sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kesäpuuhia

Sinne meni kesäkuun alun suuri Satakunnan meikäläisten rykäys valmisteluineen. Kaikki Satakunnan alajaokset kokoontuivat koulutuksen merkeissä ja tapahtumapäivä toteutettiin kunnialla läpi. Nyt onkin aika hieman pysähtyä ja miettiä, mitä kaikkea sitä onkaan tullut hässäköityä viime aikoina.

Kesäkuun alusta alettiin hoitaa taas kaksin käsin Meikäläisiä Satakunnassa asioita eli Satakunnan Me Itse alajaokset olivat kaikki vauhdissa mukana. Eurajoen Toimarista saatiin taas SEKKiin kokopäivätyöläiseksi Piia Arin mukaan assistentiksi ja vertaisohjaajaksi.




Miten siis meni kesäkuun alkupuolisko?

1.6. levättiin.

2.6. pidettiin Me Itse koulutuspäivä Monituotteessa Porissa, jolloin suunniteltiin tapahtumapäivää 12.6. viestejä päättäjille ja sisältöjä.



3.6. oli toinen Me Itse koulutuspäivä Monituotteella ja kokous myös, jossa päätettiin lopullisesti se, että Myötätuulen viesti viedään Porin kaupungin päättäjille 12.6. toimintapäivän yhteydessä.



4.6. Eurajoella tehtiin ensin kahden päivän hommat puolessa päivässä.



Sitten käytiin suunnittelemassa ja ideoimassa Kaunummen kodin esittelyvideota ja päivän päätteeksi huristettiin Turkuun avustamaan Turun Me Itse alajaoksen elokuvasuunnittelua.




5.6. pohdittiin ensin SEKKissä tilannetta ja käytiin kuvaamassa Kaunummen kodin kesätapahtuma tulevaan esittelyvideoon. Kaunummen kesäteatteri saatiin purkkiin ja vähän kaikkea muutakin.



6.6. Piia oli edustamassa Satakunnan meikäläisiä Tampereella Me Itse mediatyöryhmässä ja Ari päivitti Opel mediavaunun 8 vuotta uudemmaksi. Vanha Ooppeli on siis työnsä tehnyt ja kuljettanut 8 vuoden aikana lähes 200000 kilometriä yhteisöelokuvan ilosanomaa pitkin ja poikin Suomea. Toivottavasti uudemmasta Ooppelista tulee yhtä luotettava työjuhta.

7.6. lauantaina huristettiin sitten uudella Ooppelilla Huittisiin. Pidettiin antoisa koulutuspäivä ja kirjoitettiin viestejä päättäjille, jotka luovutettiin sitten 12.6. Porissa.


Kuva: Huittisten tämän päivän meikäläisten työporukka valmistautuu päivän aherruksiin ruokailemalla ensin. Sitten pidetään kokous ja sitten aletaan todenteolla hommiin.

8.6. sunnuntaina levättiin ansioituneesti ja kerättiin voimia tulevaan viikkoon.

9.6. maanantai otettiin vielä ihan rauhallisesti, Ari kävi Ahlaisissa suunnittelemassa vesipetoleiriä ja hoiteli vain ihan omia asioita vaan.

10.6. huristettiin Merikarvialla, missä oli jälleen antoisa päivä. Tehtiin mm. videoterveiset päättäjille, jossa meikäläiset Merikarvialta kertoivat, millaista toimintaa täältä löytyy.





11.6. työskenneltiin SEKKissä 12.6. tapahtumapäivän infojen ja viestien kanssa, hiottiin ohjelmaa ja tarkistettin Jälkijunassa editointeja. Arilla meni kokolailla yötyöksi viestien viimeistely, mutta valmista sitten tuli ajoissa tälläkin kertaa.

12.6. pyöräiltiin ensin Monituotteesta  Ojantien toimintakeskukseen ja virikeyksikköön kavereita tapaamaan.




Haastekirjaan tulikin sitten 16 merkintää.



Henna Kangassalo harjoitteli viestin lukua vielä viime tipassa Sampolan päivätoimintakeskuksessa.



Sitten käytiin luovuttamassa viesti Porin kaupungintalolle. 



