vaan kaikki kynnelle kykenevät.

maanantai 2. joulukuuta 2013

MEKA TV joulukalenteriluukku 2.

Tänään oli Merikarvian Me Itse alajaoksen järjestämissä Facebook pikkujouluissa hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Jos päivää vertaa 17 vuotta sitten järjestettyihin pikkujouluihin netissä, silloin kun päivässä kävi 1000 kävijää ja 100 viestiäkin jätettiin, niin voisi ajatella, että sosiaalinen media on aikansa elänyt. 




Muuten päivä oli mukava ja alajaoksen kokouksessakin oli yksi mukava asia käsiteltävän. Vaikka mediapiiri Merikarvian kansalaisopistossa toimii nyt 20. kauttaan, niin piirin 33 lyhytleffaa on aina tehty lainakalustolla. Nyt piiri sai Kehitysvammaisten Tukiliitolta pienen mutta merkittävän avustuksen, jonka turvin ryhmä saa hankittua nyt ensimmäisen videokameransa.

Piiri on tänä vuonna tehnyt 3 lyhytelokuvaa, joista tässä esimerkki opetuselokuvasta, jonka nähtyään jokainen osaa korjata rikki menneen videonauhan.



Tänä vuonna tehtiin myös näyttely Merikarvian työkeskuksen 30 vuotisen taipaleen kunniaksi. Ja näyttelystä väännettiin sitten pieni dokkari myös, tietysti.



Huomenna sitten Porin elokuvaseminaarissa esitetään ryhmän se kolmas vuoden elokuvista, pieni dokumentti Vertaistuki ja vaikuttamiskoulutuksesta. 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Viis maineesta kunhan vain kunniaa tulee

Karhuseudun 24H elokuvaleirit saivat kunniaa

Satakunnasta osallistuttiin Suomen ensimmäisille kyläelokuvafestivaaleille neljän elokuvan voimin. 
Kilpailun anti osoitti sen, että Suomessa osataan tehdä laadukasta dokumenttia ja fiktiivistä tarinankerrontaa elokuvan muodossa niin ammattimaisesti kuin harrastelijavoiminkin. Elokuvissa on tavoitettu kylissä ja maaseudulla asumisen syvin olemus eri ikäisten ihmisten silmin ja monipuolisesti kuvallisia keinoja käyttäen.

Satakuntaan tuli 4 kunniakirjaa Markku Pölösen ja Arvo Hannulan allekirjoittamana, eikä suotta, ainakaan mitä elokuviin ja niiden arvosteluihin tulee.




Ahlaisissa toimii Ahlaste tuupi, nuorten oma mediakavana, joka kehitettiin Karhuseudun tuella 2011-2012 Ahlaisten nuorisoseuran hankkeena. Teknistä apua, ohjausta ja laitteisto projekiin saatiin Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen ja MEKA TV kautta.

Tuupi projektina on onnistunut ja Karhuseudun kylillä -hankkeen haaveena oli, että myös nuoret osallistuisivat kyläsuunnitelmien tekemiseen. Ahlaste tuupin nuorilla oli jo oman projektin myötä tullut vankka kokemus elokuvan tekemiseen, tätä mallia haluttiin kokeilla myös muissa kylissä. Päädyttiin kokeilemaan 24H elokuvaleiriä, jossa elokuva pääosin tehtäisiin 24 tunnin aikana yötäpäivää. Ahlasten tuupilaiset toimisivat ohjaajina SEKKin ohjaajan kanssa siten, että lopputuotoksista tulisi mahdollisimman paljon nuorten omien näkemysten mukainen. Viimeistelyssä käytettiin sitten hieman ammattimaista apua.


AHLASTE UUSI VIERAS


Helmikuussa pidettiin ensin Ahlaste tuupin oma pilottileiri. Käsikirjoitusta hiottiin parina ideailtana ja 24H leirin aikana kuvattiin koko elokuva ja tehtiin elokuvan raakaleikkaus. Editointiin käytettiin sitten vielä hieman enemmän yhteistä aikaa, koska leirin tarkoitus oli myös löytää ne yhteiset oppimismenetelmät, joita tulevissa leireissä nämä Ahlaisten nuoret tulisivat käyttämään.

Elokuva on siis kyläsuunnitelma nuorten näkökulmasta.



Näin arvioi ankara raati elokuvaa kunniakirjan kera;

Oivaltava ja nuoria osallistava tapa tarkastella kylän elämää ja asumisen mahdollisuuksia. Kyläelokvuafestivaaliin sopivaa sisältöä ja inspiroivaa elokuva teon meininkiä.
Erilaista ja erittäin toivottavaa näkökulmaa nuyorten toimesta, kiinnostavaa katseltavaa.
Hyviä ideoita (raketti kulkee naurulla ym.) 

Korkeaojan Itseppähän päätit tulla tänne


Korkeaojalla käytiin ensin ideoimassa pari tuntia ja kun elokuva idea löytyi, käsikirjoitusta hieman hiottiin ennen leiriä ja sitten ideoita kehiteltiin löysien raamien mukaisesti. Kyläsuunnitelma kyllä unohtui, mutta viime hetken käsiksen muunnoksilla sekin saatiin mukaan.

Korkeaojalle saapuu muuan kumma kuvausryhmä tekemään mainoskatalogia vuodelle 2018. Miten kylän nuoret esittelevät omaa kyläänsä vieraille ja mitä todella tapahtui? Ahlaste tuupin ja Korkeaojan 24H elokuvaleirin lyhytelokuva.



Ja arviot:



Nuorekkaalla otteella ja pilke silmäkulmassa toteutettu kylän esittely.
Mukava luontomatka, johon on yhdistetty hyvin tarinaa ja tietoa lähialueesta. Kulttuuria, monipuolinen kuvaus kotiseudusta, still-kuvat hyvä idea, samoin kummituskuvaus diskon jälkeen.
Tämä oli kyläsuunnitelma nuorten toiveista. 


Ruskilan suuri pelipäivä


Ruskilassa oli isoin leiri 24 osallistujaa 24H leirillä.

Ruskilassa järjestettiin suuri pelipäivä, jossa ratkaistiin kertaheitolla, ovatko pojat paremoia kuin tytöt vai päinvastoin. Ahlaste tuupin ja Ruskilan 24H elokuvaleirin lyhytelokuva.



Ja raati oli taas ankara;



Välillä katsoja saattoi tipahtaa kyydistä, mitkä pelin säännöt olivat. Isolla porukalla on haastavaa tehdä kollektiivista elokuvaa, mutta tärkeintä onkin, että kaikki pääsevät mukaan kokeilemaan.
Monipuolinen ja kekseliäs tapa esitellä lähiympäristöä. Voisi sopia vaikka Pikku Kakkoseen.
Ollut varmasti mukava toteuttaa, kaikki sukupolvet mukana.


Kaasmarkun ullakon neito


Kaasmarkun vanhan koulun ullakolla nukkuu neito, joka herää viiden vuoden välein etsimään, löytyykö hänelle kaveri.



Entäs arviot?



Mainio esimerkki, miten historia herää henkiin ja kulkee lasten mukana kuin kaveri.
Hyvä stoori. Hienosti toteutettu ja näytelty tarina.
Ehjä ja hieno kokonaisuus, jäi kaipaamaan lisää tarinaa Kaasmarkusta.
Herkkä ja kaunis tarina Kaasmarkusta, runoräppi ja romantiikkaakin kotiseutukuvauksen ohella.


Niin että tällaista tällä kertaa




MEKA TV joulukalenteriluukku 1.

On taas aika avata perinteinen MEKA TV joulukalenteri ja ihmetellä vähän rauhallisemmin, että mitäs ihmettä tässä nyt onkaan tullut tehtyä, mitä tässä oikein tapahtuukaan kaiken aikaa. MEKA TV kalenteri on oikeastaan myös siivouskalenteri, jossa tarkistellaan vähän menneen vuoden menoja.

Ensimmäinen KeViKe joulukalenteri aukesi netissä 1996. Silloin sinne lähettivät terveisiä mm. silloinen presidentti Martti Ahtisaari ja silloinen opetusministeri Olli-Pekka Heinonen. Silloin ei mistään Facebookeista vielä nähty edes unia, mutta Heinonen käytti nimitystä "Internet-ystävät". Viestin alkuosa itse asiassa meni näin;  "On ollut hienoa saada kuulua KeViKen internet-ystäviin ja saada kuulla, mitä kaikkea on menossa." 

Ei siis mitään uutta länsirintamalla, joulukalenteri on joulukalenteri. 

Me Itse alajaosten Facebook pikkujoulut


Uutta ei ole myöskään pikkujoulujuhlat netissä, joita KeViKe/MEKA TV väki viettää ties monettako kertaa, tällä kertaa Facebookissa.

Tällä kertaa Merikarvian Me Itse alajaos on kutsunut kaikki Suomen Me Itse alajaokset ja alajaosten ystävät FB-pikkujoulujuhliin kansalaisuuden teemaviikolla 1.-7.12.2013. 


Täällä sopii käydä tykkäämässä, laittamassa tervehdyksiä, höpisemässä uusien ja vanhojen tuttujen kanssa, laittaa vaikka joulurunoja ja ennen kaikkea jakamassa kaikkea tietoa teemaviikon aiheista ja tapahtumista ympäri Suomea.

Tänään voi olla vielä hiljaista kuin huopatossutehtaassa, mutta maanantaina pikkujouluja isännöi Merikarvian väki, tiistaina ollaan Porin elokuvaseminaarissa, keskiviikkona häärätään Eurajoella ja tosrtaina Huittisissa. Ja toivottavasti kuulemme myös mitä joka puolella Suomea tapahtuu Me Itse alajaosten järjestämissä tapahtumissa.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Muuan lauantai aamu

Näitä päiviä taas, kun keskeneräiset työt tulevat potkimaan sängyn kylkeen kukonlaulun aikaan, vaikka on antanut luvan itselleen nukkua niin pitkää kuin huvittaa.

6:58 näytti kello, kun nousin ylös. Tänään työlistassa on kaksi tärkeää työtä molemmille käsille ja 28 keskeneräistä hommelia vasemmalle kädelle plus muut eteen hyppivät pikkuhommelit.

Kun mitään erityistä aikataulua ei tänään ole, niin aloitin noilla eteen hyppivillä pikkuhommeleilla kuten puhelimen ja kameran akkujen latauksella,digiboksin ajastamisella, kahvinkeitolla, työlistojen päivittämisellä ja hukassa olevien tavaroiden hakemisella.


8:02 - Kokeilen askelmittaria tänään ihan uteliaisuudesta, kuinka paljon sitä työpäivän aikana oikein liikkuu. Työpöydän äärestä jääkaapille ja takaisin on 43 askelta. Saapas nähdä, kuinka paljon kilometrejä ja kuntopisteitä tänään sitten oikein tuleekaan.
Aamupäivä meni kyllä vetkutellessa ja pakoillessa päivän tärkeitä hommeleita. Isoin pikkuhomma, joka on itse asiassa muodostunut melkoisen suureksi riesaksi ja kiukunaiheeksi, on matkatoimistokoneen uudelleen asentelu. Koneen käyttöjärjestelmä levisi viime viikonloppuna Kuopion reissulla, enkä ole saanut sitä sen jälkeen toimimaan kunnolla. Jossain vaiheessa heitin pyyhkeen kehään, kun tiesin, että 18.10. piti tulla Windows 8.1 päivitys, mutta eipä tuo yhtään toimivammalta tunnu.


18.10.2013 pe 15:00 Näin siinä sitten kävi. Eilen minulla oli matkatoimistokoneessa huonosti toimiva Windows 8 käyttis. Nyt uusimpien korjauspäivitysten jälkeen siellä on täysin toimimaton Windows 8.1 käyttis.


18:10.2013 pe 20:00 Aloitin tasan 24 tuntia sitten Windows 8.1 asentamisen. Käynnistämisessä on vielä jotain vikaa, eikä kone suostu sammumaan oikein ja muutama ongelma näyttää olevan vielä vielä käynnistymisen ja sammuttamisen välissä, eikä ainakaan asennuksen nopeudesta ja helppoudesta ole mitään ole mitään hyvää sanottavaa, mutta muuten näyttää nyt lähes toimivan tuo Windows 8.1.


Aamupäivä meni pääosin vetkutellessa Windows 8.1 käynnistyessä uudelleen, Emmerdalea digiboxista sivusilmällä katsoessa 8.1 käynnistyessä uudelleen, siivotessa työpöytää käynnistyessään uudelleen, uudelleen ja lähes kahden viikon reissupäivien jälkeen siivoillessa matkatavaroita ladatessa akkuja Windows 8.1 käynnistyessä uudelleen.

Taidan nyt puolen päivän aikaan tarttua siihen toiseen päivän päätehtävään eli Otsolan kansalaisopiston PILKAHDUKSIA näyttelyn purkamiseen sillä aikaa kun Windows 8.1 käynnistyy uudelleen, uudelleen, uudelleen ja uudelleen.

Entäs mitäs kertoo askelmittari aamupäivän vetkuttelusta ja toimistoaamupäivästäni? 723 turhaa askelta, kun ei ole mitään järkevää saanut vielä aikaiseksi ja 397 metriä kävelty eteenpäin pääsemattä mihinkään.



Näitä lauantaiaamuja taas.

Josko sitten iltapäivällä pääsisin siihen toiseen päivän päätyöhön vähän paremmalla tuurilla, kun käynnistän työpäiväni uudelleen.