keskiviikko 21. joulukuuta 2016

3. MEKA TV vuosineljännes 2016

Seuraavaksi käymme käsiksi 3. MEKA TV vuosineljännekseen,
mitä silloin muka tapahtui vuonna 2016.


MEKA TV toiminnan voisi jakaa vuosikolmanneksiinkin.

1. Vuosikolmannes menee pääosin kansalaisopisto ym. kurssitoiminnan kanssa. Kevätkauden katkaiseen talviloma ja Me Itse vuosikokous, mutta muuten mennään kokolailla kurssien varassa. 

2. vuosikolmannes toukokuusta elokuuhun mennään tillaustöiden ja apurahojen varassa. Tänä vuonna tilaustöitä tehtiin Kehitysvammaisten Tukiliitolle, Kehitysvammaliitolle,. Me Itselle, Radio Valolle ja Porin kaupungille. Aukkopaikat täytti vuoden ainoa merkittävä työskentelyapuraha Porin kulttuurilautakunnalta, joka esti koko toiminnan alasajon ja ohjaajan työttömyyden. Ilman tuota apurahaa toiminta olisi kääntynyt kokonaan kannattamattomaksi ja sopimuksettomana kautena olisi pitänyt ajaa koko toiminta alas, jotta ohjaaja olisi voinut saada työttömyyskorvaksia. Kiitoksia vaan tästä mahdollisuudesta kuuluu SSS hallitukselle, joka teki freelancer pohjaisen MEKA TV toiminnan jatkuvuuden hyvin epävarmaksi.

2. vuosikolmannekseen kuuluu siis tilauskurssien lisäksi kuukauden tueton ja palkaton heinäkuu, joka sitten käytetään jonkin sortin kesälomana ja akunlataamisaikana. Syksyn ensimmäinen suuri ponnistus on Blue Sea Film Festivaaleille osallistuminen ja tänä sekä ensi vuonna 8.9. Lukutaidon päivän järjestäminen.

3. Vuosikolmannes meneekin sitten taas kansalaisopisto kurssien kanssa liitäen ja joulukuun kehitysvammaisten teemaviikon tapahtumien suunnitteluihin ja järjestelyihin. Syyskauden katkaiseen mukavasti Me Itse päivät ja syysloma, joka tosin tänä vuonna taisi jäädä vain yhden päivän mittaiseksi.

Mutta palataanpas takaisin näihin vuosineljännes muisteluihin 2016.


3. vuosineljännes


Ennen 19 päivän kesälomaa/työttömyyttä käytiin vielä Kiukaisissa Harjavallan porukan kanssa kuvaamassa elokuvaa sekä Merikarvialla Nuortenniemellä pitämässä kesälystiä.

Kesätauon jälkeen saapui Poriin Turun Me Itse porukka vierailulle ja mediakurssia pitämään. Päivän aikana kuvattiinkin sitten 4 lyhytelokuvaa ja 1 kpl radio ohjelmaakin tehtiin, joten kokolailla tehokas päivä vietetiiin Porissa heinäkuun lopussa.




Elokuussa häärättiin ahkerasti lähinnä Porin kulttuurilautakunnan sekä Me Itse työskentelytuella Blue Sea Film Festivaalien ensi-iltoja ja esityksiä valmistellessa sekä järjestäessä Lukutaidon päivän tapahtumaa Poriin.



Iso urakka oli myös Karviajoki -sarjan valmistuminen Blue Sea Film Festivaaleille ensi-ilta tapahtumaan.

Ennen kansalaisopistokauden avausta syyskuun lopussa vedettiin Sataedun lähihoitajille elokuvakurssi, Radio Valo kurssi Nokian Hempankaaressa, käytiin kuvaamassa Tukiliiton teatteriprojektia Hämeenkyrössä ja järjestettiin elokuvailtamat Huittisiin.

Syyskuussa käynnistyi sitten kansalaisopistopiirit yksitellen. Otsolan kansalaisopistossa käynnistyi uusi elokuva- ja muistelupiiri ikääntyneille kehitysvammaisille, muuten kurssit käynnistyivät edellisten vuosien malliin.

Pitänee vielä mainita tämäkin; 24.9.2016 Porin kaupunginhallitus myönsi Pori palkinnon ohjaaja Ari Impolalle. Pori-palkinto myönnetään tunnustukseksi henkilölle tai yhteisölle, joka erityisen ansiokkaalla teollaan tai toiminnallaan on kunnostautunut lähimmäisen tai yleensä yhteiskunnan hyväksi. Palkinnossa kiitettiin erityisesti lasten ja nuorten sekä erityisryhmien kanssa työskentelystä sekä ikäihmisten muistitiedon keräämisestä Satakunnassa.


Lisää muita juttuja 3. vuosineljännekseltä












maanantai 19. joulukuuta 2016

2. MEKA TV vuosineljännes 2016

Jatketaanpa vuoden 2016 muisteluita vielä kun jotain muistetaan.

MEKA TV toiminta on viime vuosina jakaantunut 4 osaan. 

1. vuosineljännes mennään kansalaisopistokurssien ehdoilla.
2. vuosineljännes ihmetellään, tuleeko toiminnalle jatkoa jostain kesäkauden yli ja koitetaan venyttää vähäisiä tilaustöitä riittämään kesän yli.
3. vuosineljännes alkaa  nykyään tuettomana, kurssittomana eikä ryhmätoimintaa ole, joten heinäkuu on hyvä pitää vähän kesätaukoa. Elokuussa alkoitetaan taas syksyn ja loppuvuoden toiminnat hitaasi mutta varmasti.
4. vuosineljännes mennään taas kansalaisopistojen kurssien voimin.


2. vuosineljännes huhti-kesäkuu

Toinen vuosineljännes alkoi siis umpisurkeasti, talous oli 300,- pakkasen puolella eikä kesäkaudeksi ollut riittävästi tukea eikä tilaustöitä, joten toiminta oli taas vaihteeksi kokonaan katkolla. 

Impolan työhuoneellaja huushollissa oli iso putkiremppa, joten työhuoneessakaan ei kunnolla hommia päästy huhtikuussa tekemään. Putkirempan ja muun tavaroiden siirtelyiden vuoksi muutenkin huhtikuussa ei kauheasti mitään uusia töitä edes haalittu.



Jotain pikkupuuhia huhtikuussa kyllä tehtiin ja muutaman työpalaveri pidettiin, kun kansalaisopistojen kevätkausi päättyi. Ahlaste tuupi ja Ruskilan pysäkki olivat ainoita ryhmätoimintoja huhti-toukokuussa.
- 12.4. oli elokuvailtamat Kiukaisissa.
- 13.4. Elokuvailtamia pidettiin Nakkilassa Arantilankodossa.
- 20.-21.4. Sataedun lähihoitajat kävivät MEKA TV elokuvakurssin läpi.
- 23.4. oltiin Otsolan Nakkilan kevätjuhlissa esittämässä MEKA TV Nakkilan toimintaa ison yleisön edessa ensi-iltaa samalla juhlien.



- 26.4. vietettiin Kaveripäivää Huittisissa.

Toukokuun alussa huristettiin Pyhäjärvelle Me Itse mediakurssia pitämään ja Kajaaniin Radio Valo kurssia vetämään.

Sitten saatiin vaihteeksi hyviäkin uutisia, toiminta sai Porin kulttuurilautakunnalta kuukauden työskentelyavustuksen syksy toimintoja varten ja se taas tiesi sitä, että kesän tilaustöiden ja kurssien lisäksi palkattomiksi luppopäiviksi riitti sen verran tukea, että työkkärimurheet sai taas siirtää loppuvuoteen.

Toukokuun muita puuhia oli
- 11.5. Elokuvailtamat Ojantien toimintakeskuksessa.



- 17.-19.5. Porin GreenCare luontopajan toiminnasta kuvattiin esittelyvideo




- 26.5. Koulutuupi Ahlaisissa
- 27.-28.5. Me Itse mediakurssi Espoossa
- 29.5. Kehitysvammaisten Tukiliiton vuosikokous suoratoistettiin

Kesäkuussa olikin sitten taas töitä melkeinpä kokopäiväisesti.
6.-14.6. Yhdenvertaisuus pajoja SEKKissä ja Ojantiellä
20.-23.6. Valokuvaleiri Eurassa nuorille
28.-29.6. Me Itse päiviä Eurajoen Lahdenperässä




Umpisurkea alkuvuoden talouskin alkoi kääntyä parempaan suuntaan ja näytti nyt siltä, että loppuvuosi selvitään alkuvaikeuksista huolimatta.

maanantai 12. joulukuuta 2016

1. MEKA TV vuosineljännes 2016

On tullut taas aika pohtia, mihin se vuosi 2016 oikein katosi. 

