perjantai 19. lokakuuta 2012

MEKA ToimintaVisioita 2013

Eipä ole tullut merkintöjä laitettua viime aikoina. Takana on 11 päivää kulkua ympäri Suomea ja alkaa olla olo sen mukaista, ettei oikein tiedä, missä kaupungissa sitä oikein ollaankaan. 

Tänään vielä työviikon 12. työpäivänä häärätään Ahlaste tuupissa ja sitten alkaa pieni akunlataus syysloma.

Tänään piti vielä vääntää SEKKin toimintasuunnitelmaan sisään MEKA TV toimintasuunnitelma. Eipä kovin hääppöiseltä näytä ensi vuosi. Ensi vuodeksi on varmistunut vasta 84 työtuntia, eikä sillä kovin pitkälle pötkitä. Huonoista tulevaisuuden näkymistä ja yhden miehen yt-neuvotteluista huolimatta eteenpäin on katsottava ja visiot vuodelle 2013 näyttävät nyt tältä.

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

MEKA TV on MEDIAA KAIKILLE toimintaperiaatteen mukaisesti elävä tuotantoverkosto ja toimintavisio, joka tarjoaa sosiokulttuurista innostusta ja elävän kuvan koulutus-, toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksia erilaisille kohderyhmille. 

MEKA TV toimii eri yhteisöjen kanssa yhteistyössä ja täydentää SEKKin palveluita. MEKA TV:llä on oma liikkuva kalusto ja osaaminen kulkee valtakunnallisestikin.

Yhteistyötä tehdään erilaisten koulutusten, projektien ja tilaustöiden yhteydessä alueen kansalaisopistojen kanssa ja muiden oppilaisten kanssa sekä erityisryhmien kanssa valtakunnallisesti Kehitysvammaisten Tukiliiton, Maliken, Me Itse ry:n sekä Radio Valon kanssa.

MEKA TV toiminta täytti 20 vuotta vuonna 2012 ja tämän johdosta on Satakunnan taidetoimikunnan tuella kerätty KeViKe/MEKA TV historia ja toimintamalleja yhteen helpommin saavutettavksi. Vuoden 2013 päätavoitteena onkin SEKKin 20 juhlavuoden aikana tuoda näitä MEKA TV toimintamalleja saavutettavammaksi valtakunnallisesti eri yhteistyökumppanien avulla tarjoamalla erilaista koulutusta erilaisille kohderyhmille sekä osallistumalla eri alojen seminaaneihin ja tapahtumiin.

Valtakunnallista saavutettavuutta on kehitetään edelleen sosiaalisten mediakanavien kautta YouTubessa, Bloggerissa, Facebookissa ja Twitterissä.

Varsinaista perustoimintaa eikä -rahoitusta olla pystytty järjestämään, joten toimintaa kehitetään kansalaisopistojen kurssien kautta sekä erilaisten tilaustöiden ja –projektien varassa. Tavoitteena on työllistää yksi ohjaaja koko vuodeksi sekä useita harjoittelijoita, työllistettyjä ja ohjaajia pieniksi ajoiksi tehtävien ja tilaustöiden tarpeiden mukaisesti. 


ENTÄS VUONNA 1993?

Viime aikoina olen kerännyt ja tutkinut KeViKen historiaa, kun olen kiertänyt rumpua lyömässä MEKA TV toiminnoista. Hämmästyttävän vähän sitä on muuttunut parissakymmenessä vuodessa. Jos MEKA TV toiminta on taas katkolla vuoden vaihteessa, niin sama olematon rahattomuus ja toiminnan katko vaivasi myös toukokuussa 1993, jolloin tehtiin tämä arkistojen kätköistä löytynyt helmi ja hyvin kuvaava elokuva Risto von Munkkihausseni.


Niin että periksi ei saa antaa tiukassakaan paikassa, eihän?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti