Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkujoulut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkujoulut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. joulukuuta 2013

MEKA TV joulukalenteriluukku 2.

Tänään oli Merikarvian Me Itse alajaoksen järjestämissä Facebook pikkujouluissa hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Jos päivää vertaa 17 vuotta sitten järjestettyihin pikkujouluihin netissä, silloin kun päivässä kävi 1000 kävijää ja 100 viestiäkin jätettiin, niin voisi ajatella, että sosiaalinen media on aikansa elänyt. 




Muuten päivä oli mukava ja alajaoksen kokouksessakin oli yksi mukava asia käsiteltävän. Vaikka mediapiiri Merikarvian kansalaisopistossa toimii nyt 20. kauttaan, niin piirin 33 lyhytleffaa on aina tehty lainakalustolla. Nyt piiri sai Kehitysvammaisten Tukiliitolta pienen mutta merkittävän avustuksen, jonka turvin ryhmä saa hankittua nyt ensimmäisen videokameransa.

Piiri on tänä vuonna tehnyt 3 lyhytelokuvaa, joista tässä esimerkki opetuselokuvasta, jonka nähtyään jokainen osaa korjata rikki menneen videonauhan.



Tänä vuonna tehtiin myös näyttely Merikarvian työkeskuksen 30 vuotisen taipaleen kunniaksi. Ja näyttelystä väännettiin sitten pieni dokkari myös, tietysti.



Huomenna sitten Porin elokuvaseminaarissa esitetään ryhmän se kolmas vuoden elokuvista, pieni dokumentti Vertaistuki ja vaikuttamiskoulutuksesta. 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

MEKA TV joulukalenteriluukku 1.

On taas aika avata perinteinen MEKA TV joulukalenteri ja ihmetellä vähän rauhallisemmin, että mitäs ihmettä tässä nyt onkaan tullut tehtyä, mitä tässä oikein tapahtuukaan kaiken aikaa. MEKA TV kalenteri on oikeastaan myös siivouskalenteri, jossa tarkistellaan vähän menneen vuoden menoja.

Ensimmäinen KeViKe joulukalenteri aukesi netissä 1996. Silloin sinne lähettivät terveisiä mm. silloinen presidentti Martti Ahtisaari ja silloinen opetusministeri Olli-Pekka Heinonen. Silloin ei mistään Facebookeista vielä nähty edes unia, mutta Heinonen käytti nimitystä "Internet-ystävät". Viestin alkuosa itse asiassa meni näin;  "On ollut hienoa saada kuulua KeViKen internet-ystäviin ja saada kuulla, mitä kaikkea on menossa." 

Ei siis mitään uutta länsirintamalla, joulukalenteri on joulukalenteri. 

Me Itse alajaosten Facebook pikkujoulut


Uutta ei ole myöskään pikkujoulujuhlat netissä, joita KeViKe/MEKA TV väki viettää ties monettako kertaa, tällä kertaa Facebookissa.

Tällä kertaa Merikarvian Me Itse alajaos on kutsunut kaikki Suomen Me Itse alajaokset ja alajaosten ystävät FB-pikkujoulujuhliin kansalaisuuden teemaviikolla 1.-7.12.2013. 


Täällä sopii käydä tykkäämässä, laittamassa tervehdyksiä, höpisemässä uusien ja vanhojen tuttujen kanssa, laittaa vaikka joulurunoja ja ennen kaikkea jakamassa kaikkea tietoa teemaviikon aiheista ja tapahtumista ympäri Suomea.

Tänään voi olla vielä hiljaista kuin huopatossutehtaassa, mutta maanantaina pikkujouluja isännöi Merikarvian väki, tiistaina ollaan Porin elokuvaseminaarissa, keskiviikkona häärätään Eurajoella ja tosrtaina Huittisissa. Ja toivottavasti kuulemme myös mitä joka puolella Suomea tapahtuu Me Itse alajaosten järjestämissä tapahtumissa.