Aloitetaanpas muistelot 1 vuosineljänneksestä 2016.


1. vuosineljännes tammi-maaliskuu 2016




Vuosi alkoi surkeissa merkeissä. MEKA TV 16 syntymäpäivänä oli vuodenvaihteessa kuukauden tueton ja rahaton kuukausi, SEKKissä oltiin joulukuussa kuukauden pakkolomalla, eikä mikään oikein edistynyt toivotunlaisesti. Sipilän hallituksen tekemät uudet lakipykälät hankaloittivat ohjaajan ja koko MEKA TV toiminan elämää, sillä jotta freelacer ohjaaja olisi voinut hakea työttömyyskorvausta tuettomasta ja palkanmaksuttomasta ajasta, olisi pitänyt osoittaa, että koko MEKA TV toimintaa ei olisi edes olemassakaan, eikä töitä olisi tiedossa tulevaisuudessa laisinkaan.

Tilanne oli siis hankala, mutta päätettiin sitten vain puskea eteenpäin surkeista tulevaisuuden näkymistä huolimatta. 

Tammikuun puolessa välissä alkoi sitten taas kansalaisopistot ja muut ryhmät toimia. Eurajoella, Harjavallassa, Huittisissa, Merikarvialla, Nakkilassa ja Porin Monituotteessa sekä Ojantiellä alkoi pyöriä kansalaisopistopiirit. Ahlaste tuupi ja Ruskilan pysäkki jatkoivat toimintaa. 





Tilaustöitä ei ollut tarpeeksi näköpiirissä ja muutenkin työtilanteessa oli tapahtunut 1/3 pudotus verrattuna edelliseen vuoteen. Töitä siis oli, mutta sirpalemaisia ja tuntitöitä. Kuvaavaa oli, että maaliskuun lopussa työstä aiheutuvia kuluja oli 300,- enemmän kuin työstä tulleita tuloja, joten 100,- per kuukausi oli ohjaaja joutunut maksamaan siitä ilosta, että oli saanut tehdä pakkoyrittäjänä töitä eikä saanut rennosti tienata rahaa työttömänä. 

Tammikuussa tehtiin silti isoja suunnitelmia, vaikka koko tuleva toiminta oli tyhjän päällä. Oli nähtävissä, että 2016 ei raha liiku eikä käy pyydykseen, joten tämä välivuosi päätettiin satsata jo alkuvuodesta vuoteen 2017.

11.1. käytiin Tampereella Me Itse toimistossa vetämässä tulevia linjoja. Muuten mentiin kansalaisopistojen ja ryhmien ehdoilla.

Helmikuun lopussa vedettiin Radio Valo kurssi Valkeakoskella sekä kuvattiin Kehitysvammaisten Tukiliiton teatteriprojektia. Vaikka tilaustyöt olivat kovasti vähissä, mutta jotain sentään löytyi.





7.3. SEKK ja MEKA TV kävivät esittelemässä Satakuntaliiton tilaisuudessa Satakunnan kansanedustajille tilannetta ja toimintaa.

18.-19.3.käytiin isolla porukalla Me Itse vuosikokouksessa, mukana oli lähes kaikki Me Itse aktivistit Satakunnasta. Me Itse johtoryhmään tuli valittua Jaana Nordlund, joten näin saadaan Satakunnan meikäläistenkin ääni paremmin kuuluviin valtakunnallisestikin.

31.3. tuli sitten taas lunta kunnolla tupaan. Alkuvuoden apurahakierroksesta viimeinen oljenkorsi katkesi ja toiminta oli taas katkolla huhtikuun lopulla, jos ei mitään erinomaista keksittäisi.

Muuten sitä vanhaa samaa

Työtunteja oli vähän, hädin tuskin puolipäivätöitä yhteensä, vaikka työlähtöjä oli yhteensä 79. Työhuoneella tuli nyhjättyä Windows päivitysten kanssa, varsinkin Windows 10 pakkosyötön estäminen ja Adoben päivitykset veivät tuhottomasti aikaa. Apurahahakemuksia tuli tehtyä vino pino ja kaiken maailman konnankujeita piti tulevien töiden toivossa suunnitella.

Valmiita lyhytelokuvia syntyi alkuvuodesta poikkeuksellisen vähän. Uusia omia töitä ei uskallettu ottaa, kun vanhojakin oli paljon kesken eikä rahoituksista ja toiminnan jatkuvuudesta ollut vielä mitään selkeitä takeita.

Jotain juttulinkkejä lisää alkuvuodesta 2016






torstai 6. lokakuuta 2016

MEKA TV toimintasuunnitelma 2017

Tässäpä teille pikaisesti väsätty toimintasuunnitelma,
jonka piti tässä 
ruokatunnilla tähän hätään tehdä SEKKille.

Tältä siis näyttää ensi vuosi.
Ei enää puutu kuin 95% rahoituksesta.
Loput 5% alkaa olla jo järjestyksessä.

2017


Vuonna 2017 MEKA TV toiminnalla on monta merkkipaalua. KeViKe ja MEKA TV täyttää 25 vuotta. Samoin Myötätuulen viesti täyttää 25 vuotta ja valtakunnallista erityisryhmien elokuvaseminaari järjestetään nyt 10 kertaa. Näitä merkkipaaluja juhlistetaan työn ohessa Suomi 100 juhlavuotena yhdessä.

Koko vuoden toiminta Satakunnassa keskittyy tavalla tai toisella Suomi 100 vuotisjuhlavuoden SEKKin 100 satakuntalaista elokuvaa -hankkeeseen. MEKA TV on mukana toteuttamassa hanketta erityisryhmien, lasten ja nuorten sekä muistipiirien kanssa.

MEKA TV toimii taustatukena viidessä eri Me Itse paikallisryhmässä ja alueellisessa toimintaverkossa. Kaikki alueen ryhmät tuottavat Me Itse koulutus- ja vaikuttamiskäyttöön lyhytelokuvia, opetusvideoita ja muuta sosiaalista mediaa.

Omana vammaisten hankkeena toteutetaan Myötätuulen viesti 2017 Satakunnassa sekä yhdessä Me Itse ry:n kanssa Etelä-Pohjanmaalla ja Etelä-Suomessa, sillä viestistä on tulossa valtakunnallinen tempaus ja tapahtuma tulevina vuosina.

Varsinaista perustoimintaa eikä -rahoitusta ei ole. Kevät- ja syyskaudella MEKA TV toimii viidessä eri Satakunnan kansalaisopistossa 8 eri ryhmän kanssa Eurajoella, Harjavallassa, Huittisissa, Merikarvialla, Nakkilassa ja Porissa. Ahlaisissa toimi lasten ja nuorten Ahlaste tuupi sekä Nakkilassa Ruskilan perinnepiiri.

Loput toimintavuodesta rahoitetaan erilaisilla lyhytkursseilla, apurahoilla ja tilaustöillä. Viime vuosien tapaan MEKA TV kouluttaa valtakunnallisesti erityisryhmien Me Itse ry:n ja Radio Valon tilauskurssien myötä. Viime vuosina tilaustöitä ovat tilanneet Kehitysvammaisten Tukiliitto ja Kehitysvammaliiton Verneri. Myös muita satunnaisia tilaustöitä toteutetaan.

Valtakunnallista kouluttamista järjestetään Me Itsen kanssa 6-10 lyhytkurssin verran sekä Radio Valon kanssa 2-4 kurssia.

Isoimpana hankkeena on elvyttää maaseudun kehittämishankkeiden avulla uudella tavalla kyläelokuvatoimintaa koko Satakunnan alueella yhteistyössä SEKKin ja maaseudun kehittämisyhdistysten kanssa. Hanke toteutuessaan työllistää puolet koko vuoden MEKA TV toiminnasta.

Pienempinä hankkeina toteutetaan Nakkilan kotiseutumuseon hyödyntämistä oppimispaikkana ja tiedonlähteen yhteistyössä Nakkilan koulujen kanssa sekä tehdään yhteisöelokuvia Nakkilan, Kaasmarkun, Levanpellon, Uudenkoiviston sekä Ahlaisten muistitietopiirien kanssa, mikäli rahoitus järjestyy.

Tärkeimmät yksittäiset tapahtumat 2017


10.2. KeViKe ja MEKA TV täyttää 25 vuotta
18.-19.3. Me Itse ry:n vuosikokouksen suoratoisto
15.5.-8.6. Myötätuulen viesti Satakunnassa
12.-15.6. Myötätuulen viesti Etelä-Pohjanmaalla
19.8. Blue Sea Film Festivaaleille YHDESSÄ elokuvaesitykset
21.-26.8. Myötätuulen viesti Etelä-Suomessa
28.8.-5.12. SEKKin kanssa 100 satakuntalaista elokuvaa -julkaiseminen
8.9. Valtakunnallisen YK:n Lukutaitopäivän järjestäminen Porissa
1.12. Valtakunnallinen YHDESSÄ -elokuvaseminaarin järjestämien
1.-7.12 Vammaisten teemaviikon tapahtumien järjestäminen Eurajoelle, Harjavaltaan, Huittisiin, Merikarvialle ja Poriin.



Normilokakuu 2016

Eipä mitään uutta länsirintamalla, normilokakuu on tulossa. Kovasti samankaltaista arkipuurtamista viime vuosien tapaan. 

Syyskuu menee syksyn käynnistämiseen, lokakuussa puurretaan ja marraskuussa valmistaudutaan jo syyskauden huipentumiin.



Näin näyttää menevän nyt lokakuun allakan lehtiä selaillessa.

Lokakuun 1. päivänä aloitti Huittisten elokuvapiiri syksyn toimintansa, joten nyt lokakuussa toimivat kaikki syksyllä käynnistyneet MEKA TV 9 ryhmää. Huittisten ryhmä kokoontuu lokakuussa kaksi kertaa.

Ruskilan pysäkki eli Nakkilan perinnepiiri kokoontuu kerran Nakkilassa suunnittelemaan ensi vuotta ja tukea tekemisilleen odotellessa. Suunnitelmat ovat isot, mutta nappulaa ei vielä laisinkaan. 

Porin SosMedia ryhmä valmistelee kiivaasti Yhdenvertaisena -elokuvaseminaaria kolmena tiistaina muut tohinan ohessa. Työn alla seminaarin lisäksi on yksi animaatio ja yksi muu elokuva.

Nakkilan Arantilankodon elokuvapiiri kokoontuu 3 kertaa, tekeillä on kuvausvaiheessa oleva Muutoksen tuulia -elokuva.

Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri kokoontuu torstai aamupäivisin Otsolassa. Torstai iltaisin kokoontuu Ahlaste tuupin nuoret Ahlaisissa.

Eurajoella, Harjavallassa ja Huittisissa kokoonnutaan 4 kertaa syksyn aikana. Merikarvian elokuvapiiri kokoontuu joka toinen maanantai. 

Normipuuhien lisäksi kuukauden sisällä on tiedossa työmatkoja, tapaamisia ja lyhytkursseja on Joensuussa, Riihimäellä, Paraisissa ja Helsingissä.

Syksyn ryhmien aktiivinen toiminta paisuttaa myös keskeneräisten lyhytelokuvien ja radio-ohjelmien määrää, 45 työtä näyttää tuossa odottavan tekijäänsä ja tekijän työaikaa.

Muun työn ohessa pyörivä apuraharumba on pahimmillaan. Normilokakuussa minun pitää tehdä keskinmäärin 12-15 rahahakemusta. Ensi vuonna kun on tiedoksi paljon toimintaa, tänä vuonna pitää tehdä noin 12 hakemusta ryhmille ja ainakin 3 hakemusta omalle työlle. Ensi vuoden Myötätuulen viesti ja 100 sakakuntalaista elokuvaa -hanke on jo muuten lähes kiveen hakattua suunnitelmaa, joista puuttuu enää vain rahoitus. 

Eipä tässä mitään, sen sukkelampaa, kokonaisia vapaapäiviäkin on tulossa tässä kuussa peräti kolme kappaletta, kutistuneen syysloma verran. Enemmän siis kuin moniin vuosiin lokakuussa.


Normilokakuu siis, eipä mitään uutta Länsirintamalta tänäkään lokakuussa.


keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Syyskyntöjä 2016

Syksyn kyntösuunnitelmat ja sävelet alkavat olla jo kokolailla selvillä. Tämä on jo neljäs peräkkäinen vaikea vuosi toiminnan kannalta siitä syystä, ettei mitään erityistä perustoimintaa tai taloudellisesti kannattavaa projektia ole. Pienistä silpuista on leipä kynnettävä ja korjattava.

Alkuvuoden hankaluudet ja talousongelmat on siis jotenkuten selätetty ja Porin kulttuurilautakunnan tuella ei ohjaajan tarvinnut kolkutella työvoimatoimistonkaan ovea. Pieniä tilaustöitä ja pari tilauskurssia on tuonut leivän päälle vähän makkaraa ja juustoakin.

Kansalaisopistokausi on jo alkanut Otsolassa Arantilankodon elokuvapiirin kanssa ja uutena ryhmänä on nyt Tekunkorven muistelupiiri aloittanut toimintansa. Varsinkin Tekunkorven piiri on kiinnostava, sillä nyt kokeillaan mahdollisesti ensimmäistä kertaa ikääntyneiden kehitysvammaisten elokuva- ja muistitietopiiriä käytännössä.

Porin seudun kansalaisopiston sosiaalsen median kurssi alkoi 12 opiskelijan voimin. Kurssia olöi vähän hankala aloittaa, kun 3 kurssilaista jäi pois, mutta onneksi uusia tuli tarpeellinen määrä lisää. 




Kaikilla kansalaisopistoilla on nyt tiukkaa, osallisujamääriä on jouduttu nostamaan, kurssimaksuja nostamaan, avustajia on jouduttu vähentämään, palvelumakusja nostamaan ja tukia vähentämään, joten meikäläisille kurssilaisille on käynyt moniteräinen leikkuri viime aikoina heidän lompakollaan.

Kaikki suunnitellut MEKA TV kurssit ja Me itse toiminnat Satakunnassa saadaan tiukentuneista olosuhteista huolimatta kunnialla alkamaan.


Lauantaina alkaa Huittisten elokuvaryhmä toimintansa, ensi viikon maanantaina Merikarvian porukka, perjantaina Eurajoki ja hännänhuippuna vaan ei vähäisimpänä Huittinen.

Ruskilassa jatkaa Ruskilan perinnepiiri toimintaa sekä lasten ja nuorten Ahlaste tuupi porskuttaa nyt viidettä toimintavuottaan.

Syksyllä mennään vielä Riihimäelle ja Helsinkiin Me Itse lyhytkursseja vetämään sekä Kårkulaan Radio Valo kurssia järjestämään. Me Itse päiville osallistutaan taas isolla joukolla Satakunnasta Joensuuhun. Tamperekin saattaa kutsua pari kertaa vielä tänä vuonna.

Joulukuun vammaisten teemaviikkoa järjestellään jo kaksin käsin ja kaikki ryhmät työstävät sekä 100 satakuntalaista elokuvaa että Myötätuulen viesti 2017 hankkeita. Kaksi isoa hanketta on siis kaikkien porukoiden mielessä, vaikka rahoitusta ei ole vielä paljoa mitään. Eli apurahahakutäytteinen loppuvuosi on taas tulossa.

Näiden kurssien ja tehtävien voimin MEKA TV työllistyykin sitten keskinmäärin 20,5 tuntia viikossa joulukuun 7. päivään saakka, jolloin toimintaan näillä näkymin on tulossa taas kuukauden menopaussi, jollei mitään erityistä keksitä.

Ei siis mitään uutta tänäkään syksynä täällä länsirintamalla, vanhoilla viime vuosien toimintakaavoilla mennään eteenpäin.


lauantai 6. elokuuta 2016

Mutta katsooko niitä edes kukaan...

MEKA TV syyskausi 2016 on alkanut ja editointimylly käy kuumana. Ensimmäisen työviikon aikana saatiin 4 lyhäriä tehtyä valmiiksi, joten keskeneräisiä ei ole enää kuin 44. 

Yhteisöelokuvia syntyy taas kuin liukuhihnalta, mutta katsooko niitä edes kukaan? Katsojamäärä ei kauheaa kerskuntaa aiheuta, mutta eipä tuo ole näiden yhteisöelokuvien tarkoituskaan.


Kaikkihan sen tietävät, että on olemassa valhe, emävalhe ja tilasto. Noita kävijä -ja katsojalukuja ei siis ihan faktoina voi ottaa, mutta toisaalta katsojien laatu on tärkeämpää kuin määrä. Ja vähän suuntaa antavia tietoja toiminnasta nuo antavat.