Henna Kangassalo luovutti Myötätuulen viestin 2014 Porin kaupungin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Diana Bergroth-Lampiselle ja palvelutoimen apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksoselle. Tilaisuus oli lämminhenkinen, hieno ja maailma parani monen askeleen verran.

Hennan kanssa muuten sitten tehtiin vielä radiohaastattelu Satakunnan radioon ja jutusta tuli oikein hieno.

Eikä tässä vielä kaikki. Porin seudun kansalaisopistossa oli Me Itse tiedotustilaisuus, jossa meikäläiset Satakunnasta kertoivat, mikä on Me Itse, mitä ovat alajaokset ja mitä kaikkea tähän liittyykään. Tiedotustilaisuudessa on 45 kuuntelijaa. Tilaisuus myös videoitiin ja juttuja täältä tulee sitten vielä ennen lomia Me Itse YouTube kanavalle.

13.6. perjantaina vähän levättiin välillä.

14.6. käytiin vielä Harjavallan Huimaveikkojen kanssa parantamassa maailmaa, joten kyllä tässä kahden viikon aikana lähes sadan Satakunnan meikäläisen vauhdissa on maailma parantunut monta askelta, eikös vaan?


Kuva: Harjavallan Huimaveikoilla on teille tärkeä tiedotus; 
HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kevätkyntöjä kesän kynnyksellä

Jokunen kevätkyntö on tehty tässä, vaikka tätä blogia ei ollakaan ehditty eikä jaksettu täyttää kaikilla jonninjoutavilla jorinoilla huhtikuun alun jälkeen. Mutta eihän tässä mitään uutta ole, jokakeväistä vääntöä vaan. 

Huhtikuun alussahan MEKA TV oli mainiolla kuvausmatkalla Malikkeen mukana Vuokatissa ja Himoksella. Huhtikuun loppupuoli meni synkistellessä heikkoa työllisyystilannetta ja uhkaavaa työttömyyspeikkoa. Kansalaisopistotoiminta loppui jälleen eikä kesäksi ollut mitään järkevää tai taloudellisesti kannattavaa hommaa tiedossa.


Kesäksi väännettiin Me Itse alajaostoimintaa sekä Tampereella että Harjavallassa, jossa paikallinen alajaos oli jäämässä ilman taustatukea ja MEKA TV alkaa nyt Harjavallankin taustatueksi.




MEKA TV on nyt kaikkien Satakunnan Me Itse alajaosten taustatukena ja meneillään onkin aika mielenkiintoinen alueellinen yhteistyökokeilu.


Huhtikuussa tuli pidettyä pari vapaatakin, pääsiäinenkin juhlittiin asianmukaisesti ja Huittisissa vietettiin onnistunut Kävele ja vaikuta -päivä Huittisten alajaoksen kanssa.


Vappuaaton tienoilla tulikin sitten 4 kpl hyviä uutisia. Pari tilaustyötä sekä kaksi hanketta sai myönteisen rahoituspäätöksen. Ahlaisten nuorisoseuran ja Ahlaste tuupin Karvianjoen alajuoksi eläväksi kuvaksi sain Karhuseudulta rahoituksen sekä Ari Impola sai taiteilija-apurahan Porin kulttuurilautakunnalta Jälkijunassa projektin jälkitöihin. Työttömyysmörkö sai siis yhden miehen YT-neuvotteluissa lujat potkut persuksiin taas ainakin 2015 vuoden huhtikuun loppuun saakka, jolloin jatkunee sama epätoivoinen työnhaku kesäkauden yli, kun kansalaisopistotoiminta jää taas lomille.


Toukokuu menikin sitten taas lasten ja nuorten ympäristöprojektien parissa. Ympäristö eläväksi kuvaksi -projekti vietiin loppun. Pomarkussa kuvattiin kalastus- ja elokuvaleirillä ja Ahlaisissa käynnistettiin Karvianjokihanketta. Monikulttuurikeskuksen lasten - ja nuorten monitanssiryhmä sai ensi-illan ja saipa Validian elokuvaryhmäkin omansa valmiiksi.


Vauhtia on siis piisannut. Nyt toukokuun lopussa lasten ja nuorten toiminta hiipuu Ahlaste tuupin projektia lukuunottamatta ja Jälkijunassa saa nyt uutta höyryä ja pötköä pesään Satakunnan Meikäläisten kanssa. Meneillään on taas kokolailla suuria asioita kehitteillä pikkurahalla. Työllisyystilanne ei ole hyvä, sirpaleilla mennään ja sekavasti bensahuuruilla ja vesihöyllä mennään, mutta yhtäkaikki, eteenpäin mennään taas.


Näillä mennään nyt



Ympäristö eläväksi kuvaksi projekti päättyi




Julkaisu käyttäjältä MEKA TV.



Kevätkyntöjen yhteydessä sitten vaihtui myös projekti ja työn painopiste lapsista ja nuorista kehitysvammaisten asioita ajamaan.

Satakunnassa viedään viestejä päättäjille Jälkijunassa sinne tänne




Julkaisu käyttäjältä MEKA TV.



Kesäkuu mennään siis Ahlaste tuupin ja  Jälkijunan voimin. Näistä sitten lisää, kun huomenna lähdetään taas veruritallista liikkeelle.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Pakkaamista pakkaamista vaan

Sitähän se kaikki on, pakkaamista pakkaamista vaan. Tänään pakataan Himoksella kimpsut ja kampsut ensin yöpaikasta, sitten mennään vielä rinteeseen vähän kuvamaan, jonka jonka jälkeen pakataan kuvauskalusto kotimatkaa varten.



Yöllä tuli tehtyä 3 minuutin koostevideo osallistujille näytille loppupalaveria ajatellen. Hyvältähän tuo raakile pikakoostekin näyttää.

Vuoden toistaiseksi hienoin työreissu alkaa takanapäin ja se taas tietää sitä, että vuoden hienoin kotiinpaluu on edessä. Reissussa on kivaa, mutta kyllä on kivaa päästä välillä kotiakin. Tosin työhuonemaisemat vähän latistuvat, mutta sopii sielläkin sitten uusia reissuja suunnitella.

Vapaata ei ole tiedossa. Kuvausmatkaa edeltävät toimistotyöt odottavat ja viikon aikana on koko mokoma ilmaantunut lisää. Sähköposteihinkin täältä on tullut vain vastailtua, että ensi vikolla palataan asiaan. Ja ensi työviikkohan alkaa jo heti huomenna. 

Nyt 7:29 alkaa pakkaaminen ja roudaaminen, mutta ensin aamupalalle.

Kotimatkalla 14:25

Viimeisetkin kuvaukset meni aikalailla nappiin, saatiin muutama hyvä haastattelu ja kommentti, kuvaussessio voidaan siis päättää hyvillä mielin onnistuneena työrupeamana.

Leiri päätteeksi loppupalaverissa näytettiin sitten tuo edellisenä yönä väännetty pikakooste lauantaista ja yleisö näytti olevan kovasti tyytyväistä näkemäänsä.


Leirikoosteesta itse asiassa pidettiin niin paljon, että päätettiin laittaa se demona YouTubeen sellaisenaan täkyksi tulevasta soveltavan alppihiihdon DVD:stä, kunhan vain teen pikkaisen äänitöitä ensin. Huomenna ehkä sopii muunkin maailman ihmellä Himoksen leirin menoa ja meininkiä.

Nyt sitten vain Verkkokaupan kautta kotia. Verkkokaupassa on aina mukava käydä pällistelemässä, mitä kivaa sitä voisi hankia, jos olisi rahaa. Näyteikkunaostoksille siis tänään todennäköisesti. Menee se työmatka näinkin.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kuvauspäivä Himoksella

On tulossa vuoden tärkein kuvauspäivä. Vaikka Soveltavan alppihiihdon camp
4.–6.4.2014 Himoksella kuvauspäiviä on kolme, eilen perjantaina ei vielä tapahtunut mitään niin erityistä kuvattavaa. Muutama onnistutunut haastattelu tehtiin, nuotit oikoluettin ja kuvauskalusto viritettiin. Minulla oli vielä kuvauksia Vuokatilla ja matkapäivä, joten Eki oli tullut Himokselle aiemmin kuvamaan perjantain kuvaukset.

Huomiseksi uhataan vesisateella, joten tänään pitää saada varmuuden vuoksi kuvattua myös jutut, mitä oltiin suunniteltu kuvattavaki huomiseksi. Eli neljän miehen hommat pitäisi saada tehtyä kahteen mieheen tänään.


Illalla koettiin muutama tunti tuskanhikeä, kun jostain syystä varmuuskopiointilevy alkoi temppuilemaan ja piti toimia muutama tunti vikaa etsiessä varovaisesti, ettei kaikki eilese kuvamateriaalit olisi mennyt hukkaan. Helpostihan tuo mystinen ihkauusi tietotekninen ongelma sitten ratkesi parissa tunnissa, eikä mitään ongelmia enää ole, mitä nyt yöuni lyheni parilla tunnilla.

Impolan urheiluäijä aikoo ottaa tänään sitten laskettelusukset jalkaan, kamerajalustat sauvoiksi ja mennä mäkeen. Jos kaikki menee putkeen, vuoden toistaiseksi tärkeimmästä kuvauspäivästä tulee myös toistaiseksi hienoin.  


18:09

Nyt on Ekin kanssa tehty kolmen miehen työ ja yhden miehen työt on vielä tekemättä. Saatiin kuvattua kaikki huomisenkin työt paria haastattelua lukuunottamatta. Huomenna saa siis sataa vaikka pieniä koiria, kuvausprojekti on hätätapauksessa siinä. Huomenna vielä fiilistellään ja otetaan pari haastattelua satoi tai paistoi.

Iltapalaksi kaapataan kuvausnauhat koneelle ja tehdään vielä pieni kooste huomiseen loppupalaveriin.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Matkaan taas hoplaa

Sitähän tää kaikki on, pakkaamista pakkaamista vaan. Ja purkamista. Ja matkaamista.



Kamat on pakattu muutamaan kerrokseen, yhdessä laukussa on tavarat, mitä tarvitaan Himoksella, yhdessä kamat, joita tarvitaan tämän päivän Vuokatin kuvauksissa, yksi on matkalaukku, jossa on matkalla tarvittavat vempaimet.


Vatsalaukku on nyt 8:33 pakattu tukevalla aamupalalla ja sitten vain rinteeseen kuvaamaan pulkkamäkiseikkaulua.



15:40


Matkalla kohti Himosta. Kelkkamäkiseikkailut kuvattu, laukut pakattu, leiri purettu ja matka näin käy. Navigaattorin mukaan ollaan perilla 19:27, mutta todennäköisesti yhden pysäytyksen taktiikalla mennään. 

Iltapäivällä ennen lähtöä käväisin vielä jäällä kävelemässä. Jää piti meteliä kuin ukkonen kesällä ja kivaa oli.



Urheilullinen Impola ja Vuokattin urheiluopisto. 

20:36

Himoksella. Käytiin ensin katsastamassa Ekin kanssa kuvauspaikat ja nyt sitten vain rennosti perjantai-illan kunniaksi latamaan kameran akkuja ja valmistautumaan huomisiin kuvauksiin. 

torstai 3. huhtikuuta 2014

Torstai on toimintaa täynnä

Saattaa olla, että laskettelu rinteessä on hieman helpompaa kuin kiipeäminen kameroiden kanssa, mutta eipä syytä valitukseen. 




Paikat on vähän aamujumissa, mutta eiköhän ne aukene, kun aamupäivällä on hiihtoretken kuvaukset tiedossa ja iltapäivällä mennään koiravaljakoila pitkin metsiä. Torstai on siis toimintaa täynnä, kun vielä pitää saada jokunen haastatelunpätkä talteen ja varsinkin hiihto-osuuden kuvaaminen on aika haastavaa. Koirien kanssa teoriassa pitäisi olla helpompaa, kun koirat vetää, mutta hiihtokuvaus pitänee tehdä itse hiihtäen samalla.

Tänään olisi hyvä saada kuvausapua eiliseen tapaan. Eilisistä rinnekuvista löytyi muutama helmi ja ajatus, miten Malikkeen lyhäriin Vuokatista saadaan taas jotain uutta näkökulmaa esille. Itse en ole ihan varma, tuliko omista kuvista mitään niin kovin erinomaista, mutta leffast tulee hieno.Samalla tässä on jo viritelty laitteista, terotettu yökaluja ja kuvakulmia viikonlopun Himoksen kuvauksia ajatellen samalla.

Nyt 7.33 pitää mennä aamupalalle ja vuokraamaan suksia ja monoja ja sitten vaan monot jalkaan ja menoksi.


12:07

Vaihteeksi syömään. Takana 6 km perhehiihtolenkki kameroiden kera ja hauskaa oli, sekä hiihtäminen että kuvaaminen. Hiihtolenkki oli vuoden ensimmäinen ja hiihtoretkikuvaus ensimmäinen ikinä. Nyt ainakin tietää, mitä kuvausvarusteita olisi pitänyt ottaa, mutta meni se näinkin.

16:33


Nyt on sitten koiratkin kuvattu ja huskyillä ajeltu. Nyt kyllä vähänkös väsyttää, mutta kuvat on kaapattava koneeseen ja akut laitettava lataukseen. Ja sitten vaihteksi syömään. Vähän on sellainen olo, että nyt kun taas on päässyt kunnolla kuvausrytmiin kiinni, tuntuu hassulta ajatella, että huomenna on tämän Vuokatti rytistyksen viimeinen kuvauspäivä. 

Huomenna onkin sitten leppoisampi päivä, aamupäivällä pulkkamäkeen, sitten pakkaamista pakkaamista vaan ja pieni 366 kilometrin autopyrähdyksen jälkeen ollaankin jo seuraavassa kuvauspaikassa Himoksella.

Melkeinpä tekisi mieli pitää vapaailta, mutta pieni illanviettokuvaus lienee vielä mahdollinen. Ja pakatakin pitänee.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Tiistai olikin jo keskiviikko

Eilinen 10 tunnin työmatka tänne Vuokattiin on takana ja kuvausviikko alka todenteolla. Tai miten sen nyt ottaa. Maanantaina häärättin Eurajoella ja kotitoimiston uumenissa pakaten, joten kuvauskeikan maanantai olikin jo tiistai. Nyt kun kuvaukset alkaa, niin kuvausviikon tiistai onkin jo keskiviikko.

Ilta meni kävelylenkillä lähimaastossa, jalkapalloa seuraten ja saunoessa. Kuvauskalusto tuli vielä tarkistettua illalla, mutta mitään muuta työhön liittyvää ei juurikaan tullut tehtyä. 


Kohtuullisen hyvin nukutun yön jälkeen hipsitään nyt aamupalalle ja kuulemaan, mitä muut Malikkeen porukat ovat yön yli aikana keksineet.



8:25


Aamupala on ahmittu ja sitten kuvauskaluston kanssa rinteeseen. Kaikki hyvin täällä susirajan sisäpuolella.


Päivän menussa on kuvauksia, lounas, kuvauksia, päivällinen, kuvien purkua, rantasaunalla makkaraillallinen ja sauna, yöpalaksi kuvien purkua, seuraavan päivän suunnittelua ja akkujen latauksia. Aika simppeli päivä siis tulossa.



12:51

Koko aamupäivän on nyt sitten juostu rinnettä ylös ja alas kameroiden kanssa laskettijoita seuraten. Kummalliseltahan tuo näin sanottuna tuntuu, mutta kyllä se rinteessä juokseminenkin kameroiden kanssa kuntoa kohottaa. 



17:38

Kuvauspäivä on siinä. Nyt sitten taas syömään, sitten kuvia purkamaan ja lataamaan akkuja huomista kuvauspäivää varten. Kuvamateriaali taisi tulla tavallista enemmän ja tavallista parempaa, kun minulla oli apuna toinenkin kuvaaja. GoPro Hero kamera oli kovassa käytässä ja hurjassa menossa mukana.



Kuvauspäivä sujui siis rattoisasti ja sitten taas pakattiin. Sitähän tää kaikki on, pakkaamista pakkaamista vaan.


Asiaa tunteville ei liene yhtään epäselvää, kenen terassi tässä lienee kysessä. Malikkeen väkihän tuolla punkkailee ja kun kaikki tavarat ei mahdu sisälle, niin terassille mahtuu.


Mutta nyt syömään, jotta jaksaa ehtoommalla sitten mennä makkaraa käristämään rantasaunalle. Ja akkujakin pitää ladata huomista kuvauspäivää varten, sekä kameroiden että oman pään.