Eipä mitään uutta länsirintamalla, normilokakuu on tulossa. Kovasti samankaltaista arkipuurtamista viime vuosien tapaan.
Syyskuu menee syksyn käynnistämiseen, lokakuussa puurretaan ja marraskuussa valmistaudutaan jo syyskauden huipentumiin.
Näin näyttää menevän nyt lokakuun allakan lehtiä selaillessa.
Lokakuun 1. päivänä aloitti Huittisten elokuvapiiri syksyn toimintansa, joten nyt lokakuussa toimivat kaikki syksyllä käynnistyneet MEKA TV 9 ryhmää. Huittisten ryhmä kokoontuu lokakuussa kaksi kertaa.
Ruskilan pysäkki eli Nakkilan perinnepiiri kokoontuu kerran Nakkilassa suunnittelemaan ensi vuotta ja tukea tekemisilleen odotellessa. Suunnitelmat ovat isot, mutta nappulaa ei vielä laisinkaan.
Porin SosMedia ryhmä valmistelee kiivaasti Yhdenvertaisena -elokuvaseminaaria kolmena tiistaina muut tohinan ohessa. Työn alla seminaarin lisäksi on yksi animaatio ja yksi muu elokuva.
Nakkilan Arantilankodon elokuvapiiri kokoontuu 3 kertaa, tekeillä on kuvausvaiheessa oleva Muutoksen tuulia -elokuva.
Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri kokoontuu torstai aamupäivisin Otsolassa. Torstai iltaisin kokoontuu Ahlaste tuupin nuoret Ahlaisissa.
Eurajoella, Harjavallassa ja Huittisissa kokoonnutaan 4 kertaa syksyn aikana. Merikarvian elokuvapiiri kokoontuu joka toinen maanantai.
Normipuuhien lisäksi kuukauden sisällä on tiedossa työmatkoja, tapaamisia ja lyhytkursseja on Joensuussa, Riihimäellä, Paraisissa ja Helsingissä.
Syksyn ryhmien aktiivinen toiminta paisuttaa myös keskeneräisten lyhytelokuvien ja radio-ohjelmien määrää, 45 työtä näyttää tuossa odottavan tekijäänsä ja tekijän työaikaa.
Muun työn ohessa pyörivä apuraharumba on pahimmillaan. Normilokakuussa minun pitää tehdä keskinmäärin 12-15 rahahakemusta. Ensi vuonna kun on tiedoksi paljon toimintaa, tänä vuonna pitää tehdä noin 12 hakemusta ryhmille ja ainakin 3 hakemusta omalle työlle. Ensi vuoden Myötätuulen viesti ja 100 sakakuntalaista elokuvaa -hanke on jo muuten lähes kiveen hakattua suunnitelmaa, joista puuttuu enää vain rahoitus.
Eipä tässä mitään, sen sukkelampaa, kokonaisia vapaapäiviäkin on tulossa tässä kuussa peräti kolme kappaletta, kutistuneen syysloma verran. Enemmän siis kuin moniin vuosiin lokakuussa.
Normilokakuu siis, eipä mitään uutta Länsirintamalta tänäkään lokakuussa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lokakuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lokakuu. Näytä kaikki tekstit
torstai 6. lokakuuta 2016
torstai 19. joulukuuta 2013
MEKA TV Jouluallakkajuttu N:o 19
MEKA TV päätontun muistelmissa muistellaan tänään lokakuuta 2013.
Lokakuussa kaikki MEKA TV kansalaisopistokurssit rullasivat eteenpäin ja syyslomalla editoitiin pää punaisena juttuja, joita ei työviikkoina ehtinyt. Myös Alhaste tuupissa aherrettiin.
Tuorsniemen koulussa pidettiin elokuvapajaa kansainvälisyys ja suvaitsevaisuuspäivien aikana ja pidettiin editointipajapäivä päälle.
Kuukauden tärkein etappi oli Kuopion Me Itse alajaospäivät, jonne Satakunnasta osallistuttiin isolla porukalla. MEKA TV hääräsi siellä isolla vaihteella ja veti työpajoja siellä Radio Valon kanssa. Alajaospäivistä on tulossa nähtävää tammikuussa 2013.
Harmejakin oli. Huittisten lasten ja nuorten elokuvakinäryhmään ei tullut tarpeeksi osallistujia ja ryhmä joudutaan lopettamaan vuoden vaihteessa. Kuopiossa levisi myös MEKA TV Windows 8 toimistokone ja hävitti samalla koko Kuopion työpajamateriaalin videoita lukuunottamatta. Harmi oli aika iso, koska tietoje palauttamiseen videolta ei löytynyt aikaa.
Syysloma meni Malikkeen uusinta DVD:tä ja YTY projekti Yrittäjän hyvinvointi lyhytelokuvaa editoitaessa. Henkinen hyvinvointi olikin ollut MEKA TV ohjaajalla tiukassa tänä vuonna, joten tästä syystä oli tämän videon tuottaminen aika tärkeä juttu.
Lokakuu päättyi Halloween juhlilla Eurajoella ja marraskuu alkoi Validia Porin palvelutalon 35 vuotisjuhlilla. Yhtä juhlaa siis oli taas kuukauden vaihde.
Tässä on muuten lokakuussa tehty muistilista normaaleista työtehtävistä, jotka pitää hoitaa elokuvaprojektien yhteydessä ja näitä kaikkia tuli siis tehtyä lokakuussakin kaiken muun työn ohessa.
On elokuvaprojekti sitten 4 tunnin tai 4 vuoden mittainen, niin tässä pieni suuntaa antava muistilista siitä, mitä pitää aina jonkun muistaa tai hoitaa, tekee sitten hommaa yksin tai isommalla joukolla.
1. Innostuminen
2. Resurssit – budjetti
3. Aikataulu
4. Ideointipäivän järjestäminen
5. Ideointi
6. Työnjako
7. Tuotantosuunnitelma
8. Synopsis
9. Treatemt
10. Käsikirjoitus
11. Kuvakäsikirjoitus
12. Luvat
13. Järjestelyt
14. Koulutus ja ohjaus
15. Kuvauspaikkojen varmistus
16. Muonituksen järjestelyt
17. Kalusto
18. Puvustus
19. Maskeeraus
20. Lavastus
21. Valaistus
22. Kuljetukset
23. Kuvaus
24. Kuvakaappaus, editoinnin valmistelu
25. Raakaleikkaus editointi
26. Leikkaus, editointi
27. Viimeistely editointi
28. Korjaukset
29. Tiedottaminen
30. ENSI-ILTA
31. Masterointi
32. Arkistointi
33. Varmuuskopiointi
34. Dokumentointi
35. Jakelu
36. Markkinointi
37. Laskutus
Ei tuosta MEKA TV työt kyllä taida edes tekemällä loppua, vaikka rahat tekemiseen onkin aina aika ajoin tapissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)