Tällä hetkellä MEKA TV YouTube sivuilla on tilastoitu 242208 näyttökertaa. Tilaajia sivuilla on 386. 


Heinäkuu on hiljaisin kuukausi katsojaluvuissa, mutta 7243 kertaa ollaan MEKA TV leffoja katsottu silloinkin. Se tekee päivää kohti 233 katselukertaa.



Heinäkuun TOP-5

Heinäkuussa katsotuin leffa on Kaasmarkun lasten ja nuorten tekemä Ullakon neito. Tämä 2013 Karhuseudun, Ahlaste tuupin ja Kaasmarkun 24H elokuvaleirillä tehty kyläelokuva on kaikkein eniten MEKA TV kanavalla katsottu lyhäri. Jostain syystä se kokoaa lähes 100 katselukertaa päivässä edelleen.



Heinäkuun listan kakkonen on Länsi-Euran kyläyhdistyksen lasten ja nuorten elokuvaleirillä 2013 tehty hupailuelokuva 10-vuotiaasta tytöstä, joka katosi. Leffa on noussut myös kaikkien aikojen 2. eniten katsotuksi MEKA TV YouTube leffaksi.



Heinäkuun 3. katsotuin leffa on Harjavallan lukion 2012 tehty Hiljainen Helmi. Leffa ei valmistuessaan katsojia paljoa kerännyt, mutta kohoaa tilastotiedoissa hiljaisesti kokoajan.



Heinäkuun 4. katsotuin leffa on Ruskilan koulun Ruskilan junaturma. Mielenkiintoinen turhanpäiväinen tilastotieto on myös se, mistä maista Ruskilan junaturmaa ollaan katsottu eniten; 1. Suomi 2. Ruotsi 3. Belgia 4. Meksiko 5. Intia. Näin siis heinäkuussa.




TOP-5 lista viimeisenä on taas Ruskila ja elokuva on taas näitä 2013 Karhuseudun 24H elokuvaleiri tuotoksia, Suuri pelipäivä.



Lasten ja nuorten leffat siis jyräävät tilastokärjessä, mitä on toisaalta hieman surkuhupaisaakin siinä mielessä, että näinä päivinä ei lasten ja nuorten leffatoimintaa Ahlaste tuupia lukuunottamatta juurikaan ole.


Elokuun 1. viikon TOP 5

Elokuun ensimmäisellä viikon katsotuimmat ovat tässä.

1. Ullakon neito

2. Kadonnut tyttö
3. Hiljainen Helmi
4. Kauhujen talo
5. Ruskilan junaturma

Uusimpana listanousijana on siis Arantilankodon elokuvapiirin Kauhujen talo. 




Muut nippelinappeli TOP-5 tilastot

Viimeisen kuukauden aikana MEKA TV YouTube kanavaa eniten katsojia keränneet maat ovat
1. Suomi
2. Viro
3. Ruotsi
4. Kanada
5. Yhdesvallat.


Täysin hyödytön tieto lienee tämäkin; Yhdysvaltain osavaltioista eniten MEKA TV kanavalla on heinäkuussa käyty
1. Delaware
2. California
3. Florida
4. Virginia
5. Ohio. 


MEKA TV leffoja katsotaan nykyää eniten
1. Puhelimella 52%
2. Tabletilla 23% 

3. Tietokone 19%
4. TV 1,2%
5. Pelikonsoli 0,4%

Entäs, millä käyttöjärjestelmällä juttuja katsotaan?
1. Android 55%
2. Windows 23%
3. iOs 16%
4. Windows Mobile 3,4%
5. Macintosh 1,2%

MEKA TV kanavalla miehiä katsomassa on 57% ja naisia 43%. Ikäjakauma katsojista;
1. 25-34 vuotiaat 28%
2. 18-24 vuotiaat 27%
3. 35-44 vuotiaa 18%
4. 13-17 vuotiaat 13%
5. 45-64 vuotiaat 8%

Näistä emävalheistakin suurempia tilastoja voi tulkita sitten miten kukin tykkää, mutta kysymykseen - mutta katsooko niitä kukaan - voidaan vastata, että kyllä niitä joku jostain ihmeen syystä katsoo. Tänäänkin jotkut tilaston mukaan 258 kertaa.